Korona näkyy selvästi vähä­varaisten perheiden määrässä – koulun alkuun varaudutaan Turussa reppu­keräyksellä - Turun seutu - Ilta-Sanomat

Korona näkyy selvästi vähä­varaisten perheiden määrässä – koulun alkuun varaudutaan Turussa reppu­keräyksellä

Uusi koulureppu voi olla liian kallis hankinta vähävaraiselle perheelle.

Koulut alkavat Turussa 12. elokuuta.­

4.8.2020 10:22

Korona-aika on ollut kova taloudellinen isku monelle perheelle. Se on näkynyt selvästi Hope ry:n asiakasmäärissä.

– Turun Hopen asiakasperheiden määrä on lisääntynyt tasaisesti jo usean vuoden ajan. Viime vuonna perheitä oli yhteensä noin 550 ja lapsia yli 1 600. Kevään 2020 aikana Hopen asiakkaaksi on kirjautunut jo noin 230 uutta perhettä, joissa on yhteensä noin 580 lasta, tiiminvetäjä Susanna Heinonen kertoo.

Vapaaehtoisvoimin toimiva Hope ry varautuu koulujen alkuun keräämällä alueen vähävaraisille lapsiperheille reppuja.

Keräys toteutetaan Hansakorttelissa 5.–9. elokuuta. Maanantaista 10. elokuuta alkaen lahjoituksia voi toimittaa Turun Hopen tiloihin. Koulujen syyslukukausi alkaa Turussa keskiviikkona 12. elokuuta, mutta reppulahjoituksia voi tehdä elokuun loppuun asti. Lahjoitettavan repun tulee olla uusi ja ajanmukainen.

Keräyksen tavoitteena on saada reppuja kaikenikäisille koululaisille. Syksyn lähestyessä repun merkitys on suuri, ja erityisesti nuorille sopivia reppuja kaivataan kipeästi.

– Trendikkäät kangasreput ovat todella suosittuja yläkouluikäisten keskuudessa. Lisäksi urheilulliset reput ovat haluttuja, koska ne sopivat koulun lisäksi myös vapaa-ajan harrastuskäyttöön. Isompien lasten merkkireput ovat usein vähävaraisissa perheessä liian kallis hankinta, Heinonen kertoo.

– Valitsemme reppujen saajat asiakasperheidemme joukosta. Pyrimme löytämään mahdollisimman hyvin lapsen ikään ja omiin mieltymyksiin sopivan repun.

Hope ry aloitti toimintansa Turussa vuonna 2012. Toiminta ulottuu myös ympäryskuntiin. Asiakkaat tulevat sosiaali- ja perhetyön sekä diakoniatyön kautta, osa ottaa yhteyttä itse.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?