Tutkinnanjohtaja: Murhan yrityksessä loukkaantuneen naisen tila on vakaa

Turussa tapahtui sunnuntaina väkivallanteko, jota tutkitaan murhana ja murhan yrityksenä. Myös epäilty loukkaantui tilanteessa.

Poliisit tekivät rikospaikalla tutkintaa sunnuntaina.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mika Paaer sanoo, että Turun sunnuntaisessa väkivallanteossa loukkaantunut nainen on yhä sairaalahoidossa, mutta hänen tilansa on nyt vakaa.

– Poliisin tämänhetkisen tiedon perusteella ei ole enää pelkoa siitä, että hän menehtyisi.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun poliisi sai sunnuntaina tehtävän Nummen kaupunginosassa sijaitsevaan asuntoon, josta löytyi surmansa saanut mies ja vakavasti loukkaantunut nainen. Uhrit ovat noin 30–40-vuotiaita.

Epäilty tekijä, noin 30-vuotias mies, otettiin kiinni rikospaikan läheltä. Myös epäilty oli loukkaantunut väkivaltatilanteessa ja hän oli vielä maanantaina sairaalahoidossa. Häntä esitettäneen vangittavaksi keskiviikkona.

Paaerin mukaan epäiltyä on kuitenkin päästy puhuttamaan alustavasti. Epäilty on myöntänyt tapahtumat ainakin pääpiirteittäin. Juttua tutkitaan tässä vaiheessa murhana ja murhan yrityksenä.

Paaerin mukaan sekä epäilty että uhrit tunsivat toisensa entuudestaan. Tähänastisten tietojen perusteella väkivallan syynä on ollut henkilöiden välinen riita. Sen tarkemmin Paaer ei motiivia tässä vaiheessa avaa.

Paaer korostaa, että tutkinta on vielä alkutekijöissään, eikä keskeisiä henkilöitä ole päästy vielä puhuttamaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?