Kilpailukielto Suomessa jatkuu kuun loppuun – norjalaiskoirat eivät kilpaile agilityn maailmanmestaruudesta Turussa

Julkaistu:

Suomen Kennelliitto päätti jatkaa Norjassa asuvien koirien osallistumiskieltoa.
Suomen Kennelliitto on päättänyt jatkaa Norjassa asuvien koirien osallistumiskieltoa Kennelliiton alaisiin koiratapahtumiin Suomessa syyskuun loppuun asti. Tilanne arvioidaan uudelleen ennen kuun loppua tai mahdollisesti aiemmin, mikäli uutta tietoa ilmenee, Kennelliitto kertoo tiedotteessa.

Myös Ruotsin ja Tanskan kennelliitot ovat päättäneet jatkaa norjalaiskoirien tapahtumakieltoa.

Norjassa kokeet, kilpailut ja koiranäyttelyt on peruttu toistaiseksi siihen saakka, kunnes Norjan viranomaisilta saadaan uutta tietoa koirien veriripulitaudista, kertoi Norjan kennelliitto maanantaina.

Viime perjantaihin mennessä Norjan elintarvikeviranomainen oli kertonut elokuun alusta lähtien tietoon tulleen 102 sairastunutta koiraa. Maanantain jälkeen elintarvikeviranomainen on saanut tietoonsa seitsemän uutta tapausta, joista kaksi on kuollut. Yhteensä ainakin 26 koiraa on kuollut tautiin. Tapauksia on tullut ilmi koko maassa.

Suomessa taudista ei ole havaittu merkkejä. Myöskään Ruotsissa tai Tanskassa ei ole raportoitu vastaavanlaisia tarttuvia tautitapauksia.

Norjan kennelliitto päätti viime viikon maanantaina, ettei lähetä maajoukkueita kansainvälisiin arvokilpailuihin ulkomaille. Norjan kennelliitto suosittelee myös, että norjalaiset koiranomistajat eivät osallistu koiratapahtumiin ulkomailla.

Kennelliiton alainen Suomen Agilityliitto järjestää loppuviikosta Turussa agilityn maailmanmestaruuskilpailut, jossa kilpailee koiria yli 40 maasta. Ensi viikolla Ahvenanmaalla on koiranäyttely, jonne on Kennelliiton mukaan ilmoittautunut yli sata Norjasta tulevaa koiraa.

Suomen Kennelliitto on aiemmin kehottanut suomalaisia koiranomistajia korostettuun varovaisuuteen koirien kanssakäymisissä, kuten koirapuistoissa ja koirien kuonokontakteissa.

Norjassa sairastuneilla koirilla on havaittu veristä ripulia ja oksentelua sekä nopeasti heikkenevänä yleiskuntona. Taudin leviämisen tarkasta syystä ei ole vielä tietoa, eikä tapausten välille ei ole vielä löydetty selvää yhdistävää tekijää.

Tauti ei viranomaisten mukaan vaikuta erityisen herkästi tarttuvalta. Norjan viranomaiset ovat kertoneet, että jos samassa kotitaloudessa on ollut monta koiraa, eläimistä usein vain yksi on sairastunut.