Kaikille tuttu Euroopan kammottavin lintu löytyi yllättäen kuolleena Turun läheltä - Turun seutu - Ilta-Sanomat

Kaikille tuttu Euroopan kammottavin lintu löytyi yllättäen kuolleena Turun läheltä

”Se on hautausmaiden lintu.”

4.3. 13:44

Länsimaisen elokuvahistorian kaikkein kammottavin lintu on löydetty yllättäen Suomesta läheltä Turkua, Vehmaan Himoisessa.

Se oli löydettäessä kuollut.

Vainaja oli tornipöllö, Tyto alba. Kyseessä oli vasta kahdeksas kerta, kun tämä Euroopassa eteläinen ja läntinen laji eksyy Suomeen.

Tornipöllöt pesivät rakennuksissa, kuten kirkontorneissa, rauniolinnoissa, pimeillä ullakoilla ja syrjäisissä ladoissa.

– Se on hautausmaiden lintu, tunnelmoi Turun yliopiston konservaattori Ari Karhilahti.

Kun elokuviin tai jännityssarjoihin halutaan kauhua, ennemmin tai myöhemmin tornipöllö lentää kuvan poikki valkoinen alapuoli pimeässä loistaen.

Juuri ennen kuin kummitus ilmestyy kuvaan, kuuluu ääni. ”Kimeä, hiova ja karmiva kirkaisu”, kuvaavat lintukirjat tornipöllön varoitusääntä.

Tornipöllö äänitehosteena alkaa olla jopa klisee.

Niin kuultu.

Se on meille kaikille tuttu, vaikka kaikki eivät tiedä, että televisiosta tai valkokankaalta kuuluva ääni kuuluu tornipöllölle.

Tornipöllölle on tyypillistä sydämenmuotoinen naamakuvio. Elokuvissa tornipöllöä käytetään sydämentykytyksien tuottamiseen.­

Tornipöllö löytyi Vehmaalta pellolta. Se toimitettiin Ouluun Ruokavirastoon kuolinsyyn selvittämiseksi.

– Se oli kuollut nälkään, Karhilahti kertoo.

Hän arvelee tornipöllön yrittäneet pyydystää myyriä ja hiiriä, mutta karut pohjoiset olosuhteet olivat ylittäneet sen kyvyt ja kestokyvyn.

– Ehkä se ei tunnistanut meikäläisten saaliseläinten tapoja, sillä paikka paikoin myyriä kyllä on paljonkin, tosin laikuttaisesti, Karhilahti pohtii.

Paikallistuntemus auttaa, ja ennakkoluuloton sopeutuminen olosuhteisiin.

Karhilahti mainitsee kaukaa pohjoisesta Turkuun talvehtimaan saapuneen hiiripöllön, joka päivysti Yliopistonmäellä, mutta kuullessaan kirkonkellojen kumun siirtyi Pyhän Katariinan keskiaikaiselle kirkolle.

– Kun hautajaisissa alettiin laskea arkkua ja havut siirrettiin avatun haudan päältä syrjään, sieltä lähti aina hiiriä ja myyriä liikkeelle ja pöllö napsi niitä, Karhilahti selittää.

– Se pärjäsi koko talven hyvin.

– Tornipöllö ei vielä tiennyt, miten täällä pitää menetellä. Ensin pitää hakea akateemista sivistystä ja mennä sitten kirkolle syömään.

– Se hiiripöllö oli nimittäin aina meidän kirjaston päädyssä puistikossa.

Tornipöllöjä on valkeavatsaisia ja tummavatsaisia värityyppejä.­

Suomen ensimmäinen tornipöllö tavattiin tammikuussa 1935 Kotkaan kuuluvilla Haapasaarilla. Kohmettuneen linnun arveltiin tulleen laivalla.

Tammikuussa 1963 Pielisjärveltä Lieksasta löytyi kuollut tornipöllö.

Ensimmäinen eläväisempi yksilö oli Lemlandin Lågskärin lintuasemasaarella Ahvenanmaalla huhtikuussa 1990 kolmen päivän ajan viivähtänyt ja lintubongareita viihdyttänyt tornipöllö.

Marraskuussa 1990 löytyi kuollut tornipöllö vilkkaan satamakaupungin Rauman keskustasta.

Helmikuussa 1994 jackrussellinterrieri Poju löysi lumihangesta Helsingin Katajanokalta kuolleen tornipöllön.

Uudenkaarlepyyn Jepualla tornipöllö vietti kevättalvella 1997 pari viikkoa ladossa hiirijahdissa. Jepua oli vuoteen 1975 asti itsenäinen kunta.

Marraskuussa 2006 Taivalkosken Majovansuolta löytyi kuollut tornipöllö maalaistalon kylmillään olleesta ulkorakennuksesta.

Vehmaan löytö on numero 8.

Karhilahti toivoo, että se saadaan Oulusta takaisin Varsinais-Suomeen, jotta se voidaan täyttää ja sijoittaa Turun yliopiston kokoelmiin.

– Sehän löytyi meidän toiminta- ja kartunta-alueelta.

Ikuiseen uneen vaipui hautausmaiden kalpea aave Vehmaalla Turun lähellä. Hiiretönnä se ei jaksanut enää elää.­

Koska tornipöllö on vanhojen kulttuurimaisemien laji, Turku ei olisi ollut hullumpi paikka elää ja saalistaa. Sieltä löytyy vanhoja linnoja ja kirkontorneja.

– Kun säät tulevaisuudessa lämpenevät, näitä saatetaan tavata meillä entistä useammin, Karhilahti miettii.

Jutun aloituskuvan karttaa korjattu 4.3. klo 14.47.

Sijaintia Vehmaalla tarkennettu ja korjattu klo 16.35.

Rauman havaintoa korjattu 5.3. klo 11.15.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?