Lauantaina tulee 16 elokuvaa – mukana Keanu Reevesin esikoisohjaus – näyttävää mätkimistä

Julkaistu:

Tv-elokuvat
IS Tv-lehden elokuvakriitikot arvioivat kaikki lauantain elokuvat.
Man of Tai Chi (2013)

Kutonen klo 23.00

Toiminta ★★

Näyttelijä Keanu Reeves ei ole sortunut pönöttämään loputtomasti rahakkaissa Hollywood-tuotannoissa, vaikka hänellä olisi sellaiseen ollut mahdollisuuksia. Tästä hyvänä esimerkkinä Reevesin suostuminen näyttelijäksi Dome Karukosken tulevaan elokuvaan.

Reeves on ohjannut kiinalaisamerikkalaisena yhteistyönä valmistuneen Man of Tai Chin ja näyttelee myös yhden pääosista. Lajityyppi on itämaisia taistelulajeja hyödyntävä toimintajännäri.

Tarina, joka ei ole kummoinen, kertoo tappavia ja laittomia mutta rahakkaita kaksintaisteluja järjestävästä liikemiehestä (Reeves), joka haluaa seuraavaksi ottelijakseen taiji-lajin mestariksi osoittautuvan, nuoren Tiger Hu Chenin. Notkeiden ja lihaksikkaiden miesten otteluiden koreografioita ei ole käsitelty digitaalisesti vaan ne ovat aitoja ja siksi erityisen näyttäviä. Yksitoikkoiseksi käyvää mätkimistä piisaa, mutta elokuvassa ei kuitenkaan sorruta tolkuttomaan verellä roiskutteluun. (105) TK

Kaikkien muiden elokuvien arviot:


Le Havre (2011)

Teema klo 10.00

Draama ★★★★

Aki Kaurismäen eurooppalaisiin satamakaupunkeihin sijoittuvan trilogian "satumainen" aloitusfilmi tapahtuu ranskalaisen Le Havren jo osin kadonneissa maisemissa. Liikuttava, kaurismäkeläisellä huumorilla kullattu elokuva kertoo pakolaispoikaa pelastavasta kengänkiillottajasta (André Wilms) ja hänen rakkaudestaan vakavasti sairaaseen vaimoon (Kati Outinen). (89) TM

Ella ja kaverit (2012)

MTV3 klo 13.00

Lastenseikkailu ★★★

Timo Parvelan kirjaan perustuvassa seikkailussa mennään korostetusti lasten ehdoilla, ja se on aivan oikein. Elokuva kritisoi nokkelasti rahan ylivaltaa ja vallan väärinkäyttöä. Kun aikuiset uhkaavat jyrätä kyläkoulun, Ella (sädehtivä Freja Teijonsalo) nousee koulukavereidensa kanssa vastarintaan. Kari Ketonen lisää ilkimysrooliensa kaartiin mainion osan koulun uuden oppilaan formulahulluna isänä. Luokkakokouksen (2015) ja Bodomin (2016) ohjaajan Taneli Mustosen hyväntuulisen esikoiselokuvan menoa jarruttavat vain turhat rönsyt, jotka tekevät elokuvan rytmistä epätasaisen. (81) TT

Satunnaisia sankareita (1992)

Kutonen klo 17.40

Draamakomedia ★★★

Stephen Frearsin toinen Hollywood-elokuva piikittelee osuvasti amerikkalaista sankarimyyttiä ja mediaa. Dustin Hoffman näyttelee nukkavierua pikkurikollista, joka sattumalta pelastaa pakkolaskun tehneen lentokoneen matkustajat. Sitä seuraavaa julkisuusmyllytystä pyörittää Geena Davisin esittämä toimittaja, joka repii "satunnaisesta sankarista" kaiken julkisuuteen kelpaavan. (109) TK

Kaappaus raiteilla (1995)

Sub klo 20.55

Jännitys ★

Steven Seagalin jähmeiden hartioiden varaan nojaavassa toimintajännärissä sählätään puuduttavasti junakaappauksen ympärillä. (93) TK


Iron Man 3 (2013)

Nelonen klo 21.00

Tieteistoiminta ★★★

Robert Downey Jr. palaa jälleen rautamiehen rooliin sarjan kolmannessa osassa. Maailmanpelastaja Tony Starkia vaivaa tällä kertaa maallisten murheiden, kuten paniikkihäiriön lisäksi myös se, että USA:ta uhkaava, Bin Ladenia muistuttava Mandariini (Ben Kingsley ) osoittautuu vähintäänkin erikoiseksi hepuksi. Synkeää kerrontaa värittää näppärän koominen dialogi. (125) TK

This Is 40 (2012)

TV5 klo 21.00

Perhedraama ★★ ½

Amerikkalaisen, Girls-sarjaa tuottaneen Judd Apatow'n perhedraama on eräänlainen Paksuna-elokuvan (2007) jatko-osa, sillä pääosassa ovat jälleen Pete (Paul Rudd) ja Debbie (Leslie Mann), nyt kahden lapsen keskiluokkaisena pariskuntana. Elokuva alkaa ronskisti seksistä sanailevana, mutta myös aika alamittaista alapäähuumoria tarjoavana komediana, joka muuttuu edetessään kirpeäksi, nasevaa dialogia suoltavaksi parisuhdetutkailuksi. (110) TK


