Boyhood - lue IS:n arvio elokuvasta

Julkaistu:

Jos elokuva on vangittua aikaa, kuten maineikas venäläisohjaaja Andrei Tarkovski määritteli, niin kukaan ei ole aiemmin vanginnut sitä yhtä täyteläisesti kuin amerikkalainen Richard Linklater elokuvassaan Boyhood.
Tällaista elokuvaa ei yksinkertaisesti ole ennen tehty. Boyhood on kuvattu 12 vuoden aikana samojen näyttelijöiden kanssa. Se seuraa päähenkilönsä Masonin (Ellar Coltrane) varttumista kuusivuotiaasta pikkupojasta 18-vuotiaaksi nuorukaiseksi - ensimmäisestä koulupäivästä college-opintojen ja itsenäisen elämän alkuun.

Masonin vanhempia, jotka ovat eronneet jo elokuvan alkaessa, esittävät Patricia Arquette ja Ethan Hawke. Heidän lisäkseen Masonin elämään vaikuttavat keskeisesti vanhempi Samantha-sisko (Lorelei Linklater, ohjaajan tytär) sekä äidin kaksi myöhempää aviomiestä.

Boyhoodin katsominen on kuin matka aikakoneessa. Vajaassa kolmessa tunnissa näemme, miten leikkivästä ja maailmaa ihmettelevästä lapsesta kasvaa ongelmiinsa sulkeutunut varhaisteini ja viimein oman tiensä löytänyt tai ainakin löytävä nuori mies.

Odotusten vastaisesti Boyhood ei rakennu sarjaksi tärkeitä käännekohtia Masonin elämässä. Päinvastoin: Linklater tietoisesti kiertää ilmeiset virstanpylväät, kuten vanhempien eron, poikuuden menetyksen ja koulun päättäjäiset. Boyhoodin dramaturgia on kuin elämä: se koostuu pienistä, arkisista hetkistä, jotka kasautuvat päivä päivältä ja vuosi vuodelta. Elämä on se, mitä tapahtuu, kun mietit muita asioita, totesi John Lennon aikanaan.

Linklaterin kerronta on ilmavaa, eloisaa ja pakottoman luontevasti soljuvaa. Boyhood kasvaa lopulta kauniiksi ja koskettavaksi ylistykseksi elämälle. Sen päättyessä Masonilla on vielä koko aikuinen elämä edessään, kaikki mahdollisuudet avoimina.

Mutta kuten Mason itse toteaa, ihminen elää aina nykyhetkessä. Seuraava hetki on aina hyppy uuteen.


Katso elokuvan traileri:

Boyhood

Ohjaaja: Richard Linklater

Pääosissa:
Ellar Coltrane, Patricia Arquette, Ethan Hawke

Juoni: Poika varttuu kuusivuotiaasta 18-vuotiaaksi.