Uskomaton ura palkittiin viimein Oscarilla – näin Leonardo DiCaprio muuntautuu elokuviin

rac

Julkaistu:

näyttelijä
Leonardo DiCaprio palkittiin viimein Oscarilla. IS listasi eräät DiCaprion uran merkittävimmät elokuvat.
Näyttelijä Leonardo DiCaprio, 41, sai 25-vuotisen elokuvauransa ensimmäisen Oscar-pystin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaa järjestetyssä Oscar-gaalassa. DiCaprio on jäänyt nuolemaan näppejä aikaisemmin elokuva-alan arvostetuimmassa palkintogaalassa peräti viisi kertaa, mutta viimein uskomaton ura palkittiin himoitulla Oscar-patsaalla.

Nätin pojan imago muodostui kiroukseksi

Ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa DiCaprio sai jo 20-vuotiaana elokuvasta Gilbert Grape (1994). Siinä hän esitti kehitysvammaista nuorukaista niin vakuuttavasti, että jätti pääosaa esittäneen Johnny Deppin varjoonsa. Parhaan miessivuosan Oscarin nappasi kuitenkin Leonardon sijasta veteraani Tommy Lee Jones elokuvasta Takaa-ajettu.


Suuren yleisön tietoisuuteen DiCaprio murtautui todenteolla elokuvassa William Shakespearen Romeo ja Julia (1996), jossa hän esitti maailmankirjallisuuden kuuluisinta rakastajaa sydäntä särkevän herkästi. Hittielokuvaa seurasi toinen traagisen rakastajan rooli kaikkien aikojen menestyksekkäimmäksi elokuvaksi purjehtineessa Titanicissa (1997).


Kumpikaan DiCaprion varhaisista tähtirooleista ei tuonut hänelle Oscar-ehdokkuutta, vaikka molemmat keräsivät runsaasti kiitosta ja palkintoja muilla foorumeilla. Titanicin jättimenestystä seurannut teinityttöjen Leonardo-kuume muodostui tähdelle suoranaiseksi kiroukseksi. Niin yleisö kuin kriitikot näkivät hänet pitkään vain nättinä poikana.

Kaksi miespääosa-Oscaria meni sivu suun

Titanicin jälkeisinä vuosina DiCaprio piti matalaa profiilia esiintyen vain harvoissa elokuvissa. Varsinaisen paluunsa hän teki vasta vuonna 2002. Silloin valmistuivat Martin Scorsesen ohjaama Gangs of New York sekä Steven Spielbergin Ota kiinni jos saat. Molemmissa DiCaprion roolityötä kehuttiin, mutta kumpikaan ei tuonut hänelle suuria palkintoja.

Gangs of New Yorkista alkoi DiCaprion yhä jatkuva yhteistyö Martin Scorsesen kanssa. Parivaljakon seuraava yhteistyö oli miljardööri Howard Hughesin elämästä kertova Lentäjä (2004). Sen vaativasta pääosasta DiCaprio sai vihdoin uransa toisen Oscar-ehdokkuuden. Mutta itse palkinnon korjasi Jamie Foxx elokuvasta Ray.


Sama kuvio toistui kaksi vuotta myöhemmin. Silloin DiCaprio sai Oscar-ehdokkuuden Afrikkaan sijoittuvasta jännitysdraamasta Blood Diamond – veritimantti. Mutta voiton korjasi Forest Whitaker toisesta Afrikka-aiheisesta leffasta The Last King of Scotland.


Vihdoinkin Oscar!

Scorsesen kanssa tekemistään hienoista jännäreistä The Departed (2006) ja Suljettu saari (2010) DiCaprio ei saanut edes Oscar-ehdokkuutta. Vaille Oscar-huomiota jäivät myös DiCaprion huippuroolit elokuvissa Revolutionary Road (2008), J. Edgar (2011), Django Unchained (2012) ja The Great Gatsby – Kultahattu (2013).


Pientä lievitystä Leonardon Oscar-tuskaan toi hänen viides Scorsese-yhteistyönsä The Wolf of Wall Street (2013), josta hän sai peräti kaksi ehdokkuutta – yhden miespääosasta ja toisen tuottajana. Itse palkinnot menivät kuitenkin vanhaan tapaan toisaalle.


DiCaprion uurastus palkittiin viimein erämaan armoilla sinnittelevän turkismetsästäjän roolista The Revenant -elokuvassa.


The Revenant asetti tähdelle poikkeuksellisia haasteita. Hän joutui rooliaan varten muun muassa kahlaamaan jäätävissä koskissa, kaivautumaan kuolleen hevosen ruhoon ja syömään raakaa puhvelin maksaa (DiCaprio on kasvissyöjä).


Tunnustuksesta selvästi liikuttunut DiCaprio kuvaili gaalassa illan olevan hänelle aivan erityinen.

– En ota tätä planeettaa enkä tätä iltaa itsestäänselvyytenä! DiCaprio sanoi ja puhui kiitospuheessaan ilmastonmuutoksesta.

Jutun videolla Leonardo DiCaprion Oscar-puhe.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt