Turun historian museo avautuu vasta 10 vuoden kuluttua – valmistautuminen aloitetaan nyt: ”Uskomatonta, että tällaista tehdään”

Julkaistu:

Turku goes 1812 -virtuaaliseikkailu on pioneerityötä, jollaista museossa halutaan tulevaisuudessa nähdä.
Turkuun pitkään suunniteltu historian museo avautuu yleisölle todennäköisesti vuoden 2029 aikana. Rakennustyöt saadaan käyntiin Linnanniemen alueella vasta 2026, sillä alue on siihen asti vuokralla.

Vaikka avautumista odotellaan vielä vuosikymmen, museota puuhaavilla tahoilla on jo selvillä, mihin museon sisällöissä halutaan panostaa.

– Keskiössä on suurpaloa (1827) edeltävän Turun tutkiminen ja saaminen näkyväksi, hankepäällikkö Joanna Kurth kertoo.

Tähän suunnitelmaan istuu myös virtuaaliseikkailu Turku goes 1812, joka aloitti pop-up-kokeiluna maaliskuussa ja joka siirrettiin kesäksi Turun linnaan.


Virtuaaliretkellä tutustutaan Vanhaan suurtoriin sellaisena, kun se oli 1800-luvun alussa. Mukana voi olla kerrallaan 3–4 osallistujaa, ja he näkevät toistensa hahmot sekä pystyvät keskustelemaan seikkailun aikana.

– Olen yrittänyt etsiä, mutta en ole löytänyt mistään tällaista museokäytössä olevaa kulttuurihistoriallista, virtuaalista monikäyttäjäkokemusta. Luulen, että tämä on ainutlaatuinen maailmassa, Kurth kertoo.

– Olin hiljattain Lontoossa konferenssissa, ja juttelin siellä asiasta ihmisten kanssa. Monet olivat, että ”Uskomatonta, että tällaista tehdään.”

Jatkossa 3D-mallinnusta tehdään myös Aurajoen rannoista, Tuomiokirkon ympäristöstä, Aninkaistenmäestä sekä tietysti Turun linnan ympäristöstä.

– Tarkoitus on luoda aiemmin Turun linnassa olleet muotopuutarha ja makasiinit sellaisina, kuin ne olivat silloin, Kurth kertoo.


Pop-up-seikkailu saavutti suuren suosion, ja kierrokset olivat loppuunmyytyjä. Turun linnassa pyörivä seikkailu on muokattu versio alkuperäisestä.

– Siellä kerättiin palautetta, ja oppaat kuuntelivat, mistä kävijät keskustelivat. Noin puolet oli sitä mieltä, että oppaan johdolla kulkeminen oli hyvä ratkaisu, puolet olisi halunnut liikkua itsenäisesti. Turun linnassa puolet paikoista on oppaan johdolla ja puolet free roaming, Kurth kertoo.

Jokaisella vierailijalla on oma pelipaikkansa, joten toisiin ei pysty törmäämään kuin virtuaalisesti. Pelaaja saa käteensä ohjaimet, jolla hän voi tarttua esineisiin ja liikkua eteenpäin. Päähän asennetaan visiiri, jossa on kuulokkeet ja mikrofoni.


Reilun parinkymmenen minuutin aikana vierailija saa liikkua vapaasti Vanhan suurtorin alueella.

– Itseään ei voi kadottaa, ja teidät voidaan aina resetoida takaisin, opas Cecilia Gustafsson ilmoittaa.

Osan alueesta nuoli muuttuu punaiseksi, mikä tarkoittaa, että siihen suuntaan ei ole pääsyä. Aiemmin vierailija on voinut jopa hypätä Aurajokeen kävelylle.

– Jos astuu sillan reunan yli, siinä tulee oikeasti sellainen fiilis, että putoaa, Gustafsson ilmoittaa.

– Aurajoessa käyminen on nykyään on blokattu turvallisuussyistä, hän jatkaa naurahtaen.

Hankkeessa mukana olijat uskovat, että Turkuun nousee seuraavien vuosien aikana useita pop-upeja, jotka ovat samanlaista pioneerityötä kuin Turku goes 1812. Niitä voidaan kenties hyödyntää myös tulevassa museossa.

– Kaikki lähtee sisällöstä eli tarinoista, Turun museokeskuksen viestintäassistentti Sunniva Solstrand summaa.