Tarja Halosesta tehtiin näytelmä – presidentti kommentoi napakasti - Turun seutu - Ilta-Sanomat

Erikoiset unet saivat Heinin tekemään näytelmän Tarja Halosesta – presidentin napakka kommentti aiheesta jätti sanattomaksi

Työryhmä odottaa jännittyneenä, ilmestyykö Suomen ensimmäinen naispresidentti ensi-iltaan.

Tarja Halosen tarina nähdään Turun kaupunginteatterin näyttämöllä.

2.12.2021 7:45

Mitä seuraa kun kokonainen työryhmä alkaa uneksia samaan aikaan presidentti Tarja Halosesta? Tietysti näytelmä Tarja Halosesta.

Perjantaina Turun kaupunginteatterissa ensi-iltansa saava Dreaming of Tarja kertoo Suomen ensimmäisen naispresidentin tarinan syntymästä aina vuoden 2000 presidentinvaaleihin. Näytelmä käsittelee naisjohtajuutta, ennakkoluuloja sitä kohtaan ja lasikattoja, joita Halonen lähti särkemään.

Työryhmä Nopean Toiminnan Naiset haaveili jo viime esityksensä aikana Halosen saamisesta katsomoon, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Sitten alkoivat unet.

– Yksi näki unen, että Tarja halusi tulla kanssamme Ruotsin risteilylle. Oma uneni oli, että Tarja tuli keittiööni, jossa tein hänelle hermostuneena ruokaa. Sitten oli myös jokin huvipuistoseikkailu. Ymmärsimme, että hän on kollektiivisesti merkittävä hahmo meidän sukupolvemme naisille, käsikirjoittaja-ohjaaja Heini Vahtera kertoo.

Käsikirjoitusta alettiin työstää vuoden 2020 keväällä, mutta ensi-ilta siirtyi koronan takia puolella vuodella. Olennaisessa osassa prosessia oli soitto itse Tarja Haloselle.

– Hänelle lähetettiin ideasta synopsis, jonka jälkeen soitimme hänelle tuottajan kanssa. Kysyin, miltä idea kuulostaa, ja hän vastasi, että pelottavalta. Ja että tuntuu hullulta muuttua materiaaliksi ennen kuin on kuollut. Hän muistutti meitä vahvasti siitä, että hän on oikea henkilö ja että se, miten häntä käsitellään, vaikuttaa häneen ja hänen läheisiinsä.

Meri-Tuuli Lönn esittää näytelmässä aikuista Tarja Halosta.

Tiukan puheenvuoron jälkeen presidentti kuitenkin kevensi tunnelmaa.

– Hän sanoi, että kyllä huumoria pitää olla ja antoi elämänohjeen: huumori ei aina auta, mutta se auttaa pysymään hengissä.

Koska kyseessä on komedia, tekijät joutuivat miettimään tarkkaan, miten imitaattoreiden suosiossa oleva Halonen näytelmässä esitetään.

– Kun kyseessä on oikea henkilö, hänen elämänsä dramatisoiminen tuntui eettisesti kyseenalaiselta. Jouduin miettimään, miten tuottaa materiaali teatterin ehdoin ja miten värittää tapahtumia. Monia käänteitä ei tarvinnut värittää, Vahtera sanoo.

– Minua jännitti näytellä Tarjaa, enkä halunnut että siinä olisi pienintäkään pilkantekoa. Halusin näytellä häntä rakkaudella mutta niin, että hahmo on tunnistettavissa, aikuista Tarjaa esittävä Meri-Tuuli Lönn kertoo.

Näytelmässä käsitellään myös kiperiä käänteitä. Mukana on muun muassa Halosen paljon kritiikkiä saanut päätös lähettää venäläiset loikkarit takaisin rajan taakse, samoin kuin Halosen kaksi tiukkaa läheltä piti -tilannetta raskausaikana: lentokoneonnettomuuden täpärä välttäminen ja pelastuminen Chilen mellakoista. Näytelmässä vilisee tuttuja hahmoja kuten Mauno Koivisto, Paavo Lipponen, Elisabeth Rehn ja jopa Kekkonen.

– Halonen on meille esikuva, ja tämä on kunnianosoitus hänelle. Olemme kuitenkin tuoneet myös häntä vastustavia soraääniä esille, Vahtera sanoo.

Näytelmässä nähdään Halosen lisäksi Tellervo ja Mauno Koivisto. Siten siihen on saatu ujutettua jopa Halonen puhumassa Turun murretta.

Olisiko näytelmää tehty ilman Halosen hyväksyntää?

– Olisi. Pohdimme, onko meillä oikeutta. Meille oli tärkeää saada siunaus, mutta ei hän ole ihan täysin sujut asian kanssa, niin kuin ei varmaan kukaan olisi. Mutta hän näki, että olemme tosissamme ja käsittelemme tärkeitä aiheita.

Jotain Halosen ajatuksista paljastaa kohtaaminen Turun kirjamessuilla. Lönn oli ostamassa Halosesta kertovaa Erään aktivistin tarinaa ja tapasi itsensä presidentin.

– Kerroin, että olen mukana esityksessä ja annoin esitteen. Sanoin, että olen saanut kunnian näytellä teitä ja ymmärrän, että teillä on ristiriitaiset tunteet tätä kohtaan, Lönn kertoo.

– Halonen vastasi, että olen tuttu teidän esityksenne kanssa. Ei tämä minusta mikään kauhean kiva juttu ole, mutta siinäpähän näyttelet!

Esitteen Halonen kuitenkin piti.

Mitä työryhmälle merkitsisi, jos Halonen ilmestyisi katsomoon ensi-iltana?

– Ollaan pohdittu, haluttaisiinko tietää ennen esitystä, että hän on paikalla. Kaikkein kauheinta olisi ehkä huomata se kesken esityksen ilman ennakkovaroitusta. Toivomme hartaasti, että hän tulisi katsomoon. Koemme, että hän olisi iloinen tästä, Vahtera sanoo.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?