Poliisi pyytää vihjeitä varusmies-Millan surmasta epäillyn miehen liikkeistä – KRP julkaisi kartan tekopaikasta - Turun seutu - Ilta-Sanomat

Poliisi pyytää vihjeitä varusmies-Millan surmasta epäillyn miehen liikkeistä – KRP julkaisi kartan tekopaikasta

Milla Arosen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi 8. ja 9. kesäkuuta välisenä yönä jossakin kartalla näkyvällä alueella.

Milla Arosen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi 8. ja 9. kesäkuuta välisenä yönä jossakin kartalla näkyvällä alueella.

Julkaistu: 22.11. 14:05

Somerolaisen Milla Arosen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi 8. ja 9. kesäkuuta välisenä yönä.

Poliisi toivoo yleisövihjeitä somerolaisen Milla Arosen murhasta epäillyn miehen liikkeistä ajalta ennen ja jälkeen epäillyn henkirikoksen tapahtumisen. Kesäkuun 8. päivä kadonneen Arosen ruumis on edelleen kateissa.

Arosen oli tarkoitus palata katoamistaan seuraavana päivänä, sunnuntaina 9. elokuuta suorittamaan varusmiespalvelustaan Porin prikaatiin Säkylään. Hän ei kuitenkaan koskaan saapunut paikalle.

Henkirikoksesta epäillään vuonna 1995 syntynyttä miestä, joka vangittiin elokuun lopussa. Ilta-Sanomien tietojen mukaan 24-vuotias epäilty asuu Somerolla ja harrastaa voimailulajeja. Tuttava kuvaili häntä Ilta-Sanomille ”tatuoiduksi lihaskimpuksi.”

Esitutkinnan perusteella Aronen ja henkirikoksesta epäilty ovat olleet liikkeellä yhdessä epäillyn harmaalla Volvo V70-merkkisellä autolla kahtena peräkkäisenä yönä 7. ja 9. kesäkuuta välillä. He ovat liikkuneet Someron ja Somerniemen alueilla, joissa molemmissa on syrjäisiä maasto- ja metsäalueita sekä vesistöjä.

Arosen matkapuhelimen teletapahtumat päättyvät Someron keskustaan 9. kesäkuuta kello 8 aamulla.

– Arosen pankkikortilla on tehty Someron keskustan Osuuspankin automaatilta 9. kesäkuuta kello 7.36 nostoyritys, jossa henkilö on ollut kasvot peitettynä. Ennen nostoyritystä epäilty on ollut liikkeellä Volvo V70-autolla Someron kaupungissa keskustan pohjoispuolella, josta hän on siirtynyt pankkiautomaatille. Tämän jälkeen epäilty on ajanut Salon Kruusilaan, josta paluu Somerolle on tapahtunut noin kello 10.30 aikaan, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jarkko Toivonen Keskusrikospoliisista.

Milla Arosen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi 8. ja 9. kesäkuuta välisenä yönä jossakin kartalla näkyvällä alueella. Kartalla näkyvillä varjostetuilla alueilla on suoritettu laajoja ja pitkäkestoisia etsintöjä toistaiseksi tuloksetta.

Kuvituskuva

Poliisi pitää mahdollisena, että Arosen ruumis on siirretty henkirikoksen tekopaikalta jossakin vaiheessa muualle ja pyytää yleisöhavaintoja kaikesta mahdollisesta liikkumisesta yllä mainittuina ajankohtana ja sen jälkeisinä päivinä ainakin 18. kesäkuuta saakka. Tällöin epäilty on myynyt Volvo V70-auton eteenpäin.

Poliisi pyytää vihjeitä puhelinnumeroon 050 456 4903 tai sähköpostitse rikosvihje.krp@poliisi.fi.

Lisää aiheesta