Varsinais-Suomen käräjäoikeus käsittelee parhaillaan julmaa veritekoa, joka tapahtui Turun Nummessa viime kesäkuussa.
Vastaajaa, noin 30-vuotiasta miestä syytetään murhasta ja murhan yrityksestä, joista syyttäjä vaatii hänelle elinkautista vankeusrangaistusta.
Syytteen mukaan mies oli ottanut ystävänsä asunnolta veitsen ja lähtenyt sen jälkeen naispuolisen asianomistajan asunnolle. Siellä hän oli hyökännyt tämän kimppuun veitsellä. Uhri oli huutanut sillä hetkellä ulkona ollutta miespuolista henkilöä apuun, ja tämän tultua sisälle oli vastaaja hyökännyt veitsellä myös hänen kimppuunsa.
Ennen tekoa vastaaja oli ollut ystäviensä luona ja nauttinut runsaasti alkoholia. Jossain vaiheessa hän oli ottanut mukaansa keittiöveitsen ja soittanut taksin, johon hän ei ollut ottanut muita matkustajia. Hän oli mennyt taksilla asianomistajan osoitteeseen.
Uhrin kertomuksen mukaan vastaaja, hän ja miespuolinen henkilö olivat olleet ensin rauhassa ulkona, jonka jälkeen hän ja vastaaja olivat menneet sisälle. Kun he olivat istuneet sohvalla, vastaaja oli vetänyt veitsen esiin ja käynyt kimppuun.
Vastaaja oli aiheuttanut asianomistajalle oikeaan kylkeen useita keuhkoihin asti ulottuvia haavoja. Osa haavoista ylsi maksaan asti. Uhrille oli kehittynyt molemminpuolinen ilmarinta. Vartaloon oli aiheutettu useita viiltoja ja pistohaavoja.
Kun uhri oli huutanut ulkona ollutta miestä avuksi, oli vastaaja mennyt piiloon ja hyökännyt sitten miehen kimppuun selän takaa. Hän oli lyönyt tätä useita kertoja selkään. Uhri kuoli hyökkäyksessä.
Henkiin jäänyt asianomistaja oli kertonut teeskennelleensä kuollutta, jolloin vastaaja oli poistunut asunnosta. Naisen hengen oli pelastanut se, että vastaajan avopuoliso oli soittanut hätäkeskukseen, kun vastaaja oli ilmoittanut hänelle teostaan, jolloin paikalle oli lähetetty apua. Vastaaja oli teon aikana huumeiden vaikutuksen alainen.
Vastaaja oli jossain vaiheessa tapahtumia saanut käteensä verta vuotavan haavan. Naapuri oli huomannut asunnolta pois johtaneet verijäljet ja soittanut myös asiasta hätäkeskukseen.
Teon motiivi liittyy syyttäjän mukaan vastaajan ja hänen avopuolisonsa lapseen, joka oli otettu huostaan. Vastaaja oli syyttänyt huostaanotosta naispuolista uhria, joka oli avopuolison ystävä.
Vastaaja oli asunnolle mennessään soittanut avopuolisolleen ja ilmoittanut ”järjestävänsä, ettei hänestä (uhri) ole enää ikinä vaivaa”. Avopuoliso oli yrittänyt rauhoitella vastaajaa ja kehottanut häntä hoitamaan asian keskustelemalla. Käsittelyssä soitetussa hätäkeskuspuhelussa avopuoliso kertoo vastaajan sanoneen, että hän menee tappamaan.
Avopuoliso oli ollut aiemmin suhteessa asunnolla olleen miehen kanssa. Kun vastaaja oli kuullut, että henkilö on paikalla, hän syyttäjän mukaan halusi mustasukkaisuuksissaan tappaa myös tämän.
Vastaajaa syytetään myös virkamiehen vastustamisesta. Hänet oli otettu kiinni pian teon jälkeen ja toimitettu sairaalaan hänen kädessään olleen haavan vuoksi. Siellä hän oli syytteen mukaan käyttänyt väkivaltaa poliiseihin ja tarttunut virka-aseeseen yrittäen saada sitä itselleen. Hän oli ilmoittanut haluavansa aseen tappaakseen itsensä ja pyytänyt poliiseja ampumaan. Hän oli yrittänyt kaataa poliiseja ja rimpuilla itseään irti.
Vastaaja myöntää aiheuttaneensa uhrien vammat mutta kiistää murhan ja murhan yrityksen. Hänen mukaansa teot eivät olleet suunnitelmallisia. Hän oli mennyt paikalle keskustellakseen asioista, eikä muistanut, että hänellä oli veitsi mukana. Hänellä ja naispuolisella asianomistajalla oli tullut riitaa, minkä jälkeen tilanne oli kärjistynyt. Vastaaja kertoi pudottaneensa veitsen lattialle, jonka jälkeen miespuolinen uhri oli nostanut sen ja viiltänyt häntä käteen. Sen jälkeisistä tapahtumista vastaajalla ei ole muistikuvia.