Yllättävä urakäänne! David Beckham debytoi näyttelijänä

Julkaistu:

Elokuvarooli
Jalkapallouransa päättänyt David Beckham yrittää nyt uutta urapolkua.
David Beckhamin menestyksekäs jalkapalloura päättyi keväällä 2013. Sen jälkeen Beckham on pohtinut, mitä hän seuraavaksi elämällään tekee.

– Tiedän, kuinka vaikeaa siitä (jalkapallouran jälkeisestä elämästä) voi tulla, koska olen nähnyt, kuinka vaikeaa monilla ex-pelaajilla on ollut jalkapallon jälkeen. Jalkapallo on ollut elämäni niin pitkään kuin muistan. En tiedä, mitä elämäni on ilman harjoittelua, otteluita ja peliin liittyviä tavoitteita, Beckham sanoi pian lopettamisensa jälkeen.

Nyt Beckham, 40, on kuitenkin löytänyt yhden vaihtoehdon uransa uudeksi poluksi: hän yrittää luoda uraa näyttelijänä. Tai ainakin hän tekee debyyttiroolinsa ohjaajaystävänsä Guy Ritchien uudessa elokuvassa Kuningas Arthur: Pyöreän pöydän ritarit. Beckham paljasti asian The Times-lehdelle. Beckhamin lisäksi elokuvassa näyttelevät muun muassa Hollywood-tähdet Jude Law ja Eric Bana.

Beckhamin sivurooli elokuvan yrmeänä ritarina ei ole iso, mutta silti hän odottaa saavansa roolistaan runsaasti kritiikkiä.

– Tiedän, että useat urheilijat ja julkisuuden henkilöt ovat yrittäneet näyttelemistä ja epäonnistuneet.

– Tiedän, että näyttelijän työ on vaativa ammatti, mikä vaatii runsaasti erilaisia taitoja ja kuria. En haluaisi edetä näyttelijänä liian nopeasti, vaan haluan oppia siitä lisää ja harjoitella. Mutta tähän asti olen rakastanut sitä ja osaan sopeutua moniin asioihin. Olen tunnettu ihminen, joten olen tottunut kritiikkiin, Beckham sanoo.

Muun muassa Manchester Unitedissa ja Real Madridissa jalkapallourallaan pelanneella Beckhamilla on ensi vuonna ensi-iltansa saavassa elokuvassa 13 vuorosanaa.

– Harjoittelin vuorosanoja valtavan paljon etukäteen. Guy (Ritchie) lähetti minulle henkilön, jonka kanssa pystyin harjoittelemaan, ja harjoittelin niitä tunnin joka päivä.

Beckhamilla on ollut aiemmin myös minirooli Ritchien The Man from U.N.C.L.E. -elokuvassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt