Viking Sallyn veriteon oikeudenkäynti voi tehdä suomalaista rikoshistoriaa – tuomio tulisi 34 vuotta teon jälkeen

Rikoksen ja tuomion välissä on ennen Viking Sallyn tapausta kulunut korkeintaan 21 vuotta.

Länsisaksalaiset Klaus Schelkle ja Bettina Taxis pahoinpideltiin Viking Sallylla vuonna 1987. Heidät löydettiin verisinä laivan helikopterikannella olevien penkkien alta. Schelkle menehtyi saamiinsa vammoihin.

7.12.2020 11:08

Syyttäjälaitos tiedotti maanantaina, että Suomea aikoinaan järkyttäneessä Viking Sallyn tapauksessa on nostettu syyte.

Vuonna 1969 syntynyttä tanskalaista miestä syytetään murhasta ja murhan yrityksestä. Teot kohdistuivat kahteen saksalaisopiskelijaan vuonna 1987 Viking Sally -matkustajalaivalla. Vastaaja on kuulusteluissa kiistänyt syyllisyytensä.

Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa käytävän oikeudenkäynnin suunniteltu ajankohta on toukokuussa 2021.

Mikäli vastaaja tuomitaan, tapaus olisi Suomessa historiallinen. Rikoksen ja tuomion välissä on ennen tätä tapausta kulunut korkeintaan 21 vuotta, ja nyt mahdollinen tuomio tulisi noin 34 vuotta teon jälkeen.

– Minun tiedossani ei ole kuin Espoon asia, ja tietysti Bodomin tapaus oli toinen. Muita minulla ei ole tiedossa, Viking Sallyn tapauksen oikeudenkäynnissä syyttäjänä toimiva aluesyyttäjä Kai Selander sanoo.

Espoon tapauksella hän viittaa talouspäällikkö Raija Muukkosen murhaan. Muukkonen surmattiin poikkeuksellisen raa’asti ja julmasti A.W. Liljebergin kivijalostamossa joulukuussa 1987.

Yli 21 vuotta myöhemmin hänen murhastaan tuomittiin elinkautiseen Hannu Tapio Rissanen. Hän oli tullut kivijalostamoon murtokeikalle, kun ylitöissä ollut talouspäällikkö yllätti hänet. Rissanen surmasi Muukkosen kuristamalla ja lyömällä painavalla kiskopyörällä päähän.

Rissasen jäljille päästiin 2000-luvulla, kun tutkimukset avattiin uudelleen. Hänet tuomittiin elinkautiseen 2009 Espoon käräjäoikeudessa. Rissanen tyytyi tuomioonsa eikä asia edennyt hovioikeuteen.

Bodominjärven murhat kuuluvat Suomen rikoshistorian tunnetuimpiin tapauksiin. Myös siinä teon ja oikeudenkäynnin välillä kului huomattavan pitkä aika, mutta tuomiota siinä ei lopulta annettu.

Espoolaisella Bodominjärvellä telttaretkellä olleet 15-vuotiaat Maila Irmeli Björklund ja Anja Tuulikki Mäki sekä 18-vuotias Seppo Antero Boisman surmattiin heidän nukkuessaan teltassa murskaamalla heidän kallonsa. Seurueen neljäs jäsen, 18-vuotias Nils Gustafsson löytyi teltan päältä pahoin loukkaantuneena.

Surmatyö tapahtui 5. kesäkuuta 1960, mutta Gustafsson pidätettiin epäiltynä murhista vasta vuonna 2004. Hänet vapautettiin syytteistä seuraavana vuonna, 45 vuotta tapauksen jälkeen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?