Turku siirtyy pormestarimalliin – näin valinta tapahtuu

Julkaistu:

Kaupunginvaltuusto teki päätöksen äänin 50–15.
Turku siirtyy pormestarimalliin viimeistään kesäkuussa 2021. Kaupunginvaltuusto käsitteli päätöksenteko- ja johtamisjärjestelmän uudistamista kokouksessaan maanantaina. Päätös syntyi äänin 50–15, tyhjiä 2.

– Pormestarimalli vie Turun johtamisjärjestelmän 2020-luvulle. Se parantaa kuntademokratiaa ja lisää avoimuutta. Malli tuo vallan ja poliittisen vastuun samoihin käsiin, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus kommentoi.

Valtuuston hyväksymien pelisääntöjen mukaan puolueet nimeävät pormestariehdokkaansa ja julkaisevat vaali-/pormestariohjelmansa avoimesti ennen vaaleja.

Useampi kuin yksi puolue voi nimetä yhteisen ehdokkaan. Tällaisessa tapauksessa puolueiden on käytävä vaalit yhteisellä ohjelmalla, solmittava vaaliliitto ja asetettava ehdokas yhteisellä äänestyslistalla sekä muodostettava vaalien jälkeen yhteinen valtuustoryhmä.

Lähtökohtana on, että vaaleissa eniten ääniä saaneen puolueen tai vaaliliiton ennen vaaleja nimetty pormestariehdokas valitaan pormestariksi.

Vaaleissa eniten ääniä saaneen puolueen pormestariehdokas aloittaa pormestarisopimusneuvottelut, joiden tavoitteena on valtuuston enemmistön hyväksymä pormestarisopimus.

Pormestarisopimuksessa sovitaan valtuustokauden keskeisistä tavoitteista, linjauksista ja talouden raamista. Lisäksi sovitaan pormestarista ja apulaispormestareista sekä näiden tehtävistä ja vastuualueista. Puolueet voivat valita apulaispormestareiksi muitakin henkilöitä kuin ennen vaaleja asettamansa pormestariehdokkaan.

Pormestarisopimuksen yhteydessä sovitaan myös muusta luottamuspaikkajaosta.

Pormestarinmalliin siirtymistä perustellaan kaupunkien toimintaympäristön voimakkaalla muutoksella, muiden kaupunkien kokemuksilla sekä sillä, että malli antaa päätöksenteolle kasvot. Pormestarimalli on käytössä muun muassa Helsingissä ja Tampereella.