Kaarinalaisesta haudasta tehtiin täysin poikkeuksellinen löytö – tässä ovat Suomen vanhimmat sukat: ”Mystinen juttu” - Turun seutu - Ilta-Sanomat

Kaarinalaisesta haudasta tehtiin täysin poikkeuksellinen löytö – tässä ovat Suomen vanhimmat sukat: ”Mystinen juttu”

Kuvituskuva
Julkaistu: 19.12.2019 22:44

Löydön tekee entistä ainutlaatuisemmaksi kangassukkien harvinainen väri.

Suomen vanhimmalta tunnetulta kirkonpaikalta, Kaarinan Ravattulan Ristimäeltä, on vuonna 2016 tehtyjen hautalöytöjen laboratiivisissa tutkimuksissa saatu esiin Suomen vanhimpien kangassukkien jäänteet.

Sukat tunnistettiin ruumishaudasta, joka on kuulunut 160–165 cm pitkälle naiselle. Vainaja on haudattu 1100- ja 1200-lukujen vaihteessa Ravattulan kirkon viereen lauta-arkussa, käsivarret vyötärölle taivutettuina.

Tutkimukset tehtiin osana Turun yliopiston arkeologian oppiaineen tutkimushanketta.

Tekstiileihin perehtynyt arkeologi Jaana Riikonen havaitsi, että vainajan molempien säärien kohdalla oli vanutetusta villakankaasta valmistettujen sukkien jäännöstä. Lisäksi vainajan säärten alle kiertyi kapeaa kuviollista lautanauhaa.

Toisen säären kohdalla myös nauhan koristeelliset päät olivat säilyneet. Nauha oli kiinnitetty polven alapuolelle, ja säärtä ympäröivä sukkakangas jatkui polven päälle. Kangasta oli säilynyt laajimmillaan yhtenäisenä noin 18 cm:n pituudelta, ja on todennäköistä, että sama kangas on jatkunut jalkaterään asti.

Ravattulan vuoden 1200 vaiheille ajoittuva sukkalöytö on ainutlaatuinen Suomessa. On harvinaista, että esihistoriallisessa ruumishaudassa on säilynyt jäänteitä edes jonkinlaisista vainajan sääriverhoista.

Sukkalöydös tutkittiin laboratoriossa varinaisten kaivausten jälkeen.

Sukkalöydös tutkittiin laboratoriossa varinaisten kaivausten jälkeen.

Tähän mennessä vain muutamasta varsinaissuomalaisesta naisenhaudasta on tunnistettu perinteiseen rautakautiseen tyyliin kapeasta villakangaskaitaleesta säären ympärille kiedotut säärisiteet. Yhdestä haudasta on löytynyt pieni palanen neulakinnastekniikalla valmistettua sukkaa. Tämä löytö ei muistuta näitä kumpaakaan. Parhaat vastineet Ravattulan sääriverhoille löytyvät Keski-Euroopan keskiaikaisista kangassukista.

– Suomessa ei ole aiemmin tehty tällaista löytöä. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Aiempien tekstiililöytöjen joukossa ei ole ollut mitään, joka olisi tunnistettu sukaksi. En ole löytänyt tietoa tällaisesta edes lähialueilta eli Skandinaviasta ja Baltiasta. Parhaat vastineet löytyvät Keski-Euroopasta ja Englannista, Jaana Riikonen kertoo.

Miten ihmeessä sukat ovat säilyneet noinkin tunnistettavina vuosisatoja?

– Se onkin aika mystinen juttu. Yleensä haudan jalkopäästä ei tule löytöjä, koska siellä ei ole metallia. Tekstiilien säilyminen perustuu siihen, että vaatteissa on ollut esimerkiksi koristeina kuparilangasta tehtyjä spiraaleita, koska metalli säilyttää tekstiileitä. Nytkin siellä oli esiliinan reunassa tällaisia, mutta se ei yksin selitä sukkien säilymistä.

Hahmotelma Ravattulan kangassukasta kiinnitysnauhoineen. Sukasta haudassa säilynyt osa on väritetty ja piirretty yhtenäisellä viivalla.

Hahmotelma Ravattulan kangassukasta kiinnitysnauhoineen. Sukasta haudassa säilynyt osa on väritetty ja piirretty yhtenäisellä viivalla.

Sukan langasta teetettiin belgialaisessa tutkimuslaboratoriossa värianalyysi, joka paljasti, että vanutettu kangas on värjätty punaiseksi värimataralla (Rubia tinctorum L.) eli krapilla. Se on ollut Suomessa kallis ja harvinainen tuontiväriaine, jonka käyttö lisääntyi vasta keskiajan kuluessa.

– Väri on todella harvinainen tuontiväri. Jokaisella ei ole ollut vaatteita, jossa olisi ollut punaista väriä. Meillä kasvavista kasveista on ollut vaikeaa saada tällaista punaista, Riikonen kertoo.

– Punaiset kangassukat viestivätkin varhaisista keskieurooppalaisista muotivaikutteista Aurajokilaaksossa rautakauden ja keskiajan taitteessa. Jo aikaisemmin on paljastunut, että vainaja oli puettu villamekkoon, joka myös poikkeaa selvästi muista tunnetuista aikakauden hautalöydöistä Suomessa, Ravattulan Ristimäki -hankeen johtaja, arkeologi Juha Ruohonen Turun yliopistosta lisää.

Riikonen pitää löytöä siksikin arvokkaana, että se kertoo elämäalueesta, joka voi jäädä vähemmälle huomiolle arkeologisista löydöksistä uutisoitaessa.

– Usein ajatellaan, että kun löytyy miekka, se on hieno juttu. Mutta tällainen löytö kertoo muunlaisesta elämästä kuin sodasta ja miesten töistä. Se kertoo siitä, että Aurajokilaaksossa on ollut joku, joka on seurannut muotia. Löytö on aikakaudelta, jolloin esimerkiksi katolinen kirkko ja Ruotsin kruunu olivat rantautumassa Suomeen. Varsinais-Suomi oli alue, jossa sattui ja tapahtui tuohon aikaan, Riikonen kertoo.

Haudan löytöihin pohjautuen on tekeillä tieteellinen ennallistus, Ravattulan muinaispuku, joka pyritään julkistamaan ensi vuoden huhtikuussa.

Lisää aiheesta

Tuoreimmat osastosta