Iron Skyn jatko-osassa rytisee: Hitler rymistelee dinosauruksella – katso Indiana Jones -henkisen seikkailun traileri

rac

Julkaistu:

Iron Sky
”Halusin tuoda elokuvaan Steven Spielbergin viihde-elokuvien vaivattomuutta, jossa mennään koko ajan eteenpäin”, ohjaaja Timo Vuorensola kertoo Ilta-Sanomille.
Suomalaisen satiirisen toimintaelokuvan Iron Sky (2012) jatko-osassa Iron Sky The Coming Race nähdään ainakin Star Wars -elokuvien Millennium Falconin kaltainen avaruusalus ja dinosauruksella ratsastava Adolf Hitler. Ensimmäisestä elokuvasta tutut, kuuhun tukikohdan perustaneet natsitkin palaavat.

Vuoden 2018 helmikuussa ensi-iltansa saavasta elokuvasta ilmestyi tiistaina ensimmäinen varsinainen traileri.

Jatko-osa sijoittuu ydinsodan jälkeiseen maailmaan, vuoteen 2043 eli 25 vuotta ensimmäisen elokuvan jälkeen. Sen tarinassa elottomaksi kivipalloksi pommitetun Maapallon sisältä paljastuu oma maailmansa, jossa asustava Vril-liskovaltiasrotu manipuloi ihmiskuntaa dinosaurusarmeijansa avulla.

Kohti Maan keskipistettä suuntaavat myös ihmiskunnan viimeiset selviytyjät. Ihmiskunnan pelastamisen saa vastuulleen ensimmäisessä elokuvassa nähdyn Renate Richterin tytär Obi, joka etsii ehtymätöntä energianlähdettä. Obia näyttelee brittiläinen Lara Rossi. Renate Richterin rooliin palaa saksalaisnäyttelijä Julia Dietze.


Hitleriä näyttelee legendaarinen saksalaistähti Udo Kier, joka esittää tämän lisäksi ensimmäisestäkin elokuvasta tuttua Wolfgang Kortzfleischia.

Ohjaaja Timo Vuorensola kertoo halunneensa toiseen osaan Indiana Jones -elokuvien seikkailuhenkeä.

– Siinä on simppeli seikkailuelokuvan juoni, dinosauruksia ja toimintaa. Halusin tuoda elokuvaan Steven Spielbergin viihde-elokuvien vaivattomuutta, jossa mennään koko ajan eteenpäin, Vuorensola kertoo Ilta-Sanomille.


Tarina ”mahdollisimman dynaaminen”

Elokuvan Suomen ensi-ilta elokuvateattereissa on ensi vuoden helmikuussa, ystävänpäivänä 14. helmikuuta. Vielä vuoden 2016 syyskuussa ensi-iltapäivän suunniteltiin osuvan jo tämän vuoden puolelle.

Lisäaika on käytetty muun muassa elokuvan leikkauksen hiomiseen.

– Olemme halunneet luoda elokuvaan mahdollisimman dynaamisen, Indiana Jones -henkisen eteenpäin kaatuvan tarinan. Nyt elokuva alkaa olla oikeassa mitassa ja siinä on juuri oikea rytmi, Vuorensola kertoo.

Muissa päärooleissa nähdään venäläissyntyinen saksalaisnäyttelijä Vladimir Burlakov ja brasilialaisen jujutsun maailmanmestari Kit Dale. Lisäksi elokuvassa vilahtavat muun muassa koomikot Tom Green, Vladimir Putinia esittävä Kari Ketonen sekä duudsoni Jukka Hildén, joka näyttelee Jeesusta.


Elokuvan budjetti on Suomen mittakaavassa jättimäinen, 17,5 miljoonaa euroa. Kyseessä on isoin suomalainen elokuva, jos animaatioita ei lasketa mukaan.

The Coming Racen tuotantomaina ovat Suomen lisäksi Belgia ja Saksa.

Lisää Iron Sky -elokuvia

Jatko-osan The Coming Race lisäksi vuonna 2018 saa ensi-iltansa samaan tarinamaailmaan sijoittuva mutta päätarinasta irrallinen kiinalainen Iron Sky: The Ark -tieteisseikkailu, jonka Vuorensola ohjaa itse. Se kuvataan syksyllä 2017 Kiinassa. Iron Sky: The Arkin budjetti on 25 miljoonaa euroa.

Kuunatsien tarinan päättävän sarjan varsinaisen kolmannen osan Iron Sky: End Game ensi-iltaa kaavaillaan vuodeksi 2020. Lisäksi kehitteillä on samaan tarinamaailmaan sijoittuva, usean tuotantokauden pituinen tv-sarja.

Ensiesityksensä Iron Sky: The Coming Racen nyt netissä julkaistu traileri sai 26. huhtikuuta elokuvateattereissa Alien-elokuvan (1979) erikoisnäytösten yhteydessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt