TV & elokuvat

Pahan kukat on katujen lakien ja tulehtuneen Suomen pinnallinen kartoitus – lue IS:n arvio elokuvasta

Julkaistu:

Elokuva-arvio
Räppäri Jon Korhonen eli Juno näyttelee Antti J. Jokisen katudraamassa luontevasti isoihin huumekuvioihin sotkeutuvaa pikkurikollista, arvioi elokuvakriitikko Taneli Topelius.
Purkautumiskanavaa etsivä pahoinvointi on Suomessa saanut viime viikkoina kasvot uusnatsien katuväkivallasta ja turvapaikanhakijoiden asemaa koskevan väittelyn ylilyönneistä.

Antti J. Jokisen katudraamaansa Pahan kukat pakkaama näkemys huumejengeihin päätyvistä syrjäytyneistä nuorista saa rinnakkaisena ilmiönä voimaa samasta tulehtuneesta ilmapiiristä. Sen juuret kynnettiin meillä maaperään jo 1990-luvulla sosiaalipalveluiden kipeinä leikkauksina.

Edellisen elokuvansa Kätilön (2015, lue IS:n arvio) onton maalailevuuden sijaan Jokinen hakee Pahan kukkiin virtaa iholle tulevasta katujen lakien kartoituksesta. Päähenkilöksi tarkentuu itähelsinkiläisen perheen kahdesta veljeksestä vanhempi, osaan valitun ja siinä luontevan räppärin Jon Korhosen taiteilijanimen mukaan nimetty 26-vuotias Juno.


Jokisen näkemys lähiönuorten heikoista mahdollisuuksista vastustaa kaduilla syntyvien kaveripiirien petollisia houkutuksia on johdonmukaisen lohduton – mutta esimerkiksi Aku Louhimiehen kouraisevan huumehelvettikuvauksen 8-pallo (2013) rinnalla myös harmittavan pintapuolinen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Epäonnistumisen siemenet

Suureellisesti Charles Baudelairen vuonna 1857 ilmestyneeltä dekadenssiklassikolta nimensä lainaava elokuva kylvää antisankarinsa epäonnistumisen siemenet jo alun poliisikuulustelussa, jossa duunari-isä patistaa rötöstelevää poikaansa opiskelemaan.

Pelastavasta oljenkorjesta kieltäytyvän Junon alamäen syyksi elokuva tarjoaa harhaisen toiveen viimeisestä isosta diilauskeikasta ja tyttöystävän kanssa yhteen muuttamisesta – vaikka hänellä ei ole uuden elämänsä toteuttamiseksi minkäänlaista suunnitelmaa.


Eero Aho tekee sivuroolissaan hartiavoimin töitä lopun enteet aavistavana uhrautuvana isänä. Hahmolta katoaa kuitenkin osa uskottavuudesta, kun elokuva ei tarjoa perusteluja tämän omille kipupisteille.

Hahmot muutaman piirteen varassa

Toivonkipinänä Pahan kukissa kulkee 14-vuotiaan Sipen ihailu sekä isäänsä että isoveljeään kohtaan. Viljami Nojosen sympaattinen mutta ohut tulkinta ei silti peitä elokuvan henkilökuvauksen yksipuolisuutta: myös Sipe on määritelty vain parin piirteen varaan.


Tarinan edetessä hitaasti kohti harkittua umpikujaa kiinnostava asetelma typistyy toteamukseksi itseään pettävien nuorten näköalattomuudesta.

Jokisen huomio suomalaisen yhteiskunnan turvaverkkojen pettämisestä on sinänsä vakuuttava. Kun juoni kuitenkin tukeutuu toistuvasti ajatukseen päähenkilöiden omavalintaisesta tuhosta, heidän kohtaloidensa sitominen poliitikkojen hymisteleviin puheisiin, sosiaalityöntekijöiden voimattomuuteen ja järjestelmän murentumiseen tuntuu kovin irralliselta.


Lue IS:n arviot Antti J. Jokisen edellisistä elokuvista: The Resident (2011), Puhdistus (2012) ja Kätilö (2015).

Pahan kukat

Ohjaus: Antti J. Jokinen.

Pääosissa: Jon ”Juno” Korhonen, Viljami Nojonen, Eero Aho.

Juoni: Näköalaton nuorukainen yrittää pyristellä irti pikkurikosten kierteestä.

IS-arvio: 2/5 tähteä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt