Korona ei hidasta! Markuksen yksinkertainen tapa aktivoida vanhuksia ihastuttaa – tarvitaan vain ikkuna ja tuoli - Turun seutu - Ilta-Sanomat

Korona ei hidasta! Markuksen yksinkertainen tapa aktivoida vanhuksia ihastuttaa – tarvitaan vain ikkuna ja tuoli

Pöytyän kunnan liikunnanohjaaja Markus Salo ei halunnut lopettaa vanhusten jumppia, joten hän keksi toimivan ratkaisun.

Markus Salo kävi liikuttamassa mummoja lomallaankin.­

7.4. 7:46

Yli 70-vuotiaat lasketaan koronaviruksen riskiryhmään, mutta huolta aiheuttaa myös senioreiden yksinäisyys. Kun sosiaaliset kontaktit vähenevät, eivätkä sukulaiset saa tulla kyläilemään, voivat vanhukset kärsiä myös henkisesti.

Tilanne on vähintään sama palvelu- ja vanhainkodeissa, joissa tekemistä on yleensä vähemmän kuin kotona asuvilla vanhuksilla.

Pöytyäläisen Riihikoti-palvelukeskuksen asukkaille on kuitenkin luvassa virikettä koko kevään. Jokaviikkoinen tuolijumppa saa jatkoa, vaikka kunnan liikunnanohjaaja Markus Salo ei pääsekään enää samaan huoneeseen jumppaajien kanssa.

– Olen vetänyt toistakymmentä vuotta kunnan tuolijumppia eri paikoissa. Kun korona toi rajoituksia, ajattelin, että olisi kiva jatkaa niitä jollakin konstilla. Mietittiin videoyhteyttä, mutta se ei välttämättä toimi tuollaisen kohderyhmän kanssa, Salo kertoo Ilta-Sanomille.

Lopulta kokenut ohjaaja keksi ratkaisun, jonka avulla jumpat pidetään käynnissä ja mummot liikkeessä. Hänet ja asiakkaat erottaa jatkossa ikkunaruutu.

– Jumppatilassa on isot ikkunat, joten siihen kun nostaa vähän puutarhakalustoa, näkyvyys sisälle hoituu siten. Toki ääniyhteyttä ei ole, kun tuuletusikkunoita on kylmällä ilmalla vähän turha pitää auki. Tämä menee nyt siis pantomiimina. Minä teen liikkeet ulkona, ja sisällä on hoitaja tai pari, jotka tarvittaessa lisäohjeistavat, Salo kertoo.

Markus Salon työvälineisiin kuuluvat nyt puutarhakalusteet eli pöytä ja muovituoli.­

Monet kuntokeskukset ja liikunta-alan toimijat tarjoavat tällä hetkellä palveluitaan videoyhteydellä. Salo näkee omassa tyylissään yhden toimivamman seikan.

– Jos näyttää, ettei joku juttu mene heti perille, voin näyttää sen uudestaan. Kontakti syntyy tässä niin paljon paremmin, hän sanoo.

Tuolijumpissa oli aiemmin noin 15 henkeä, joista osa talon ulkopuolisia. Valtiojohdon suositeltu 10 hengen rajoitus on otettu käyttöön palvelukeskuksessakin, vaikka asukit ovat lähtökohtaisesti suljetuissa tiloissa.

– Jumpissa on ollut viime kerroilla 8–9 henkeä. Se on aika sopiva määrä.

Salo ei ole luonnollisesti päässyt keskustelemaan osallistujien kanssa uudesta järjestelystä, mutta mikäli ilmeistä ja eleistä voi mitään päätellä, suhtautuminen on myönteistä.

– Yritän saada myös ikkunan läpi mahdollisimman moneen kontaktin henkilökohtaisestikin enkä vain ryhmänä. Tuntuu, että myös henkilökunta on tästä positiivisella mielellä. Tulee heidänkin arkeen vähän jotain spesiaalia, Salo sanoo.

Salo on tämän viikon lomalla, mutta kävi silti pitämässä tuolijumpan ikkunan takana.

– Olisi tuntunut hölmöltä katkaista se heti, kun se on saatu alkuun. Kävin lomapäivänä pitämässä jumpan, kun se sattui sopivasti aikatauluihin. Siitä tuli hyvä mieli itsellekin, koska vastaanotto oli tosi positiivinen.

Salo ihmettelee ikkunajumpan saamaa suurta somesuosiota.­

Turussa satoi maanantaina ja tiistaina lunta. Puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevalla Pöytyällä ei ollut yhtä talvista. Tuolijumpan pitäminen ulkona vaati kuitenkin hiukan varustautumista.

– Vähän hanskaa, pipoa ja pitkät alushousut, niin sillä pärjää. Saan itsekin siinä liikuntaa, niin ei tule kylmä. Istuinalusta on hyvä olla mukana, niin penkkikään ei tunnu kylmältä, Salo ohjeistaa.

Salo jakoi työporukalleen kuvan tuolijumpasta. Työkaveri jakoi saman kuvan Pöytyän kunnan sivuilla Facebookissa, josta se lähti leviämään. Kuva on saavuttanut suuren suosion muun muassa liikunta-aiheisissa ryhmissä. Saloa se on vähän ihmetyttänyt.

– Kyllä se yllätti siinä mielessä, että eihän tuo minun mielestäni mikään suuri innovaatio ole. Se on tuolijumppa, jossa on ikkuna yleisön ja vetäjän välissä, hän sanoo.

Tuolijumppa tuo vetäjällekin hyvää mieltä, sillä lähes kaikki liikuntaryhmät ovat nyt tauolla. Liikunnanohjaajan työtehtävät painottuvatkin tällä hetkellä toimistotöihin.

– Normaalisti kaksi viidestä työpäivästä on ollut ryhmien ohjausta, mutta nyt olen pystynyt tekemään toimistohommia nopeammalla tahdilla. Olen valmistellut uimakouluja, jotka toivottavasti pystyvät alkamaan kesällä, ja ensi viikolla ovat haussa vuosiavustukset ja syksyn kuntosalivuorot, Salo luettelee.

Tuolijumppa porskuttaa kuitenkin vahvasti eteenpäin koko kevään.

– Ilman muuta jatkan, sillä tämä on saanut niin hyvän vastaanoton. Jos mitään dramaattista ei tapahdu, niin käyn siellä taas maanantaina.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?