TV & elokuvat

Metsän tarina - lue IS:n arvio elokuvasta

Julkaistu:

Elokuvateattereissa on viime vuosina nähty useita kansainvälisesti tuotettuja luontodokumentteja. Lajin kotimaisia edustajia sen sijaan ei ole valkokankaalla nähty lähes puoleen vuosisataan. Jo siksi Metsän tarina on ilahduttava tuttavuus.
Usean vuoden työprosessin tuloksena syntynyt Metsän tarina poikkeaa lajinsa valtavirrasta myös siksi, ettei se lähesty aihettaan tieteellisen opettavaisesti. Sen viitekehyksenä toimivat muinaiset myytit ja kansantarut, joissa metsän eläimille annetaan erilaisia maagisia kykyjä.

Suomalaisten metsien elämää rauhallisesti tarkkaileva elokuva ei keskity isoimpiin ja näyttävimpiin eläimiin pienten kustannuksella. Linnut ja oravat saavat siinä jopa enemmän näkyvyyttä kuin karhut, hirvet tai ilvekset. Elokuvan tekijät ovat oivaltaneet, että luonnossa pieni on ihan yhtä kiehtovaa kuin suuri.

Elokuvassa on upeita kuvia ja todella harvinaisia näkyjä. Luonnossa leikkiviä ilveksenpoikasia, pesästään hyppäävää liito-oravaa tai saaliinsa kimppuun syöksyvää pöllöä ei ihan jokaisella metsäkävelyllä tule vastaan.

Valitettavasti elokuvassa käytetyn digivideon erottelukyky ei ole ihan riittävä valkokankaalle. Varsinkin laajoissa yleiskuvissa on havaittavissa selvää kohinaa.



Katso elokuvan traileri:

Metsän tarina

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt