Tuntemattomien miesten kohtaaminen johti silmittömään väkivaltaan – tekijä palasi viiltelemään uhria tekonsa jälkeen - Turun seutu - Ilta-Sanomat

Tuntemattomien miesten kohtaaminen johti silmittömään väkivaltaan – tekijä palasi viiltelemään uhria tekonsa jälkeen

Turun hovioikeus piti voimassa pitkän tuomion murhan yrityksestä.

25.2. 16:55

Kolmekymppisen miehen valitus, jonka mukaan hänen tekonsa ei ollut erityisen raaka, ei mennyt läpi Turun hovioikeudessa. Hovioikeus pysyi käräjäoikeuden linjoilla punnitessaan, oliko kyseessä murhan vai tapon yritys.

Veriteko tapahtui vuoden 2019 toukokuun lopussa, kun kaksi entuudestaan toisilleen tuntematonta miestä kohtasi toisensa Turun keskustassa Köydenpunojankadulla.

Vastaajan mukaan uhri oli huutanut hänelle, heittänyt häntä pizzalaatikolla ja lyönyt nyrkillä, mutta paikalla juuri ennen kohtalokasta veritekoa kävelleiden todistajien mukaan miesten välillä ei näyttänyt olleen eripuraa. Oikeusistuimet eivät pitäneet siksi väitettä uskottavana.

Tuntemattomaksi jääneestä syystä vastaaja oli käynyt uhrin kimppuun mattoveitsen kanssa ja lyönyt tätä useita kertoja, kunnes todistajat olivat puuttuneet asiaan huutamalla. Vastaaja oli poistunut uhrin luota ja lähestynyt todistajia mutta palannut sitten maassa puolustuskyvyttömänä maanneen uhrin luo ja jatkanut lyömistä veitsellä pään alueelle.

Todistajien mukaan tekijä oli nostanut veitsen päänsä korkeudelle lyödessään uhria ja hänen toimintansa oli ollut ”tasaista, monotonista ja mekaanista”. Tekijä oli ollut ”omissa maailmoissaan”, eikä hän ollut välittänyt todistajien läsnäolosta. Hän oli lopettanut lyömisen vasta, kun yksi todistajista oli potkaissut häntä.

Oikeuslääkärin lausunnon mukaan uhrin päässä, selässä ja rintakehässä oli tuoreita haavoja ainakin 26 kappaletta, joista teräaseen aiheuttamiksi sopivia ainakin 13.

Uhri oli saanut molemmille puolille rintaonteloon verenvuotoa sekä ilmarinnan. Oikeuslääkärin näkemyksen mukaan uhri olisi voinut kuolla saamiinsa teräasevammoihin, ja nopea hoito pelasti hänen henkensä.

Uhri kertoi, että tapahtuman seurauksena hänen vasen silmänsä oli karsastanut, ja siinä oli ollut vahvoja kaksoiskuvia. Leikkauksessa katse oli saatu palautettua suoraksi, mutta silmän liikkuvuutta ei, mikä vaikeuttaa muun muassa ajamista.

Vastaaja vaati, että syyksilukeminen lievennetään tapon yritykseksi ja vankeusrangaistusta lievennetään, koska hän oli alentuneesti syyntakeinen käyttämiensä rauhoittavien lääkkeiden ja alkoholin vuoksi.

Mielentilatutkimuksen mukaan vastaaja oli tekohetkellä syyntakeinen.

Hovioikeus linjasi, että kun tekoa verrataan tavanomaisiin teräaseella tehtyihin henkirikoksiin, joita on tuomittu tappoina, syyksi luettua rikosta on pidettävä niin paljon tavanomaista tapon yritystä törkeämpänä tekona, että sitä tulee myös kokonaisuutena arvostellen pitää murhan yrityksenä. Tätä ilmensivät erityisesti uhrille aiheutuneet vammat.

Lisäksi otettiin huomioon, että teko oli kestänyt useita minuutteja ja päättynyt vasta ulkopuolisen henkilön väliintulon vuoksi. Vastaaja oli myös palannut uhrin luo jatkamaan väkivaltaa.

Hovioikeus piti voimassa käräjäoikeuden Atte Jarkko Antero Alholle langettaman kahdeksan vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen murhan yrityksestä. Tuomiossa otettiin huomioon myös ampuma-aserikos.

Lisäksi hän joutuu korvaamaan uhrille kivusta, särystä ja henkisestä kärsimyksestä sekä sairaalakuluista ja vaatteista noin 35 000 euroa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?