Onko tässä Suomen kovakuntoisin joukkue? Team Finland nostaa satoja kiloja rautaa ja kävelee käsillään samaan tahtiin - Turun seutu - Ilta-Sanomat

Onko tässä Suomen kovakuntoisin joukkue? Team Finland nostaa satoja kiloja rautaa ja kävelee käsillään samaan tahtiin

Team Finland lähtee Dubaihin napsimaan maailman parhaiden joukkueiden päänahkoja.

Team Finland lähtee Dubaihin napsimaan maailman parhaiden joukkueiden päänahkoja.

Julkaistu: 6.12.2019 10:49

Turkulaisista ja helsinkiläisistä koottu crossfit-joukkue kisaa ensi viikolla Dubaissa maailman kovimpien seurassa.

Suomalaiset crossfitin yksilöurheilijat ovat niittäneet menestystä kansainvälisesti jo pitkään. Mikko Salo voitti lajin epävirallisen maailmanmestaruuden ja maailman kovakuntoisimman miehen tittelin 2009, ja viime vuosina Jonne Koski on ollut vakionimi kärkikahinoissa.

Ensimmäistä kertaa kansainväliseen menestyksen tähtää tosissaan myös suomalainen joukkue, Team Finland, jossa vaikuttaa Suomen kovimpia crossfit-nimiä. Mukana on kaksi turkulaista, Mirka Henriksson ja Joosua Eskelinen sekä kaksi pääkaupunkiseudun edustajaa, Laura Isopoussu ja Petteri Peuronen.

Team Finlandin muodostavat Joosua Eskelinen (vas.), Mirka Henriksson, Laura Isopoussu ja Petteri Peuronen.

Team Finlandin muodostavat Joosua Eskelinen (vas.), Mirka Henriksson, Laura Isopoussu ja Petteri Peuronen.

Ensiesiintymisen joukkue teki viime kesänä French Throwdown -kisassa Ranskassa. Viimeisenä mukaan selviytynyt suomalaispoppoo nousi yhdeksänneksi yllättäen itsensäkin.

– Silloin ei vielä mietitty jatkoa, oli vain kiva kokemus kisata joukkueena. Kun kisa meni odotettua paremmin, alettiin pohtia, pitäisikö laittaa joukkue ihan oikeasti kasaan ja karsia koviin kisoihin, Mirka Henriksson kertoo Ilta-Sanomille.

Joukkue on lähdössä lauantaina Dubaihin, joka on yksi suurista sanctionals-karsintakilpailuista MM-kisoihin eli The CrossFit Gamesiin. Taso on niin kova, että jo kisaan pääsy on loistava suoritus. Suomalaiset pääsivät Dubaihin varasijalta.

– Saimme tiedon pari viikkoa sitten, joten tuli kiire varata lentoja. Kisat kestävät keskiviikosta lauantaihin, ja lähdemme totuttelemaan lämpöön vähän etukäteen, Henriksson kertoo.

– Mukana on vain 10 joukkuetta normaalin 20 sijaan, joten jo kisaan pääsy on kova juttu.

Mato on yleinen joukkueiden käyttämä väline. Se voi painaa jopa 180 kiloa.

Mato on yleinen joukkueiden käyttämä väline. Se voi painaa jopa 180 kiloa.

Koska puolet joukkueesta asuu Turussa ja puolet Helsingissä, yhteinen harjoitteluaika on kortilla. He pyrkivät kuitenkin järjestämään yhteisiä treeniviikonloppuja tasaisin väliajoin.

– Minä olen treenannut Joosuan kanssa Turussa ja Laura ja Petteri Helsingin päässä. Olemme siis päässeet tekemään paritreeniä, mikä on joukkueen kannalta tärkeää, koska lajit ovat usein sellaisia, että ne tehdään pareittain, Henriksson kertoo.

Joukkue-crossfit sisältää käytännössä samoja liikkeitä, mm. painonnostoa, voimistelua, soutua, kehonpainoliikkeitä ja kahvakuulia, kuin yksilökisatkin. Vain suoritustapa poikkeaa.

– Treenaamme joukkueen kanssa paljon juttuja, joita tehdään parin kanssa yhtä aikaa tai koko joukkueen voimin. Tällainen on esimerkiksi ”mato”. On myös sprinttityyppisiä harjoituksia, joissa jokin osio tai toistot tehdään vuorotellen.

Katso alta, miten joukkue treenaa yhdessä:

Ideaali on, että kaikki joukkueen jäsenet ovat tasavahvoja. Tietyissä lajeissa osioiden suorittajat saa itse valita, ja silloin pääsee pelaamaan vahvuuksilla.

Henriksson on menestynyt hyvin yksilönä, eikä hän aio hylätä sitäkään aivan kokonaan. Hän pääsi tammikuun lopussa Lontoossa järjestettävään sanctionals-kisaan, ja myös painonnosto on lähellä sydäntä.

Kisakalenteri on täyttynyt nopeasti, sillä Crossfit Team Finland selvisi joukkueena Dubain lisäksi Norjan sanctionals-kisaan, joka pidetään helmikuun puolivälissä.

Pitkän tähtäimen tavoitteita Henriksson ei vielä osaa nimetä tarkasti. Joukkue menee kisa kerrallaan.

– Totta kai Games on varmaan kaikkien haaveena, mutta lopullisesta tavoitteesta ei olla vielä tarkkaan puhuttu. Nyt ollaan asennoiduttu niin, että pärjättäisiin sanctionalseissa mahdollisimman hyvin.

Erilaiset joukkuekisat ovat kasvattaneet suosiotaan jatkuvasti viime vuosina.

Tällä kisakaudella järjestetään 28 sanctionals-kisaa 21 eri maassa. Voittajat etenevät Gamesiin eli epävirallisiin MM-kisoihin.

Osaan sanctionals-kisoista on omat karsintansa, osaan karsitaan maailmanlaajuisen viisiviikkoisen Openin kautta, jolloin joukkueen jäsenten suoritukset lasketaan yhteen.

Joukkueessa on kaksi miestä ja kaksi naista.

Monet maailman yksilöhuiput ovat siirtyneet joukkueisiin. Tällainen on muun muassa lajin nelinkertainen mestari Rich Froning.

Lisää aiheesta

Tuoreimmat osastosta