Pystyssä - lue IS:n arvio elokuvasta

Kevään viimeinen kotimainen ensi-ilta on itsenäisesti - eli ilman virallisia tukikanavia - tuotettu draama kahdesta velkaantuneesta naisesta, joiden tiet kohtaavat yllättävästi. Elokuvan takana on joukko nuoria alan ammattilaisia sekä opintojaan vielä viimeisteleviä tekijöitä.

Kotimainen arkidraama saa elokuvan edetessä rikosjännärin piirteitä.

24.5.2013 10:11

Käsikirjoituksesta vastaa Teatterikorkeakoulussa opiskeleva Eira Virekoski ja ohjauksesta unkarilaissyntyinen, kuvaajana aiemmin työskennellyt Márton Jelinkó. Tekijätiimin ammattitaito näkyy niin roolitöiden uskottavuudessa kuin elokuvan karhean hallitussa visuaalisessa ilmeessä.

Elli (Heidi Lindén) on velkaantunut biologian opiskelija, joka ryhtyy tienaamaan osapäiväprostituoituna. Iiris (Kristiina Puukko) ja Andrei (Juha-Tapio Arola) ovat rikollisjengin väkivaltaisia velkojen perijöitä, joilla on itselläänkin rankat velat niskassa.

Pystyssä alkaa Ellistä kertovana arkidraamana, mutta Iiriksen ja Andrein astuessa kuvaan se alkaa painottua yhä enemmän rikosjännärin suuntaan. Sen väkivaltaiset loppuvaiheet ovat kuin mistä tahansa gangsterileffasta - erotuksena vain pienen budjetin asettamat rajoitukset.

Ellin kokemuksia prostituoituna elokuva näyttää turhankin viitteellisesti, mutta velkojen perijöiden väkivaltaista arkea se kuvaa vakuuttavasti. Elokuvan katu-uskottavuus valitettavasti kärsii lopun juonenkäänteistä, jotka nojautuvat enemmän toimintajännäreiden kaavoihin kuin päähenkilöiden perusteltuihin ratkaisuihin.

Elokuvan näyttelijöistä tekee erityisen vahvaa työtä Kristiina Puukko naiseutensa ja tunteensa visusti piilottavana Iiriksenä, jonka armoton ulkokuori kätkee pahasti rikkinäisen sielun.

Pystyssä

Ohjaaja: Márton Jelinkó

Pääosissa: Heidi Lindén, Kristiina Puukko, Juha-Tapio Arola

Juoni: Velkaantunut opiskelijatyttö ryhtyy prostituoiduksi ja tutustuu alamaailman velkojen perijöihin.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?