Spider-Man on jälleen oikeissa käsissä: sanailua, vauhtia ja vitsejä oikeassa suhteessa – elokuva-arvio

rac

Julkaistu:

Elokuva-arvio
Tom Holland näyttelee uutta nuorta Spider-Mania loistavasti – ja tuo osuvasti esiin teiniarjen ja aikuisten törmäykset, arvioi elokuvakriitikko Taneli Topelius.
Sisäpiirin vitsit sinkoilevat Spider-Manin kuudennessa omassa elokuvaseikkailussa melkein yhtä usein kuin seitit hänen ranteistaan.

Yhdistelmä toimii. Hämähäkkimiehen tarinan takaisin alkuun nollaava Spider-Man: Homecoming on nimensä mukaisesti kunnon paluu hahmon perusasioihin: letkeään sanailuun ja vauhdikkaaseen menoon.

Kyse ei tosin ole enää samasta sisäpiiristä kuin edeltävissä viidessä elokuvassa, jotka Sam Raimi ja Marc Webb ohjasivat elokuvastudio Sonylle 2002–2007 ja 2012–2014.

Elokuvan nimi viittaa paitsi amerikkalaiskoulujen syysjuhlaan myös Spider-Manin paluuseen sarjakuvatalo Marvelin huomaan.


Ratkaisu on paitsi onnistunut myös looginen. Spider-Manin aiemmat, Sonyn tuottamat seikkailut alkoivat komeasti mutta tussahtivat sittemmin ideoiden puutteeseen.

Raimin kolme elokuvaa tekivät Peter Parkerista kiinnostavan nuoren sankarin, jonka huolet omalla ajalla risteytyivät mukavasti hänen sankaritekojensa kanssa. Webbin kahden seikkailun ongelmana oli kuitenkin toisto ja ponnettomuus: The Amazing Spider-Man ja sen jatko-osa kierrättivät Raimin jo vuosikymmen aiemmin esittelemiä ideoita varsin latteasti.

Nyt Hämähäkkimies on jälleen sellaisissa käsissä, jotka ymmärtävät, mihin tämä sankari pystyy – ja mihin toistaiseksi ei.

Täysiverinen Marvel-seikkailu

Jon Wattsin ohjaama uutuus on Sonyn mukanaolosta huolimatta täysiverinen Marvel-seikkailu, hyvässä ja pahassa – samaan malliin kuin vaikkapa viimevuotinen Captain America: Civil War, jossa Spider-Man eli Peter Parker esiteltiin Tom Hollandin näyttelemänä ensimmäisen kerran.

Homecoming-elokuvan tapahtuvat vieläpä kytkeytyvät kiinteästi sen tarinaan.

Marvelin elokuville tyypilliseen tapaan draama ja toiminta ovat varmassa tasapainossa, kuten Spider-Manista kertovassa seikkailussa pitääkin.

Peterin uroteot eivät olisi lainkaan niin ihmeellisiä, ellei katsoja tietäisi, että oikeasti puvun alla on omia teini-iän epävarmuuksiaan läpikäyvä 14-vuotias poika.


Teiniarjen ja sääntöjen törmäyksiä

Homecoming siis peruuttaa vieläkin kauemmas Peterin nuoruuteen kuin Raimin ja Webbin elokuvat, jotka pyörivät lukioiän ja aikuiselämän opettelun ympärillä.

Spider-Manin kuuluisaa mottoakaan ”suuret voimat tuovat mukanaan suuren vastuun” ei enää kuulla. Juoni keskittyy aikuisten maailman sisältämien sääntöjen ja rajoitusten sekä teiniarjen törmäyksiin, jotka Holland tuo esiin osuvasti.

Holland on pääosaan loistava valinta. Hänen Spider-Maninsa on täynnä teini-iän kipupisteitä, kuten ihastuksiin ja kaveripiiriin kuulumistarpeeseen liittyviä huolia, jotka jo itsessään riittävät draaman aineksiksi.

Vaikka radioaktiivisen hämähäkin puraisema Peter on supersankarina vasta-alkaja, hän myös haluaisi kuumeisesti jo todistaa kykynsä hänen opastajakseen ja korvikeisäkseen ryhtyvälle Iron Manille, jota Robert Downey Jr. esittää edelleen älykkään rentun vapautuneella otteella.


Michael Keaton puolestaan vakuuttaa työväenluokkaisena, arkisena ja katkeroituneena roistona, joka ryhtyy asekauppiaaksi osin olosuhteiden pakosta. Keatonin hahmon taustatarinan kautta Spider-Manin seikkailu kytketään kiinteästi Marvelin aiempien elokuvien maailmaan.

Huippukohta jo ennen loppurutistusta

Toki mukana on Marvelin paheitakin. Monet sivupolut – ja ne sisäpiirin vitsit – voi ymmärtää vain, jos tietää, mitä Marvelin muille supersankareille, etenkin Iron Manille ja Captain Americalle, on viime vuosien elokuvaseikkailuissa tapahtunut.

Tuttua on sekin, että rahtilentokoneen siivelle sijoittuva loppurutistus ei ylilyöntiensä vuoksi ole suinkaan elokuvan vaikuttavin kohtaus. Tehoiltaan hurjempi – ja huimaavampi – on kohtaus Washington-monumentin huipulla.

Se vie suoraan elokuvan ytimeen: Peterin haluun pärjätä niissäkin tilanteissa, joissa hän vasta opettelee taitojaan.


Viime vuosien Spider-Man-elokuvat:

Spider-Man – Hämähäkkimies (2002)

Spider-Man 2 – Hämähäkkimies 2 (2004)

Spider-Man 3 – Hämähäkkimies 3 (2007)

The Amazing Spider-Man (2012)

The Amazing Spider-Man 2 (2014, lue IS:n arvio)

Captain America: Civil War; Spider-Man nähdään sivuhahmona (2016, lue IS:n arvio)

Spider-Man: Homecoming

Ohjaus: Jon Watts.

Pääosissa: Tom Holland, Michael Keaton, Robert Downey Jr.

Juoni: Nuori Peter Parker opettelee supersankaruuden alkeita.

Ensi-ilta: Keskiviikkona 5. heinäkuuta 2017.

★★★★

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt