TV & elokuvat

Menneisyys - lue IS:n arvio elokuvasta

Julkaistu:

Parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin viime vuonna elokuvallaan Nader ja Simin: Ero voittanut iranilaisohjaaja Asghar Farhadi tekee sen taas. Ranskassa valmistunut Menneisyys on, mikäli mahdollista, vielä edeltäjäänsäkin vavahduttavampi, monisäikeisempi ja elokuvallisesti hallitumpi draama.
Menneisyys alkaa kuin se olisi jatkoa Farhadin edelliselle elokuvalle. Iranilainen Ahmad (Ali Mosaffa) saapuu Teheranista Pariisiin virallistaakseen avioeronsa ranskalaisesta vaimostaan Mariesta   (Bérénice Bejo), jota hän ei ole tavannut neljään vuoteen.

Mariellalla on aiemmista suhteista kaksi tytärtä: teini-ikäinen Lucie (Pauline Burlet) ja nuorempi Léa (Jeanne Jestin). Nyt hän on muuttanut yhteen pesulapalvelua pitävän arabimiehen (Tahar Rahim) ja tämän pienen pojan kanssa. Majoittuessaan tilapäisesti Marien luokse Ahmad joutuukin keskelle uusperheen tulehtunutta arkea.

Arkisesta lähtökohdasta Farhadi loihtii jälleen tavattoman intensiivisen, yllätyskäänteillä ladatun ja äärimmäisen taidokkaasti rakennetun draaman. Hänen ohjauksensa on tarkkaa kuin kirurgin veitsi ja iskevää kuin ruoskan sivallus.

Menneisyyden käsikirjoitus, josta Farhadi pääosin vastaa, mykistää teemojensa rikkaudella, rakenteensa nerokkuudella ja psykologisella syvätarkkuudella. Elokuvassa ei ole yhtään sanaa, kuvaa tai elettä, jolla ei olisi tarkkaan määriteltyä paikkaansa tarinassa, joka lopulta pureutuu ihmisyyden perustaviin kysymyksiin.

Nimensä mukaisesti Menneisyys kertoo ihmisistä, jotka yrittävät jättää menneisyyden taakseen, mutta löytävätkin sen edestään. Mitä ankarammin he yrittävät kääntää selkänsä menneelle, sitä vaikeampi heidän on suunnata kohti tulevaa.

Tämän teeman kiteyttää täydellisesti ja sydäntäsärkevän koskettavasti elokuvan viimeinen kuva.

Kauttaaltaan upeasti näytelty Menneisyys on mestariteos, joka varmistaa Farhadin yhdeksi aikamme merkittävimmistä elokuvantekijöistä.


Katso elokuvan traileri:

Menneisyys

Ohjaaja: Asghar Farhadi

Pääosissa:
Bérénice Bejo, Ali Mosaffa, Tahar Rahim

Juoni:
Avioeroaan viimeistelevä pariskunta joutuu vastakkain omien valintojensa kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt