Murhatun miehen ruumis siirtyi mystisesti ja nainen katosi seinän läpi – turkulainen Toni tuntee kaupungin karmeimmat tarinat

Julkaistu:

Turku
Toni Enholm on kertonut Turun synkkiä tarinoita jo lähes vuosikymmenen.
Vuonna 1927 turkulainen teurastaja J.M. Stolt oli ollut ystävänsä Sygnen kanssa saaristossa viettämässä viikonloppua. Kun he palasivat laivalla Turkuun, seurueeseen liittyi Matilda-niminen, Stoltin ennestään tuntema nainen.

Illanvietto jatkui ensin VPK:lla kalastajien tanssiaisissa, jonka jälkeen Stolt halusi jatkaa iltaa kahdestaan Matildan kanssa. He siirtyvät kymmenen aikaan illalla Börsiin, jossa he viipyivät puoleen yöhön asti. Kun pari oli kävelemässä pitkin Kauppiaskatua, kohti Eerikinkadun kulmaa, porttikongin pimennosta hyökkäsi kaksi miestä, joista toinen otti Stoltia rinnuksista ja painoi hänet vasten seinää.

Stolt kyseli hädissään, mitä pahaa hän oli tehnyt miehille. Sanaakaan sanomatta toinen heistä iski puukon Stoltin rintaan, ja tämä kuoli välittömästi. Matilda lähti juoksemaan pakoon kohti jokirantaa ja satamaa. Partiossa ollut poliisi näki hänen piiloutuvan kalastajan veneeseen.

Stoltin ruumis löydettiin seuraavana aamuna verilammikosta.

– Omituista tässä on se, että murha tapahtui korttelin päästä löytöpaikasta. Börsin portailla ollut portsari ei kuitenkaan nähnyt murhaa eikä ruumiin siirtämistä. Maassa oli routaa, mutta missään ei ollut raahaamis- tai verijälkiä. Murha on edelleen selvittämättä, Toni Enholm kertoo.


Verinen ja mystinen tarina on yksi Enholmin isännöimän Synkkiä tarinoita Turusta -kierroksen helmistä. Kaksituntisen kävelyn aikana teatteriohjaajana Raisiossa työskentelevä Enholm kertoo elävästi ja vivahteikkaasti, mitä kaikkea pelottavaa ja kiehtovaa Aurajoen rannoilla on tapahtunut.

Seuraavaksi matka vie Vanhalle Suurtorille, jossa selviää, miksi turkulaiset ovat saattaneet kuulla siellä pimeinä syysiltoina outoa ujellusta.

– Keskiajalla Suomen kuninkaana oli puolalainen Sigismund, joka halusi ajaa kaikki ruotsalaiset aatelisperheet pois Turusta. Kun aatelismiehet alkoivat vastustaa häntä, hän pidätti heidät, ja 12 aatelissuvun edustajaa mestattiin Suurtorilla, Enholm aloittaa.

Ainoastaan 11 päätä kuitenkin lyötiin seipäiden päähän ja Raatihuoneen katolle. Yksi sai säädylliset hautajaiset, sillä Tawastsjernan upporikas suku omisti tuolloin käytännössä koko Hämeenlinnan alueen.

– Kerrotaan, että syksyisinä öinä, kun synnilliset ihmiset kävelevät Suurtorilla, he voivat kuulla, kuinka päät huutavat Tawastsjernaa. Olen rohkaissut kierroksella käyneitä tulemaan tänne syksyllä. Jos he kuulevat huutoa, he ovat tehneet syntiä, mutta jos eivät, he saavat olla rauhassa, Enholm kertoo.


Enholm sai ajatuksen kierroksesta vuonna 2003 Prahassa, jossa hän oli lomalla vaimonsa kanssa.

– Siellä oli kummituskierros, jossa mentiin ympäri vanhaa kaupunkia. Kun palasin Turkuun, ihmettelin, ettei täällä ole samanlaista. Kyseessä on kuitenkin Suomen vanhin kaupunki, jossa on sattunut ja tapahtunut.

Enholm alkoi tutkia tapauksia Kansallisarkistossa, jossa hän käytti muun muassa hakusanoja murha, ryöstö ja kummitus. Hän rajasi haun 1900-luvun alkupuolelle.

– Keräsin tarinoita ja aloin tutkia, missä ne ovat tapahtuneet. Otin mukaan lähellä Aurajokea tapahtuneita rikoksia ja tein kävelykierroksen niiden välille.

