Jopa 10-vuotiaat käyttävät nuuskaa – urheiluseurojen toiminta entistä tarkempaan syyniin Turussa

Julkaistu:

Turun kaupunki vaatii alueen seuroilta sitoutumista nikotiinituotteiden käytön ehkäisyyn.
Turussa ja koko Varsinais-Suomen alueella on havaittu selviä merkkejä siitä, että jopa 10-vuotiaat käyttävät nuuskaa. Asiasta tiedotti Turun kaupunki.

– Nuuskasta on kehittynyt ongelma, ja yhä nuoremmat altistuvat terveyshaitoille nuuskan käytön myötä. Nuuska on uusi ja kiehtova tuote, jonka käyttöön houkuttelevat mm. tuotteiden helppo saatavuus ja käyttö sekä tiedonpuute ja kaveripiirin asenteet. Huolestuttavaa on, että nuuskan käyttö koskee yhä nuorempia, tiedotteessa kerrotaan.

Ongelmaan pyritäänkin puuttumaan nyt monella eri tavalla.

Turussa liikuntalautakunta on lisännyt avustusperiaatteisiinsa ehdon, että lasten ja nuorten liikuntaan liittyvien avustusten myöntämisen edellytyksenä on seuran sitoutuminen tupakka- ja muiden nikotiinituotteiden käytön ehkäisyyn. Seuroja koulutetaan asiaan liittyen ensi syksynä, ja ehto tulee voimaan vuoden 2020 avustuksissa.

Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksellä ja Turun ammattikorkeakoululla on yhteinen NIKO – Terveydenedistäminen nuorten arjessa -projekti, jonka tavoitteena on ennaltaehkäistä ja vähentää nuorten nikotiinituotteiden käyttöä ja kehittää nuorten pariin jalkautuvaa monipuolista terveyttä edistävää toimintaa.

Lisäksi koko Varsinais-Suomen kattava Linkki-toiminta tarjoaa apua ja tukea murrosikään, nuoruuteen ja vanhemmuuteen liittyvissä kysymyksissä 10–18-vuotiaille nuorille ja heidän vanhemmilleen. Kyseessä on Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n toimintamalli.

– Verkostojen avulla tavoitetaan yhä useampi nuori, vanhempi ja ammattilainen, ja samalla saadaan toiminta näkyväksi ja pysyväksi osaksi alueellista terveydenedistämistyötä. Lisäksi on huomioitava, että terveydenedistämistä ei tehdä nuorille, vaan yhdessä heidän kanssaan, jolloin työ on vaikuttavinta, tiedotteessa todetaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt