Sijaisia odotti hämmentävä näky lastensuojeluyksikössä – vuosi­kausien laimin­lyönnit paljastuivat karulla tavalla - Turun seutu - Ilta-Sanomat

Sijaisia odotti hämmentävä näky lastensuojeluyksikössä – vuosi­kausien laimin­lyönnit paljastuivat karulla tavalla

Sosiaalityöntekijä ei ollut kirjannut joidenkin asiakkaiden tietoja neljään vuoteen.

Turun oikeustalo.­

27.10.2020 14:23

Hoitamattomat työt saivat kasautua vuosikausia, ennen kuin asioiden laita alkoi tulla julki varsinaissuomalaisen kaupungin lastensuojeluyksikössä.

Tilanne selvisi kesällä 2016, kun sosiaalityöntekijän sijaisena ollut kesätyöntekijä ja toinen yksikössä työskennellyt sijainen alkoivat selvitellä sosiaalityöntekijän vastuulla olleiden yli 40 lapsen asioita.

Sosiaalityöntekijän huoneesta löytyi yhteensä metrin mittainen pino avaamattomia kirjeitä, joista vanhimpien päiväys oli yli vuoden takaa. Kirjeiden läpikäymisessä oli mennyt useita päiviä.

Kirjeistä oli selvinnyt, että biologisille vanhemmille tai sijaisperheille kuuluneita kulukorvauksia oli jäänyt maksamatta pahimmillaan tuhansia euroja. Joukossa oli ollut kutsuja verkostotapaamisiin, joissa vastuutyöntekijän tulee olla mukana sekä Kelan kirjeitä jatkohakemusten tekemiseksi, joiden tekemättä jättämisen vuoksi tukia oli katkennut.

Sijaisperheet ilman tukea

Useiden lasten tiedoista puuttuivat kaikki kirjaukset jopa neljän vuoden ajalta. Myös asiakassuunnitelmia puuttui tai niitä ei ollut päivitetty vuosiin.

Useat asiakkaat kertoivat, että he eivät olleet tavoittaneet sosiaalityöntekijää puhelimitse, sähköpostitse tai viesteillä, ja siksi isojakin asioita oli jäänyt hoitamatta. Tilanteet olivat usein kriisiytyneet, kun säännöllisiä asiakastapaamisia ei ollut pidetty, eli siis tavattu lasta, vanhempia tai sijaisperhettä.

Yksi lapsi oli otettu huostaan niin, että puolen vuoden kuluttua oli tarkoitus arvioida, sijoitetaanko hänet kodin ulkopuolelle vai voiko hän olla kotona. Tästä päätöksestä oli kulunut 8–9 kuukautta ilman, että asiaa oli arvioitu.

Lisäksi eräs äiti, jolla ei yksikön työntekijöiden mielestä ollut mitään edellytyksiä ottaa lasta luokseen, oli hakenut huostaanoton purkua hallinto-oikeudesta. Sosiaalityöntekijän lausunto oli ollut huonosti valmisteltu, jonka vuoksi hallinto-oikeus oli määrännyt lapsen palautettavaksi. Sosiaalitoimi oli saanut palauttamisen lopulta estettyä.

Ilman asiakassuunnitelmaa olleiden lasten sijaisperheet olivat olleet kokonaan yksin, vailla tukea ja joutuneet muun muassa päättämään itse, miten lapsi tapaa vanhempaansa.

Lisäksi sosiaalityöntekijä oli jättänyt tekemättä sijaishuollon päättymisen jälkeiseen jälkihuoltoon siirtyviä nuoria koskevia hakemuksia.

Vetosi uupumukseen

Vastaajana Varsinais-Suomen käräjäoikeuden käsittelyssä ollut sosiaalityöntekijä myönsi syyllistyneensä laiminlyönteihin mutta vetosi työuupumukseensa. Hänen mukaansa tekemättömät työt olivat siksi kasautuneet. Hänellä oli todettu kesällä 2016 työuupumus ja masennus. Vastaajan mukaan osa avaamattomien kirjeiden sisällöstä oli sellaista, josta hän oli saanut tiedon jo puhelimitse.

Todistajina tapauksessa toimineiden esimiesten ja muiden työntekijöiden mukaan kaikilla yksikön työntekijöillä oli paljon työtä ja he olivat kiireisiä. Yksikön resurssitilanne oli työmäärään nähden riittämätön. Suositus sijaishuollossa on 25 lasta sosiaalityöntekijää kohden, kun tässä yksikössä määrä oli keskimäärin 43,5 lasta. Työterveyshuolto ja AVI olivat olleet vuosia mukana yksikön tilanteen selvittelyssä.

Myös muilla työntekijöillä kirjaukset olivat myöhässä, mutta tapaamiset oli pidetty ja niistä oli tehty muistiinpanot.

Vastaaja ei ollut missään keskusteluissa tuonut esille, että hän olisi työuupunut tai muuten niin kuormittunut, ettei selviä töistään, eikä sellaista ollut muutenkaan todistajien mukaan havaittavissa. Hän ei ollut myöskään hakenut sairauslomaa uupumuksen vuoksi.

Käräjäoikeuden mukaan sosiaalityöntekijän laiminlyönnit olivat olleet omiaan aiheuttamaan merkittäviä kielteisiä vaikutuksia varsin laajan henkilöpiirin asemaan ja oikeuksiin. Heistä suuri osa on lisäksi ollut jo muista syistä vaikeassa henkilökohtaisessa tilanteessa. Lieventäväksi asianhaaraksi katsottiin kuitenkin yksikön vaikea ja kuormittunut tilanne, joka ainakin osaltaan vaikutti vastaajan työntekoon.

Sosiaalityöntekijä tuomittiin virkavelvollisuuden rikkomisesta 30 päiväsakkoon, joka teki hänen tuloillaan yhteensä 900 euroa.

Tuomio ei ole lainvoimainen, ja siihen voi hakea muutosta hovioikeuden kautta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?