Kokoamisessa meni kolmisen kuukautta. Enholm joutui muun muassa kääntämään vanhanaikaisen fontin normaalitekstiksi ja muuttamaan vanhakantaista kieltä nykyaikaisemmaksi.

– Mielenkiintoista oli se, että 1900-luvun alkupuolen uutisissa tapahtumapaikat kuvailtiin tosi tarkkaan, jopa asunnon numero ja epäiltyjen henkilöllisyydet kerrottiin, hän mainitsee.

Vuonna 2010 kaupunkitapahtuma Olohuone 306.4:n teemat olivat olivat tarinat ja vaellus. Enholm kehitti kierroksen sinne, ja nyt hän pitää niitä yhdeksättä vuotta.

Enholmilla on joskus ollut myös näyttelijä mukanaan elävöittämässä tarinaa. Se on johtanut erikoisiin tilanteisiin. Yksi sellaisista tapahtui Österbladin tontilla.

– Sisällissodan jälkeen kansallinen poliisi ja paikallinen poliisi alkoivat värvätä nuoria miehiä peitetehtäviin kuulostelemaan kaupungilla tunnelmia, kun pelättiin uutta vallankumousta. Kaksi tällaista miestä kohtasi toisensa täällä ja alkoivat kuulustella toisiaan. Kumpikaan ei paljastanut henkilöllisyyttään, ja toinen ampui toisen. Hän pakeni paikalta tajutessaan uhrin olleen poliisi. Kolmen viikon päästä mies tunnusti, mutta häntä ei rangaistu, koska molemmat olivat olleet virkatehtävissä, Enholm kertoo.

Näyttelijä oli mukana esittämässä uhriksi joutuvaa poliisia, jonka Enholm ampui. Kun assistentti makasi maassa, vierestä käveli kaksi ulkomaalaista miestä.

– Kaveria alkoi nolottaa, ja hän selitti miehille englanniksi kaiken olevan hyvin ja hänen olevan näyttelijä. Toinen miehistä totesi, että ei hätää, hän on Irakista. Tuollainen näky on siellä ilmeisesti arkipäivää.

Enholm pitää kierroksiaan kesällä yleensä noin pari kertaa viikossa, ellei hänellä satu olemaan kiire leipätyönsä parissa. Hänet voi myös tilata pitämään kierroksen vähintään muutaman hengen ryhmälle.

– Kerran vaimo halusi ostaa kierroksen miehelleen yllätyksenä. Mies oli aivan innoissaan, kun hän tajusi, että he saavat yksityisen kierroksen, Enholm kertoo.


Enholmin mukaan kummitusmatkailun suosio on kasvussa ympäri maailman. Veristen rikosten lisäksi hän avaa vierailijoille siis myös turkulaisia kummitustarinoita. Yksi tunnetuimmista lienee valkoinen rouva, joka oli ilmeisesti kirjastonhoitaja – ja kummitteli siis kirjastossa.

– 1980-luvulla eräs mies oli etsimässä kirjaa pääkirjaston alakerran käsikirjastossa. Hän ei löytänyt kirjaa, ennen kuin hän näki naisen käsivarren kurottuvan hyllystä. Kädessä oli juuri se kirja, jota mies etsi. Hän ei enää halunnut palata alakertaan.

Kun pääkirjasto oli remontissa, samainen valkoinen rouva nähtiin Hjeltin talossa, jossa hän yritti hyssytellä lastenkirjastossa melunneita tenavia. Sen jälkeen nainen käveli seinän läpi ja katosi. Viime vuosina rouvaa ei ole enää nähty.

– Sen sijaan nykyisessä musiikkikirjastossa oli niin sanottu räyhähenki, joka muun muassa sotki opiskelijoiden muistiinpanoja sekä repi ja piilotti kirjoja, Enholm kertoo.

– Kummituksiahan on kahta eri lajia, niitä, jotka pyrkivät neuvomaan ihmisiä ja niitä, jotka haluavat tehdä kiusaa.

Enholmin teorian mukaan kummitukset ilmestyvät niille, jotka eivät niihin usko. Muille niiden ei tarvitse todistella olemassaoloaan.

– Keskuudessamme liikkuu hirveän paljon erilaisia hahmoja, mutta pelkään itse sitä päivää, kun kummitus ilmestyy ja ilmoittaa minulle, että ei nämä asiat todellakaan noin mene, hän nauraa.

Klo 22.00: Korjattu nimen kirjoitusasu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt