Pekka kohtasi kauhistuttavan näyn koti­kadullaan Naantalissa – ”aseistettu hirvi” tuli lähes syliin - Turun seutu - Ilta-Sanomat

Pekka kohtasi kauhistuttavan näyn koti­kadullaan Naantalissa – ”aseistettu hirvi” tuli lähes syliin

Hirven tavannut Pekka Huppunen varoitti ensin tytärtään ja soitti sitten hätänumeroon.

26.11.2020 9:04

Naantalin Luonnonmaalla asuva Pekka Huppunen kohtasi kotikadullaan erikoisen ilmestyksen tiistaiaamuna, kun hän oli lähdössä viemään poikaansa esikouluun.

– En päässyt kuin 100 metriä, kun kadulla seisoi naapurin mies koiransa kanssa. Hänen takanaan muutaman metrin päässä seisoi hirvi. Pisti heti silmään, että hirvellä oli jotain outoa päässään, Huppunen kertoo Ilta-Sanomille.

Huppunen nousi autosta ulos ja seurasi hirven toimintaa seurasi yhdessä naapurinsa kanssa.

– Se pyöri paikallaan ja ravisteli päätään. Paitsi että sillä oli sarvissa metallisia putkia kiinni, niin yksi putkista myös tuli 1,5–2 metriä ulospäin kohti maata. Putkessa oli vapaasti taipuva nivel ja toinen putki. Eli aina, kun hirvi heilautti päätään, se valtavan mittainen putkiyhdistelmä toimi lyömäaseena. Se oli aseistettu hirvi.

Huppunen soitti välittömästi hätäkeskukseen.

Huppunen seurasi hirven liikehdintään kolmen vartin ajan, mutta metallihäkkyrä pysyi tiukasti sen sarvissa.­

  • Katso video poukkoilevasta hirvestä tämän artikkelin yläpuolelta.

Huppunen kuvasi tilanteesta videon, mutta sitten hänen oli liikuttava, koska hirvi lähti tulemaan kohti.

– Naapurikin joutui peruuttamaan, kun hirvi meinasi tulla syliin. Hirvi olisi pystynyt päätä heiluttamalla nuijimaan melkein auton rusinaksi.

Hirvi juoksi Huppusen auton ohi mutta suuntasi sitten yhtäkkiä kulkunsa kohti perheen rintamamiestaloa.

– Siinä vaiheessa soitin vanhimmalle tyttärelle, joka oli lähdössä kouluun, että älä vain tule missään nimessä ulos.

Hirvi paukutteli päätään hetken aikaa leikkimökin takana ja tömisteli sitten pusikon läpi takaisin kadulle. Siitä se lähti pellon yli toisen rintamamiestalon pihalle.

– Kuului hemmetinmoinen jytinä, kun se hakkasi päätä ties minne. Seurattiin hirveä etäisyyden päästä kadun päähän. Todettiin sitten naapurimiehen kanssa, että ei sitä noin voi jättää.

Kuului kova jytinä, kun metalliputket osuivat puihin hirven heitellessä päätään.­

Paikalle tuli lopulta kaksi poliisipartiota, mutta hirvi oli siinä vaiheessa jo kaukana. Lähiseudun metsästäjäkin tuli apuun mutta ei tavoittanut hirveä.

Poliisi pyysi tiistaina yleisöä ilmoittamaan havainnoistaan hätänumeroon.

Huppunen ei ole varma, mikä arviolta vuoden ikäisellä hirvellä oli sarvissaan.

– Ensivaikutelma oli sellainen perinteinen kuivatusteline, joka seisoo yhdellä jalalla pihalla. Toinen vaihtoehto oli pressutallin jonkinlainen viritys.

Paikallisen median mukaan hirveä ei tavoitettu tiistaina. Poliisin tilannekeskuksesta kerrottiin keskiviikkona Ilta-Sanomille, että poliisille ei ole tullut tietoa hirven löytämisestä. Poliisi ei myöskään enää etsi eläintä aktiivisesti mutta reagoi tilanteeseen, jos hirvestä tulee jatkossa havaintoja.

Hirven löytäminen olisi tärkeää myös senkin vuoksi, että eläin kärsii, jos se ei ole saanut metallisia putkia irti sarvistaan.

– Toivoin koko ajan, että se olisi saanut häkkyrän päästään. Se puski päätä eteenpäin mutta ei toiminut niin kuin koira, että olisi vetänyt päätään taaksepäin. Luulen, että hirvi on pahassa kunnossa sen paiskomisen jäljiltä, Huppunen sanoo.

Luonnonmaalla, muutaman kilometrin päässä Presidentin kesäasunnolta Kultarannasta, on nähty hirviä ennenkin, mutta ei tuollaisessa kunnossa. Jatkossa ne saattavat pakkautua yhä pienemmälle alueelle.

– Täällä on ollut lähivuosina paljon hirviä. Tänne rakennetaan asuntomessualuetta, ja alueelle on tulossa paljon uusia asuinalueita, mikä syö hirviltä elintilaa, Huppunen kertoo.

Ensimmäisenä hirvestä kertoi Rannikkoseutu.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?