Darth Vaderia on Star Wars -seikkailuissa esittänyt viisi eri näyttelijää – yksi nähtiin myös Helsingin olympialaisissa - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Darth Vaderia on Star Wars -seikkailuissa esittänyt viisi eri näyttelijää – yksi nähtiin myös Helsingin olympialaisissa

Darth Vaderin ensimmäinen näyttelijä oli englantilainen kehonrakentaja ja painonnostaja.

Darth Vaderin ikonisen puvun on pukenut Star Wars -seikkailuissa ylleen neljä eri näyttelijää. Legendaarisen matalan äänen hahmolle antoi näyttelijä James Earl Jones.­

4.10.2015 12:06

Imperiumin vastaisku, su 4.10. Fox klo 21.00

Käytännössä kaikki tuntevat Star Wars -seikkailujen rakastetun konnan Darth Vaderin: esimerkiksi Yhdysvaltain elokuvainstituutti valitsi hahmon vuonna 2003 kaikkien aikojen kolmanneksi parhaaksi roistoksi Uhrilampaiden (1991) tohtori Hannibal Lecterin ja Psykon (1960) Norman Batesin jälkeen.

George Lucasin luomassa alkuperäisessä, vuosina 1977–1983 valmistuneessa Tähtien sota -trilogiassa Voiman pimeää puolta käyttävä mustakaapuinen Vader sai niin vankan aseman ja suosion, että vuosina 1999–2005 valmistuneen uuden Star Wars -trilogian juoni kiertyi kokonaan hänen ympärilleen kertomalla siitä, miten jedioppilas Anakin Skywalker aikoinaan muuttui pahaksi Darth Vaderiksi.

Toisin kuin Star Wars -sarjan muita keskeisiä tähtiä, hengityskoneen suhinasta ja armottomuudesta tuttua hahmoa on kuuden elokuvan kuluessa esittänyt peräti neljä eri näyttelijää.

David Prowse

Alkuperäisessä Tähtien sota -trilogiassa Darth Vaderin puvun ja kypärän alle kätkeytyi Iso-Britanniassa Bristolissa syntynyt kehonrakentaja ja painonnostaja David Prowse. 1960-luvulla hän voitti painonnoston raskaansarjan Britannian-mestaruuden kolmesti ja päätyi sen jälkeen pikkurooleihin eri elokuvissa ja tv-sarjoissa.

Darth Vaderin alkuperäinen näyttelijä David Prowse jakoi kesäkuussa nimikirjoituksia Berliinissä sijaitsevassa kirjakaupassa.­

Läpimurtonsa Prowse teki näyttelijänä Stanley Kubrickin Kellopeli appelsiinissa (1971), josta myös Lucas hänet huomasi.

– George tarjosi minulle kahta eri osaa: toinen niistä oli Chewbaccan rooli. En ollut kiinnostunut siitä, koska halusin ihmisten näkevän kasvoni, Prowse muisteli sanomalehti Bristol Postin haastattelussa vuonna 2009.

– Toinen osa oli pääroiston ja se kelpasi minulle. En tajunnut, että myös roisto käyttäisi naamiota! Prowse jatkoi.

Vuonna 2010 The Telegraph -lehti uutisoi, että George Lucas oli kieltänyt Prowsea osallistumasta virallisiin Star Wars -fanitapahtumiin. Syynä oli se, että Prowse oli ”polttanut liian monia siltoja” eli käytännössä riitautunut Lucasin kanssa.

Bob Anderson

Imperiumin vastaiskussa (1980) ja Jedin paluussa (1983) Darth Vaderia esitti yhä David Prowse, mutta valomiekkailukohtauksissa hänen tilalleen astui Iso-Britannian Gosportissa 1922 syntynyt miekkailija Bob Anderson. Taitavana miekkailijana Anderson oli edustanut Iso-Britanniaa muun muassa Helsingin olympialaisissa vuonna 1952, jolloin hän oli 29-vuotias.

Imperiumin vastaiskun valomiekkailukohtauksissa Darth Vaderin puvun puki ylleen miekkailijamestari Bob Anderson.­

Andersonin elokuvaura alkoi Errol Flynnin seikkailusta Merten veijarit (1953), johon hän sekä suunnitteli taistelukohtaukset että valmensi Flynniä – ja viilsi tähteä vahingossa reiteen. Ennen Star Wars -filmejä Anderson toimi stunt-näyttelijänä ja taistelukohtausten suunnittelijana muun muassa James Bond -seikkailussa Salainen agentti 007 Istanbulissa (1963) sekä Stanley Kubrickin Barry Lyndonissa (1975).

Anderson kuoli vuonna 2012.

Sebastian Shaw

Sen paremmin Prowse kuin Andersonkaan eivät kuitenkaan päässeet näyttämään naamaansa Star Wars -filmeissä. Kunnian vei brittinäyttelijä Sebastian Shaw, jonka arville maskeeratut kasvot paljastuivat Vaderin kypärän alta Jedin paluun loppuhuipennuksessa.

Kahdeksanvuotiaasta asti näytellyt teatterilavojen kasvatti näytteli ensimmäisissä elokuvissaan 1930-luvulla ja jatkoi näyttelemistä tasaisesti sodan jälkeen.

Sebastian Shaw (oik.) antoi Darth Vaderille kasvot Jedin paluun lopussa. Rikosdraamassa The Squeaker hän sai vastanäyttelijäkseen muun muassa Allan Jeayesin.­

Eri lähteet ovat erimielisiä siitä, miksi Lucas valitsi juuri Shaw’n Darth Vaderin kasvoiksi. Yhden tulkinnan mukaan Prowsen kasvot hylättiin, koska näyttelijä oli riidoissa Lucasin kanssa. Toisen näkemyksen mukaan Lucas halusi kokeneen näyttelijän, joka pystyisi luomaan lyhyestä, vain hieman yli kaksi minuuttia kestävästä kohtauksesta tunteellisen pelkkien kasvojensa voimalla.

Shaw kuoli vuonna 1994.

James Earl Jones

Darth Vaderin esittäjistä legendaarisin on kuitenkin Mississippin Arkabutlassa 1931 syntynyt musta kookas näyttelijä James Earl Jones – mutta vain matalan ja jylisevän äänensä takia.

Darth Vaderia esittänyt David Prowse luki kuvauksissa hänelle kirjoitetut repliikit, mutta Lucas on kertonut, ettei koskaan ajatellut käyttävänsä Prowsen ääntä tämän lounaisenglantilaisen aksentin takia.

James Earl Jonesin matala jylisevä ääni muovasi pahasta Darth Vaderista unohtumattoman hahmon.­

Teatterin puuseppänä aloittanut Jones ryhtyi näyttelemään teatterilavoilla vuonna 1955. Ensimmäisen elokuvaroolinsa hän teki 1964ensi-iltansa saaneessa Stanley Kubrickin sotasatiirissa Tri Outolempi, eli: Kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia.

Yksi ahkeran näyttelijän tunnistettavimpia rooleja oli vihollispäällikkö Thulsa Doomin osa Arnold Schwarzeneggerin seikkailussa Conan barbaari (1982). Ääntään hän on päässyt käyttämään muun muassa Mufasan roolissa Disneyn Leijonakuningas-animaatiossa (1994).

Hayden Christensen

Toisaiseksi tuorein Darth Vaderin tulkitsija on Hayden Christensen, joka näytteli nuorta Darth Vaderia eli Anakin Skywalkeria seikkailuissa Star Wars Episodi II: Kloonien hyökkäys (2002) ja Star Wars Episodi III: Sithin kosto (2005).

Star Wars: Episodi III – Sithin kostossa nähtiin nuoren Anakin Skywalkerin (Hayden Christensen) muodonmuutos Darth Vaderiksi.­

Christensen ei tosin ehtinyt pitää Vaderin pukua pitkään, sillä hänen lopullinen muodonmuutoksensa pahan puolelle tapahtuu vasta aivan Sithin koston lopussa. Alkuperäisen David Prowsen pitämän Vaderin puvun sijaan Christensen pyysi Lucasia teetättämään puvun hänen omien mittojensa mukaan, jotta kohtauksessa ei tarvinnut käyttää sijaisnäyttelijää.

Tuttuun tapaan kuitenkin Christenseninkin äänen Darth Vaderina korvasi James Earl Jones.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?