Varsinais-Suomessa löydetty Etelä-Afrikan virusmuunnos: ”Hankaloittaa epidemian ehkäisyä merkittävästi” - Turun seutu - Ilta-Sanomat

Varsinais-Suomessa löydetty Etelä-Afrikan virusmuunnos: ”Hankaloittaa epidemian ehkäisyä merkittävästi”

Sairaanhoitopiirissä on nyt todettu yhteensä 23 muunnostapausta.

18.2. 14:11

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on todettu yksi koronaviruksen Etelä-Afrikan muunnoksen aiheuttama infektio. Kyseessä on aiemmin helmikuussa otettu näyte, jonka varianttianalyysi valmistui nyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) laboratoriosta.

Koronaviruksen UK-variantteja on todettu sairaanhoitopiirin alueella yhteensä 22. Kaikkiaan koronaviruksen eri muunnoksia on todettu siis yhteensä 23 kappaletta. Näistä noin puolet on jäljitetty Suomessa saaduiksi jatkotartunnoiksi ja puolet on peräisin eri maista ulkomailta.

Uusi virusmuunnoksen löydös ei toistaiseksi muuta koronalta suojautumisesta annettuja suosituksia.

– Seuraamme tilannetta hyvin tarkasti ja tiiviissä yhteistyössä kuntien tartunnanjäljittäjien kanssa. Ohjeita suojautumisesta pitää nyt noudattaa entistäkin tarkemmin, sillä koronaviruksen varianttien on todettu leviävän erityisen herkästi. Muuntoviruksen tyypitys kestää nyt valitettavasti lähes kaksi viikkoa, ja tämä hankaloittaa epidemian ehkäisyä merkittävästi, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala kertoo tiedotteessa.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on ohjeistanut tämän kuun alussa kuntia siitä, että kaikkiin ulkomailta koronavirustartunnan saaneisiin tulee suhtautua kuin ne olisivat muuntovirusta.

– Käytännössä tämä tarkoittaa tiukkaa eristystä kotiin kymmenen vuorokauden ajaksi sekä kaikille altistuneille 14 vuorokauden karanteenia. Kontaktien jäljitykseen kiinnitetään erityistä huomiota, jotta kaikki kontaktit saadaan selville. Kaikille muuntoviruksen saaneiden kanssa kontaktissa olleille tehdään koronatesti, vaikka heillä ei olisi koronaan viittaavia oireita, Esa Rintala kertoo.

Koronavirustaudin Etelä-Afrikasta peräisin olevaan muunnokseen sairastunut henkilö ja tartunnalle altistuneet ovat olleet karanteenissa.

Torstaina Varsinais-Suomessa todettiin lähes 60 uutta koronavirustartuntaa.

Eniten tartuntoja todettiin Turussa (28). Lisäksi uusia tartuntoja todettiin Raisiossa (8), Kaarinassa (6), Laitilassa (2), Liedossa (2), Naantalissa (2), Paimiossa (2), Aurassa (1), Mynämäellä (1), Pöytyällä (1), Ruskolla (1), Salossa (1), Sauvossa (1) ja Uudessakaupungissa (1).

THL:n ilmoittama ilmaantuvuusluku on nousussa, ja se on nyt 100,6 tapausta / 100 000 asukasta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?