Teinipojan kaahailu tallentui videolle Turussa – kurvasi pyörä­tielle pakoon poliisia

rac

Julkaistu:

15-vuotias teinipoika syyllistyi neljään eri rikokseen. Hänen kaahailunsa tallentui poliisin kuvaamalle videolle.
15-vuotias teinipoika aiheutti vakavaa vaaraa muille tienkäyttäjille Turussa tämän vuoden elokuussa.

Poliisi kiinnitti teinipojan ajoon huomiota Rykmentintiellä, ja poika lähti karkuun. Hän ajoi mopolla, joka oli muutettu moottoripyöräksi. Poika ajoi kovalla tilannenopeudella, vaikka useissa risteyksissä näkyvyys oli huono. Vauhti nousi ainakin 70 kilometriin tunnissa.

Poika ajoi esimerkiksi kevyen liikenteen väylällä, ja poliisipartio seurasi perässä.

Kastarinkadun ja Ispoisten puistotien risteyksessä poika ei noudattanut liikennemerkkiä, jossa oli ilmoitettu väistämisvelvollisuudesta. Hän ei edes hidastanut nopeutta kyseisessä risteyksessä.

Vajaan kahden minuutin hurjastelun päätteeksi teini ajoi Linnunpääntielle, jossa hän ajautui nurmikolle. Poika menetti ajoneuvonsa hallinnan ja kaatui. Kaatuminen ei tallentunut videolle.

Poika syyllistyi samalla kertaa törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, liikennerikkomukseen ja ajoneuvorikkomukseen. Hän teki rikokset nuorena henkilönä.

Poika tuomittiin 50 päiväsakkoon, joka teki hänen tuloillaan 300 euroa.

– (Poika) on pakomatkansa aikana useissa kohdin kuljettanut moottoripyörää niin, että näkyvyys on ollut sekä risteävän että vastaantulevan liikenteen suuntaan varsin heikko. Vaikka konkreettisia vaaratilanteita ei toisille tienkäyttäjille nyt ollut aiheutunut, on (pojan) menettely kuitenkin edellä sanottuun nähden ollut omiaan varsinkin jalankulkijoille ja kevyelle liikenteelle sellaisia aiheuttamaan, Varsinais-Suomen käräjäoikeus totesi reilu viikko sitten antamassaan tuomiossaan.

Poika täytti tämän vuoden syyskuussa 16 vuotta. Tuomio on lainvoimainen.