Liekö ajoittainen vesikuuro sekoittanut veneilijän suuntavaiston tiistai-iltana Turun saaristossa, sillä Meripelastuskeskusta oli Nauvossa vastassa paatti, joka oli ajanut – ei pelkästään rantaan – vaan ihan kunnolla rannalle.
Noin 6,5 metriä pitkä moottorivene oli jysäyttänyt vauhdilla suoraan kivikkoon lähellä Prostvikin lauttaa.
– Jokainen ymmärtää, että kovalla vauhdilla on täytynyt ajaa. On kuitenkin mahdotonta sanoa, vaatiiko tuollainen 10, 20 vai 30 solmun vauhdin, meripelastusjohtaja Niklas Guseff kertoo.
Ilmoituksen onnettomuudesta oli tehnyt veneen kuljettaja. Meripelastuskeskus Turku hälytti tehtävään Nauvon merivartioaseman partion, Nauvon VPK:n yksikön ja ensihoitoyksikön.
Veneen kuljettaja loukkaantui onnettomuudessa lievästi ja hänet kuljetettiin Tyksiin jatkotarkastuksia varten.
Omistaja joutuu itse hoitamaan veneensä pois kivikosta.
Aivan täysin tavatonta tällainen törttöily ei ole, sillä Guseff muistaa useammankin tapauksen uransa varrelta.
– Ei niitä usein tule eteen, mutta vuosittain tapahtuu muutama tuollainen kunnon rantaan ajo, niin että päädytään sinne koko veneen voimin, hän sanoo.
Sitä ei tarina kerro, nököttääkö vene edelleen kivikossa. Eikä se edes Meripelastuskeskukselle kuulu.
– Omistajan vastuulla on hoitaa vene pois. Viranomaiset eivät puutu siihen, miten se sieltä poistetaan, Guseff ilmoittaa.
Vielä ei ole myöskään tiedossa, myötävaikuttivatko olosuhteet väärään kurssiin, mutta vaikuttaisi siltä, että hurjasteluun on tarvittu miestä väkevämpää.
– Alkoholilla epäillään olleen osuutta onnettomuudessa, Guseff vahvistaa.