Puhdistus (2012)

Ava klo 21.00

Draama ★★ ½

Antti Jokisen ohjaamassa Sofi Oksasen Finlandia-palkitun romaanin filmatisoinnissa kuvataan Viroa toisen maailmansodan jälkeisissä tunnelmissa, 1990-luvun alun itsenäistymisen vuosina. Amanda Pilken, Laura Birnin ja Krista Kososen tähdittämä, tarinaltaan kovin mustavalkoinen elokuva jää henkilöiltään etäiseksi ja kerronnaltaan pintapuoliseksi. (125) TK

Fun Size (2012)

Hero klo 21.00

Halloween-komedia ★ ½

Halloween-bileet ovat pilalla, kun teini-ikäinen Wren (Victoria Justice) joutuu vähäpuheisen mutta sitäkin touhukkaamman pikkuveljensä lastenlikaksi. Josh Schwartzin ohjaama komedia kääntyy pöhköjen tilanteiden kohellukseksi, kun Hämähäkkimieheksi pukeutunut pikkuveli karkaa naamiaisyön rientoihin. (82) TK


Love Guru – rakkauden ammattilainen (2008)

Fox klo 21.25

Möykkäkomedia ★

Austin Powersien myötä maineeseen noussut koomikko Mike Myers lähestulkoon mömmi uransa näyttelemällä tässä tolkuttoman sekoilevassa komediassa. Marco Schnabelin ohjauksessa afroamerikkalainen jääkiekkoilija tarvitsee henkisen valmentajan. Manageri (Jessica Alba ) palkkaa intialaisen seksistisen sekoboltsigurun (Myers). (87) TK


Rakkautta Manhattanilla (2006)

TV2 klo 22.05

Romanttinen draama ★★

Dermot Mulroney näyttelee eronnutta, keski-ikäistä miestä, joka saa lääkäriltään kuolemantuomion: vain kaksi vuotta elinaikaa. Ed Stonen ohjaamassa, pinnistellen näytellyssä romanttisessa draamakomediassa elämänsä rajallisuuden tajunnut henkivakuutusmyyjä törmää saman tien unelmiensa naiseen (Amanda Peet ), jolla on taustalla hieman epäuskottavasti elinpäiviensä lyhyyteen liittyvä salaisuus. (103) TK

Wallander: Rakkauden oppitunti (2016)

MTV3 klo 22.45

Dekkari ★★ ½

Wallanderin viime viikkoisen Etelä-Afrikka-harha-askeleen jälkeen ollaan jälleen tutussa pohjoismaisessa ympäristöissä, joskin englanninkielisenä. Nuori nainen löytyy kuolleena lätäköstä ja Wallander (Kenneth Branagh) epäilee paikallisen prätkäjengin liittyvän jotenkin tapaukseen. Terveydestään syystäkin huolissaan olevan Wallanderin vanha heila (Ingeborga Dapkunaite) ilmestyy kuvioihin. (89) TK

Harley Davidson ja Marlboro-mies (1991)

Nelonen klo 23.50

Toimintakomedia ★

Simon Wincerin ohjaamassa ysäri hevimachoilussa tuotemerkki-ikonien äärellä kumartelevat syvään aikansa kuumin kolli Mickey Rourke ja tuolloin hieman jo laskusuunnassa ollut Miami Vice -sarjan tähti Don Johnson. Lopputulosta voisi helposti luulla camphenkiseksi parodiaksi, mutta Wincer on rypistänyt leffansa sen verran otsa kurtussa, ettei kyse taida olla pilailusta mieshormonien kustannuksella, vaan täydellisestä kalkkunasta. (94) TK

Bound – sidottu (2015)

Fox klo 1.05

Eroottinen draama ★

Playboyssa poseerannut tv-sarjatuttu Charisma Carpenter on pääosassa höperössä, peiteltyä eroottista hinkkausta tarjoavassa hutussa. (91) TK

Kaappaus metrossa – Pelham 1 2 3 (2009)

TV5 klo 1.45

Jännitys ★★ ½

Tony Scottin ammattitaitoisen rutinoidusti ohjaamassa toimintajännärissä John Travolta ja Denzel Washington ottavat toisistaan mittaa radiopuhelimen välityksellä: Travolta on metrojunan kaappaava rikollinen ja Washington valvontakeskuksessa työskentelevä päivystäjä. Muutamalla yllätyskäänteellä varustettu jännäri pitää hyvin otteessaan. (96) TK


New World – Uusi maailma (2005)

Fox klo 2.50

Historiallinen draama ★★★ ½

Terrence Malickin komea historiallinen eepos kertoo intiaanien maiden valloittamisesta. Englantilaisen siirtokunnan asuttaminen synnyttää ristiriitoja intiaaneille kuuluvassa Virginiassa 1609. Nuori englantilaiskapteeni (Colin Farrell) jää tiedustelumatkalla vangiksi ja kokee rakkauden kauniin intiaani­prinsessan (Q'Orianka Kilcher) kanssa. (131) TM

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt