Rakastetun Puupään toinen puoli – siviilissä synkkä, kolmesti naimisissa, tv vei suosion - TV & elokuvat - Ilta-Sanomat

Rakastetun Puupään toinen puoli – siviilissä synkkä, kolmesti naimisissa, tv vei suosion

Kaikki tuntevat Esa Pakarisen lahjat koomikkona. Huumorimies hänestä tuli kuitenkin vasta liki nelikymppisenä.

Pekka Puupää oli Esa Pakarisen rooleista tunnetuin. Koomisen hahmon takana oli kuitenkin hiljainen ja synkeäkin mies.

20.6.2015 10:28

”Törky on törkyä”, kuului Suomen Sosialidemokraatin kriitikon Eugen Terttulan tuomitsevan arvostelun kritiikki, kun Esa Pakarisen ensimmäinen elokuva, musiikkikomedia Rovaniemen markkinoilla vuonna 1951 tuli ensi-iltaan.

Rovaniemen markkinoilla ampaisi nuivista aikalaisarvosteluista huolimatta kuitenkin suomalaisen elokuvan historiaan. Reino Helismaan ensimmäinen elokuvakäsikirjoitus avasi kotimaisen elokuvan suositun rillumareikauden, joka oli suoraa jatkoa 1940- ja 1950-luvun ohjelmallisten iltamien kuplettiperinteelle.

Yksi iltamien tähdistä oli ollut sanavalmis Esa Pakarinen, jonka kaikki suomalaiset oppivat kohta tuntemaan valkokankaalta – ensin jo tämän kiertueilta tuttuna hampaattomana hanurinsoittajana Severi Suhosena, myöhemmin koko kansan rakastamana Pekka Puupäänä.

Pakarisen myöhemmän maineen tuntien on hieman yllättävää, että huumorimies hänestä oli tullut vasta muutamaa vuotta aikaisemmin, liki 40-vuotiaana.

1953: Lentävä kalakukko -elokuvassa Pakarinen esitti konduktööriä. ”Rooliin ei tarvinnut paneutua, se meni ihan itsestään. Kyllä sen tunnelman tiesi joka junissa oli matkustanut, varsinkin sota-aikana”, Pakarinen on kertonut.

Suomalaiset samastuivat roolihahmoon

Koomikkona olemiseen Pakarinen oli saanut hieman kosketusta sodan aikana, kun hän huomasi, että tekohampaiden poistaminen suusta ja sössöttäminen huvitti ihmisiä.

Iltamissa hänen roolinsa oli silti pitkään vain tanssien säestäminen harmonikalla, kunnes samalla kiertueella ollut taitava pantomiimikko ja trumpetisti Eugen Malmstén kehotti Pakarista esittämään haitarinumeronsa Severi Suhosena.

– Severi oli helppo juttu, sillä ei mulle ole koskaan ollut kompleksia tehdä itseäni rumemmaksi, Pakarinen totesi Maarit Niiniluodon toimittamassa elämäkertakirjassa Hanuri ja hattu (1981).

– Moni on saanut tekohampaat rippilahjaksi. Kyllä suomalaiset itelleen nauraa, jos ne Severille nauraa.

Köyhissä oloissa kasvanut ja muusikkona itseoppinut Pakarinen oli tuohon asti ansainnut elantonsa sekalaisilla töillä, muun muassa mekaanikkona ja rautakaupan myyjänä. Vapaa-ajallaan hän kuitenkin keikkaili ahkerasti ja kiersi jo 1930-luvun alussa eri orkestereiden kanssa Pohjois-Karjalan työväentaloja.

 Moni on saanut tekohampaat rippilahjaksi. Kyllä suomalaiset itelleen nauraa, jos ne Severille nauraa.

Kokopäiväiseksi työksi iltamissa viihdyttäminen muuttui 1946 erilaisissa kokoonpanoissa. Merkittävimmäksi osoittautui vuonna 1949 alkanut yhteistyö sanaseppo Helismaan kanssa.

Säveltäjä Toivo Kärki ja Suomen Filmiteollisuuden johtaja Toivo Särkkä äkkäsivät kansaan menevät iltamamiehet pian sen jälkeen, kun Pakarisen ja Helismaan mukana kiertueilla kulkeneen, omille teilleen lähteneen Tapio Rautavaaran paikan oli ottanut Jorma Ikävalko.

1954: Rovaniemen markkinoilla -komedian jatko-osa Hei, rillumarei irvaili kriitikoille ja korkeakulttuurille. ”Minä sitten Severi Suhosena mölysin kesken aarioitten ja kyselin, että mitä roskoo tämä on. Mutta samaahan oli älypäät kysyneet meidän elokuvista ja lauluista”, Esa Pakarinen muisteli elämäkerrassaan.

Kolme Puupäätä yhdessä vuodessa

Valkokankailla Pakarisen tärkeimmäksi apumieheksi nousi Puupää-elokuvien Pätkää näytellyt Masa Niemi, mutta kulissien takana isossa roolissa oli myös Helismaa, jonka kynästä syntyivät kiivaassa tahdissa Pakariselle räätälöidyt komediat Rovaniemen markkinoilla, Lännen lokarin veli (1952), Lentävä kalakukko (1953) ja Hei, rillumarei! (1954) sekä myöhemmin vielä Mullin mallin (1961) – plus kahdeksan Pekka Puupää -filmiä.

– Kalakukon ohjaajalla Ville Salmisella oli sopimus loppumassa SF:n kanssa parin kuukauden päästä. Puupää survottiin hänelle heti perään, ja niin Ville ja me muut tehtiin kaksi filmiä kolmessa kuukaudessa, Pakarinen kuvaili tekotahtia muistelmissaan.

Vuonna 1957 elokuvateattereissa nähtiin peräti kolme Puupää-seikkailua. Kaikkiaan Pakarinen loisti valkokankailla Puupäänä 13 kertaa.

1953: ”Minä olin vaan oma itteni, hain Pekan hahmon, haastelin savvoo, kävellä kölkyttelin”, Esa Pakarinen on luonnehtinut klassikkohahmonsa Pekka Puupään syntyä. Pätkää näytteli yhtä legendaarinen Masa Niemi. Kuva elokuvasta Pekka Puupää.

”Huokui osaamista ja itsevarmuutta”

Esa Pakarisen viimeiseksi elokuvaksi jäi Matti Kassilan ohjaama komedia Meiltähän tämä käy (1973), jossa hän palasi vielä kerran lupsakan tarinaniskijän Severi Suhosen rooliin.

Elokuvan romanttista sankaria näytteli Hannu Lauri, joka myöhemmin sai Jussi-palkinnon Kassilan ohjaamasta jännityselokuvasta Jäähyväiset presidentille (1987).

Meiltähän tämä käy oli hiljattain Teatterikoulusta 27-vuotiaana valmistuneen Laurin ensimmäisiä elokuvatöitä.

– Kun kuvittelin, että itsellänikin on elokuvassa iso rooli, sanavalmis Pakarinen antoi hyvin pienellä heitolla sivulauseessa ymmärtää, kuka tässä on pääroolissa, Lauri muistelee.

Hannu Lauri sai tehdä töitä Esa Pakarisen kanssa nuorena, vastavalmistuneena näyttelijänä.

Lauri huomasi Pakarisen nauttineen paluusta Severin tuttuun rooliin.

– Hän oli Severin osassa erilainen kuin siviilissä. Nuoren näyttelijän silmissä hän huokui osaamista ja itsevarmuutta hyvin voimakkaasti.

Kassilan ei tarvinnut Pakarista paljon ohjata, sillä tämä tiesi, mitä tehdään.

– Pakarisella oli myös kyky improvisoida, tuottaa sellaista tekstiä, joka sopi rooliin, Lauri kuvailee.

Vaikka elokuvan vanhalla ja nuorella miestähdellä ei ollut monia yhteisiä kohtauksia, Lauri sanoo Pakarisen tapaamisen olleen merkittävä kokemus, joka jäi hänen mieleensä.

– Kohtasin todellisen elokuvan ammattilaisen, jolla oli jo pitkä karriääri takana.

Haitarinsoittajan rooli oli ominta Esa Pakarista. Sellaisena hän uransa aloitti ja lopetti.

Siviilissä hiljainen ja synkkä mies

Kansantaiteilija ei edes yrittänyt olla joka tilanteessa hauska. Kun kamerat eivät käyneet, Pakarisesta kuoriutui esiin hiljaisempi ja jopa synkkä mies – kaikkea muuta kuin komedioistaan tuttu suulas viihdyttäjä.

Pakarisen uran 1960-luvun notkahdus johtui televisiosta, joka sai kansan jäämään iltaisin kotiin. Sama väline kyllä myös nosti hänen suosiotaan jälleen 1970-luvulla, kun MTV televisoi hänen Helsingin Finlandia-talossa järjestetyn juhlakonserttinsa.

Keikkoja ja levytyksiä Pakarinen teki viimeiseen asti. Kun hän kuoli vuonna 1989, legenda haudattiin valtion kustannuksella.

Suomi-elokuvan legendat -juttusarja viikoittain IS Tv-lehdessä. Lue aiemmin ilmestyneet osat alta!

Tiesitkö?

  • Feliks Esaias Pakarinen syntyi Rääkkylässä 9. helmikuuta 1911 savusaunassa. Hän kuoli 28. huhtikuuta 1989 Varkaudessa.

  • Hän oli naimisissa näyttelijä Aino Juntusen kanssa 1934–1937, näyttelijä Orvokki Vesarannan kanssa 1939–1946 ja hattukauppias Elli Ahon kanssa 1947 alkaen.

  • Pakarinen oli 1950-luvulla niin työllistetty, että hän asui Helsingin hotelli Tornissa viiden vuoden ajan.

  • Viimeinen levy Savolaesta sanarrieskoo (1988) koostui Pakarisen itse säveltämistä murrerunoista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?