Lauantaina tulee 21 elokuvaa – tv-ensi-illassa poikkeuksellinen nuoruusdraama, jota kuvattiin 11 vuotta - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Lauantaina tulee 21 elokuvaa – tv-ensi-illassa poikkeuksellinen nuoruusdraama, jota kuvattiin 11 vuotta

Ellar Coltrane näytteli Mason-poikaa Boyhood-elokuvaa vuosittain yli 11 vuoden ajan.

Julkaistu: 15.4.2017 7:32

IS Tv-lehden elokuvakriitikot arvioivat kaikki lauantain elokuvat.

Boyhood (2014)

TV5 klo 21.00

Draama ★★★★

Hurmaavaa Boyhood-draamaa on vaikea uskoa todeksi: Richard Linklater kuvasi elokuvaa näyttelijöidensä kanssa lyhyissä pätkissä peräkkäisinä vuosina yli 11 vuoden ajan.

Boyhood on kuitenkin niin viehättävä ja valloittava elokuva, että poikkeuksellinen toteutustapa tuntuu melkein sivuseikalta. Keskeistä on tarina perheestä, johon Ellar Coltranen esittämän Masonin lisäksi kuuluu Patricia Arquetten näyttelemä äiti ja isosisko, jota esittää ohjaajan tytär Lorelei Linklater.

Ohjaajan Rakkautta ennen -elokuvatrilogian (1995–2013) tapaan Boyhoodin tapahtumat koostuvat pienistä arjen hetkistä. Niistä harva on itsessään erityisen merkittävä, mutta yhteen liitettynä hetkistä kasvaa hieno yhteenveto sekä nuoruusvuosista että tulevaa aikuiselämää valmistelevista, persoonallisuutta muovaavista kokemuksista.

Nuoruuden isot kysymykset tulevat esiin hienovaraisesti rivien välistä: millaista on elää avioeroperheessä; miltä tuntuu seurustelu ja ensimmäinen jätetyksi tuleminen; tai millaista on opetella luomaan luottamusta äidin vaihtuviin miesystäviin, jotka eivät ehkä olekaan sitä, miltä aluksi vaikuttavat.

Lisäksi kuvioon kuuluu keskeisenä pojan isä, jonka luona Mason käy joka toinen viikonloppu. Isää näyttelee Linklaterin muistakin elokuvista tuttu Ethan Hawke, jonka kohdalla elokuva ei malta välttää romantisointia: vaikka isä vaikuttaa ulkoisesti rentulta, hän on vakain hahmo pojan elämässä – eikä milloinkaan epäluotettava.

Huimalla tavalla kuvattu draama kertoo viehättävän lempeästi nuoruuden iloista ja suruista, ja ennen kaikkea elämästä itsestään. (TT)

Kaikkien muiden elokuvien arviot

Side Effects (2013)

Teema klo 10.00

Trilleri ★★★

Steven Soderberghin masennuslääkkeiden vaikutuksista kertova älykäs, turhankin käänteikäs trilleri koskettelee medikalisaatiota ja lääketeollisuuden suhdetta lääkäreihin. Painajaistrillerissä nuori vaimo (Rooney Mara) kärsii miehensä (Channing Tatum) sisäpiirikauppojen seurauksena depressiosta. Psykiatreja näyttelevät Jude Law ja Catherine Zeta-Jones. (102) TM

Kaksipäisen kotkan varjossa (2005)

TV1 klo 11.05

Musikaali ★★

Timo Koivusalon musikaali sijoittuu 1900-luvun alkuun. Mikko Leppilammen näyttelemä idealistinen runoilija vastustaa Suomen asemaa osana Venäjän suurruhtinaskuntaa. Pääosaan nousevat imelät musiikkinumerot ja runoilijan rakkaus. (113) TK

My Little Pony: Equestria Girls 2 – Rainbow Rocks (2014)

Nelonen klo 11.30

Animaatioseikkailu ★

Sarjan edellisessä osassa My Little Pony -heppahahmot muuttuivat tarinan puolesta helpommin ymmärrettävään muotoon eli varhaisteini-ikäisiksi tytöiksi. Peruskoulukuvioihin sijoittuvassa hempeän värisessä jatko-osassa suurisilmäiset ja isotukkaiset teinit ottavat yhteen bändikilpailussa. (70) TK

Ella ja kaverit 2 – Paterock (2013)

Paterock kertoo rocktähteydestä ja kertotaulun tärkeydestä.

MTV3 klo 12.20

Lastenseikkailu ★★

Timo Parvelan kirjoihin perustuvan lastensarjan toisessa osassa nokkelat, toisiaan auttavat koululaiset on tylsästi sysätty sivuhenkilöiksi. Eero Milonoffin ja Armi Toivasen esittämät hössöttävät opettajat saavat liikaa tilaa. Tarina lasten ihailemasta poptähdestä Elviirasta käsittelee houkuttelevaa julkkiskulttuuria fiksun kriittisesti mutta hölmösti alleviivaten. Marko Mäkilaakson ohjaama seikkailu ajautuu lopussa solmuun. (84) TT

Viisi tarinaa syövästä (2011)

Frii klo 15.05

Syöpädraama ★★

Viisi tarinaa syövästä on amerikkalaiselle tv-kanavalle työstetty lyhytelokuvakimara. Aiheena on rintasyöpä, siihen suhtautuminen ja vaikutukset lähiomaisiin eri vuosikymmenillä. Episodeista paras on yllättäen Alicia Keysin ohjaama Lili, jossa Rosario Dawson näyttelee uskottavasti juuri ennen syöpäleikkausta äitinsä ja siskonsa tapaavaa naista. (83) TK

Porco Rosso (1992)

Teema klo 18.00

Animaatioseikkailu ★★★ ½

Adrianmerellä pörräävä lentävä sika panee hommat hoitoon japanilaisen Hayao Miyazakin huimassa animaatiossa. Punaisella vesitasollaan konnia niittaava pullukka, viiniä kittaava sikamies Porco Rosso on taatusti erilainen sankari. Ajankuvaltaan ja hieman myös tarinaltaan Tinttiä muistuttavassa seikkailussa ei ole disneysöpöilystä tietoakaan. (88) TK

Nick & Norah – Loputon soittolista (2008)

Kutonen klo 18.15

Teinidraama ★★

Teinilove pulppuaa herkästi Peter Sollettin nuorisokomediassa, jossa nuoret viettävät iltaa New Yorkissa. (81) TK

Tuuli nousee (2013)

Teema klo 19.29

Lentämisanimaatio ★★★ ½

Maailman hienoimpien animaatioelokuvien ohjaajan, japanilaisen mestarin Hayao Miyazakin tuorein Tuuli nousee on upea tarina lentämisestä ja unelmista. Fantastisen animaation pääosassa on todellinen henkilö, toisen maailmansodan aikainen lentokoneinsinööri Jiro Horikoshi. (121) TK

Thor (2011)

Nelonen klo 21.00

Supersankariseikkailu ★★

Marvel-kustantamon sarjakuvaan perustuvassa supersankariseikkailussa ukkosen jumala Thor (Chris Hemsworth) karkotetaan maapallolle oppimaan nöyrtymistä ihmisiltä. Alun tehostemättö jää onneksi taustalle, kun Kenneth Branaghin ohjaamassa elokuvassa keskitytään keskiaikaisia tapoja ja puheenpartta noudattavan Thorin kommelluksiin nykyajassa. (115) TK

Toinen maailma (2011)

Tieteisdraama pohtii, millaista toisella planeetalla asuminen voisi olla.

Sub klo 21.00

Tieteisdraama ★★★

Omaperäisessä indietuotannossa vakavan liikenneonnettomuuden aiheuttanut nuori nainen (Brit Marling) menee vankilatuomion jälkeen siivoojaksi onnettomuudesta selvinneelle leskimiehelle. Mike Cahillin Sundancessa palkittu esikoisohjaus yhdistää kiinnostavasti tieteistarinan ja anteeksiantoa hakevan parisuhdedraaman. (92) TK

Tapahtui Vegasissa (2008)

Ava klo 21.00

Komedia ★★

Las Vegasissa kaikki on mahdollista: yön läpeensä bilettävä sinkku voi seuraavana aamuna huomata olevansa naimisissa. Tom Vaughanin ohjaamassa, hetkittäin hauskassa komediassa Cameron Diazin ja Ashton Kutcherin näyttelemä bailupari toteaa rilluttelevan yön muuttuessa kankkuspäiväksi astuneensa avioon. (99) TK

Majava (2011)

Hero klo 21.00

Majavadraama ★★

Mel Gibson on mies majavana Jodie Fosterin ohjaamassa aiheeltaan komediallisessa mutta sisällöltään hyvinkin vakavassa perhedraamassa. Gibson näyttelee masentunutta, perheellistä miestä, joka alkaa terapiamielessä kantaa mukanaan majavanukkea ja laukoo totuuksia tämän suulla. Hieman hankalasti sulatettavassa kerronnassa majavan positiiviset vaikutukset hankalaan perhedynamiikkaan, vaikeisiin työoloihin ja jopa eron partaalla olevaan parisuhteeseen ovat aivan turhan yksinkertaistettuja. (87) TK

Räjähdyspisteessä (1994)

Fox klo 21.25

Toimintajännitys ★★ ½

Stephen Hopkinsin ohjaamassa sujuvassa toimintajännärissä kohtaavat pomminpurkaja ja niiden tappava rakentelija. Jeff Bridges näyttelee perheellistä Bostonin poliisin pomminpurkajaa ja hurjassa vedossa oleva Tommy Lee Jones vankilasta pakenevaa, U2-yhtyettä kuuntelevaa räjähdekyhäilijää. Näyttävän pyrotekniikan elokuvassa miesten välille kehkeytyy kissa ja hiiri -leikki, jonka taustalla ovat menneisyyden tapahtumat Pohjois-Irlannissa. (115) TK

The World's End (2013)

Keski-ikäiset kasverukset elävät uutta nuoruuttaan.

TV2 klo 22.05

Ryyppykomedia ★★★

Mainion Shaun of the Deadin (2004) ja hilpeän Hot Fuzzin (2007) kaksikko, ohjaaja Edgar Wright ja näyttelijä Simon Pegg tekevät paluun The World's Endissä. Tällä kertaa tarjolla on hilpeän vauhdikasta tieteiskomediaa. Keski-ikäistynyt nuoruuden kaveriporukka päättää tehdä paluun vanhoihin maisemiin ja pitää hauskaa teinipoikatyyliin kiertämällä ja ryyppäämällä pikkukaupungin kaikki pubit läpi. Ovatko miehet muuttuneet vai ympäröivä todellisuus, siihen saadaan tolkuttoman hölmö, mutta sitäkin hauskempi vastaus. (105) TK

Wallander: Rauhaton mies (2016)

MTV3 klo 22.45

Dekkari ★★ ½

Terveysongelmien kanssa painiva britti-Wallander (Kenneth Branagh) unohti sarjan edellisessä osassa Rakkauden oppitunnissa virka-aseensa huoltoasemalle ja joutui sen vuoksi jäähylle poliisin töistä. Toistaiseksi viimeinen Wallander-elokuva jatkaa tarinaa ja on enemmänkin sairauskertomus kuin dekkari, vaikka ex-rikoskomissaari yrittääkin vielä selvittää tyttärensä appiukon katoamistapausta. (90) TK

Vacancy (2007)

Kutonen klo 23.00

Kauhu ★

Kuluneiden aineksien kauhujännärissä Kate Beckinsalen ja Luke Wilsonin esittämä eropari joutuu majoittumaan pieneen, syrjäiseen ja pahaenteiseen hotellipahaseen. (81) TK

Taken 2 (2012)

Nelonen klo 23.25

Toiminta ★★ ½

Ruumisrallia tarjonneen Takenin jatko-osassa Liam Neesonin näyttelemä entinen CIA-agentti matkaa eroperheensä kanssa Istanbuliin vain huomatakseen joutuvansa ex-vaimonsa (Famke Janssen) kanssa kidnapatuiksi. Turkkilaiskaupungin kujilla ja katoilla liikkuva, näppärästi juonittu tappojännäri pitää hyvin otteessaan. (88) TK

Milk (2008)

 

Fox klo 1.30

Draama ★★★

Sean Penn sai parhaan miespääosan Oscarin ihmisoikeuksien esitaistelijan Harvey Milkin roolista. Milk oli ensimmäinen julkihomo luottamustoimessa Kaliforniassa 1970-luvun San Franciscon kaupunginvaltuustossa – tehtävä, josta hän sai maksaa kalliisti. Maineikkaan Gus Van Santin elokuva on kerronnaltaan oudon sovinnainen, melkein arka. (123) TM

Tulilinjalla (1993)

TV5 klo 2.25

Jännitys ★★★★

Pätevä trilleri kiteyttää Clint Eastwoodin sankari-imagon. John Malkovich vakuuttaa psykopaattina, joka juonii elämänsä keikkaa. Sen pyrkii estämään salainen palvelu (Eastwood ja Rene Russo). Komea takaa-ajo pitkin kattoja muistuttaa Alfred Hitchcockin Vertigosta. Romantiikallakin on elokuvassa sijansa. (125) HIM

Riivattu lyseo (2012)

Fox klo 3.45

Kauhu ★ ½

Jeffery Scott Landon ohjaamassa köyhässä kauhujännärissä ollaan high school -ympyröissä. Opinahjon entinen, kuollut rehtori palaa vuosikymmenien takaa kummittelemaan ja tappamaan koulun kellariin ja käytäville. Huterasti kirjoitetussa tarinassa örmy Danny Trejo näyttelee koulun talonmiestä. (87) TK

Sean Penn taistelee homojen oikeuksista Harvey Milk -roolissaan