Uljas

TV & Elokuvat

Café Society on Woody Allenin suuri rakkaudentunnustus Hollywoodin kulta-ajalle – lue IS:n arvio ohjaajakonkarin 47. elokuvasta

Julkaistu:

Elokuva-arvio
Jesse Eisenberg, Kristen Stewart ja Steve Carell tuovat kauniisti esiin hyväntahtoisen kolmiodraaman häilyvyyden.
Hollywoodin pinnallisuuden parjaajana tunnettu Woody Allen tiedetään toisaalta myös parantumattomaksi romantikoksi. Jälkimmäinen peittoaa kirkkaasti edellisen hänen 47. ohjaustyössään Café Society, joka on Allenin suurin rakkaudentunnustus amerikkalaisten elokuvastudioiden kulta-ajalle sitten vuonna 1985 ilmestyneen Kairon purppuraruusun.

Café Society hehkuu Hollywoodin menetettyä 1930-luvun loistetta, jolloin filmitähdet ja elokuvat olivat suuria, niiden eteen ahertavat ammattilaiset kiireisiä mutta inhimillisiä ja elokuvakaupunkiin saapuneet nuoret täynnä tulevan elämän odotusta.

Nuoruuden oppirahoista kertovasta tarinasta kuultaa Allenille tunnusomainen pisteliäs ironia: hyväntahtoisessa kolmiodraamassa Hollywoodiin saapuva nuorukainen rakastuu mutta ei arvaa, että unelmien nainen heilastelee jo hänen vaikutusvaltaisen managerienonsa kanssa. Jesse Eisenberg, Kristen Stewart ja Steve Carell tuovat hyvin esiin rakkauden häilyvyyden, jonka kautta Allen antaa hymähdellä mahdottoman suhdekuvion tragikomiikalle.

Café Societyssa on New York -kohtausten tuomine kontrasteineen ja perhetaustan juutalaisvitseineen paljon Allenin aiemmistakin elokuvista tuttuja piirteitä mutta myös yllättävää tunnelatausta: katsokaa kuinka sopivasti vaikkapa sähkökatko antaa tilaa mestarikuvaaja Vittorio Storaron kynttilänvalossa taltioimalle hetkelle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Parhaimmillaan Allen pusertaa mukaan jopa Kultahatun Gatsbyn tapaista haikeutta, jossa on läsnä sekä suuren rakkauden tuntu että sen vaihtoehto, tunteiden täyttymättömyyden kalvava kaiho.

Café Society

Ohjaus: Woody Allen.

Pääosissa: Jesse Eisenberg, Kristen Stewart, Steve Carell.

Juoni: Hollywoodiin saapuva nuorukainen rakastuu varattuun naiseen.

IS-arvio: 4/5 tähteä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    2. 2

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Kotimaista elokuvaa tehnyt nainen kertoo pelottavasta yöstä kesken kuvausten – ”Tuottaja oli tullut omilla avaimilla hotellihuoneeseeni”

    4. 4

      Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

    5. 5

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    6. 6

      Kuolleen sotilaan äiti vahvisti Trumpin kohutut puheet – ”Hän käyttäytyi epäkunnioittavasti”

    7. 7

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    8. 8

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    9. 9

      Hurmaava Manuela Bosco astui lavalle tv-ruudussa – muodikas läpikuultava asu: ”Ihanaa olla täällä”

    10. 10

      Näin liikennevirasto perustelee sukupuolineutraaleja liikennemerkkejä: ”Merkit ovat nopeasti hahmotettavia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    2. 2

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    3. 3

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    4. 4

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    5. 5

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    6. 6

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    7. 7

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    8. 8

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    9. 9

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    2. 2

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Kotimaista elokuvaa tehnyt nainen kertoo pelottavasta yöstä kesken kuvausten – ”Tuottaja oli tullut omilla avaimilla hotellihuoneeseeni”

    4. 4

      Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

    5. 5

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    6. Näytä lisää