Pöytyä
Metsästystorven harvinainen huuto on komeaa kuultavaa. Sen soisi kaikuvan suomalaisissakin metsissä, mutta valitettavasti kyse on kuolevasta perinteestä.
Virolainen Gregor Prehing, 16, on yksi harvoista nuoremman sukupolven taitajista.
– Otan torven mukaan joka paikkaan, sillä ihmiset ovat vaikuttuneita siitä. Tämä torvi on peräisin Moskovan olympialaisista vuonna 1980, jossa isoäitini veli sai sen lahjaksi, hän kertoo.
– Torvi oli aiemmin ainoa tapa kommunikoida kesken jahdin. Torvea soitetaan eläimen kunniaksi, ja eli riistalla on omat soittoäänensä.
Gregor Prehing on yksi harvoista metsästystorvensoiton nuorista osaajista.
Prehing on yksi 21:stä nuoresta metsästäjästä, jotka viettivät viikon Varsinais-Suomessa metsästyksen merkeissä. Nuorisovaihto on Suomessa lajissaan ensimmäinen, ja Metsästäjäliitto toteutti sen Erasmus+-rahoituksella.
Mukana on seitsemän nuorta Suomesta, seitsemän Ruotsista ja saman verran Virosta. Viikkoon on sisältynyt valkohäntäpeuran, supikoiran ja ketun metsästystä sekä vierailut asetehtaalla, liiton toimistolla ja metsästysmuseossa.
Katso videolta, miten metsästystorvi soi:
Vaihdon viimeisenä päivänä Riihikosken Riistamajalla Pöytyällä porisee hellalla yhdessä valmistettu riistakeitto. Aiemmin keittiössä on valmistunut alkupalaksi riista-carpaccio. Kokki Janne Halonen leikkelee ulkofilettä, sydäntä ja maksaa, jotka paistetaan pian nuotiolla ja jotka saavat kylkeensä viskillä maustetun kermakastikkeen.
Tästä kokki Janne Halonen lähti liikkeelle...
... ja näin jatkettiin.
Prehingille vierailu Suomessa on ollut mieluinen, sillä täällä hän saa laillisesti olla mukana kantamassa asetta. Viron lainsäädännön mukaan metsästämään pääsee vasta 18-vuotiaana.
– Olen ollut kuulemma isän mukana metsällä jo lastenistuimessa, hän kertoo.
Prehing kilpailee skeet-ammunnassa ja on viettänyt paljon aikaa kisoissa Suomessa. Hän on päässyt myös käymään Lapissa.
– Ammuin siellä kuusi riekkoa ja teeren, hän kertoo.
Peuranmetsästys oli vaikuttava kokemus, sillä joukko löysi riistaa ja pääsi ampumaan peuroja. Prehing oli myös mukana jäljittämässä haavoittunutta eläintä.
Ikärajan lisäksi naapurimaiden metsästyskulttuureista löytyy myös muita pieniä eroavaisuuksia.
– Täällä hirveä metsästetään ajoketjujahtina, kun taas Virossa sitä tehdään myös kyttäysjahtina, hän kertoo.
– Virossa lihasta tehdään usein makkaroita, jotka jaetaan metsästäjille. Suomessa yleensä jaetaan lihat.
Ruotsalainen Thelma Ekeblad, 18, on yksi viidestä tytöstä miesvoittoisessa porukassa. Myös hän nautti viikon ohjelmassa eniten juuri metsästämisestä.
– Meillä ei ole valkohäntäpeuroja ja supikoiria Ruotsissa, joten se oli mielenkiintoista.
– Suomalaiset ovat ottaneet meidät tosi hyvin vastaan ja olleet ystävällisiä, maanmies Axel Ingeman, 18, lisää.
Thelma Ekebladille ja Axel Ingemanille valkohäntäpeuran ja supikoiran metsästys oli harvinaista herkkua.
Ruotsin ja Suomen metsästyskulttuurit ovat pääasiassa hyvin samankaltaiset. Ainoastaan yksi yllätys tuli viikon aikana vastaan.
– Yllätyin siitä, kuinka paljon oranssia täällä puetaan päälle. Ruotsissa se on suositus, jota metsästäjät noudattavat, mutta voi olla, että puetaan päälle vain oranssi lakki. Täällä oranssi varustus on laissa, mikä on turvallisuuden kannalta tosi hyvä juttu, Ingeman sanoo.
Suomen metsästyslain mukaan ”kuusipeuran, saksanhirven, japaninpeuran, hirven, valkohäntäpeuran ja metsäpeuran metsästyksessä metsästykseen osallistuvien on käytettävä oranssinpunaista tai oranssia päähinettä tai päähineen suojusta ja ylävartalon peittävää vaatetta. Oranssia tai oranssinpunaista väriä on oltava vähintään kaksi kolmasosaa vaatteen ja päähineen näkyvästä pinta-alasta.”
Molemmat ruotsalaisnuoret ovat törmänneet muiden kriittisiin asenteisiin rakasta harrastusta kohtaan. Nuoret kuitenkin muistuttavat, että metsästetyn lihan syönti on eettistä.
– Itse pyydetty liha on massatuotettua lihaa parempi vaihtoehto meille ja ympäristölle. Tappaminen on vain pieni osa metsästystä, eikä se ole se hauskin osuus. Haluamme, että metsästäminen on mahdollisimman inhimillistä eläimille, he sanovat.
Jahdit olivat kaikkien osallistujien suosikkitapahtumia.
Vaikka suomalaiset ovat metsästäneet viikon aikana ”omissa metsissä”, kokemus on ollut silti erityinen. Neljän nuoren miehen joukko paljastaa, että vastavierailuja omaan piikkiin on jo suunniteltu.
Metsästystä ei mielletä nuorten harrastukseksi, ja miehet toivovatkin, että seuroihin saataisiin lisää uutta verta.
– Seurat ukkoutuvat, ja keski-ikä on aika korkea, pöytyäläinen Heikki Rasilainen sanoo.
– Ehkä nuorten pääseminen seuroihin pitäisi tehdä vähän helpommaksi. Säännöt pitää tietysti olla, se on ihan ymmärrettävää, mutta harvalla nuorella on varaa ostaa metsää itselleen, raisiolainen Niko Uronen miettii.
Niko Uronen (vas.), Heikki Rasilainen, Mikko Rauhala ja Tuisku Hirvinen uskovat, että metsästys harrastuksena nousee uuteen kukoistukseen.
Varsinais-Suomessa on startattu projekti, jossa nuoret itse järjestävät metsästystapahtumia ikäisilleen. Ne ovat olleet joka kerta täynnä. Toivoa siis on, etenkin, kun korona vei ihmiset isoin massoin luontoon.
– Metsästysharrastuksella on mahdollisuus kehittyä nykyisessä maailmantilanteessa. Ihmiset etsivät entistä enemmän vastuullista ja luonnonmukaista ruokaa, ja tämä on hyvä tapa siihen, Mikko Rauhala sanoo.
Nuorukaiset arvioivat oman sukupolvensa olevan yleisesti vähän laiskaa. He muistuttavat, että useissa seuroissa annetaan vastuuta myös nuorille, jos sellaista on valmis ottamaan.
– Monessa seurassa on käynnissä sukupolvenvaihdos. Ei tämä kuoleva harrastus ole, Rasilainen sanoo.