Turun Toriparkin työmaata uhkaa vajoaminen – nyt kuka tahansa voi seurata tapahtumia - Turun seutu - Ilta-Sanomat

Turun Toriparkin työmaata uhkaa vajoaminen – nyt kuka tahansa voi seurata tapahtumia

Turun toriparkin rakennustyöt joulukuussa 2018.

Julkaistu: 8.5.2019 5:19

Torilive-kamera avautui maanantaina.

Turun kauppatorin alle tulevan Toriparkin rakentaminen on takkuillut viime aikoina, kun maan vajoaminen on keskeyttänyt työt pahimmillaan pariksi viikoksi.

Maanalaisen pysäköintilaitoksen rakentaminen pantiin hetkeksi jäihin huhtikuun puolivälissä, kun maa oli painunut ympäröivillä kaduilla pahimmillaan kymmenen senttiä.

Töitä saatiin jatkaa kymmenen päivää myöhemmin, kunnes 3. toukokuuta työt keskeytettiin uudestaan.

Muun muassa Turun Sanomat uutisoi, että painauma havaittiin uudessa kohdassa ja että Turun rakennusvalvonta haluaa tilanteesta uuden selvityksen.

Sen sijaan Toriparkki-yhtiön toimitusjohtaja Jari Pölönen kommentoi Turun Sanomille, että rakennusvalvonta ei ole antanut virallista keskeytysmääräystä.

Tapahtuipa myrskyn silmässä olevalla Toriparkilla painumista tai rakentamista, kansalaiset pääsevät nyt ihailemaan toimintaa ja sen puutetta aitiopaikalta.

Kauppatorin kulmalla KOP-kolmiossa sijaitseva digitaalisia palveluita myyvä Taiste on asentanut tiloihinsa kameran, jonka avulla kuka tahansa voi kurkistaa Toriparkin elämään reaaliajassa. Työmaa on aidattu, joten turkulaisilla ei ole ollut aiemmin mahdollisuutta todistaa töiden edistymistä.

Toriparkin Toriliveä voi seurata täältä.

– Kamera asennettiin maanantaina. Minulla ei ole nyt tarkkoja lukuja, mutta kuulin, että siellä olisi käynyt tuhansia katselijoita heti avautumisen jälkeen, Taisteen operatiivinen johtaja Oskari Huiskala kertoo Ilta-Sanomille.

Torilivessä on mukana laskuri, joka näyttää, kuinka pitkä aika Toriparkin valmistumiseen vielä on. Huiskala ei ota kantaa siihen, montako kertaa laskuria joudutaan mahdollisesti vielä muuttamaan.

– Meillä ei ole yrityksenä tähän mitään arviota, mutta toivomme tietysti, että Toriparkki valmistuisi aikataulussa. Laskurin tieto perustuu Turun kaupungin arvioon.

Kyseessä ei ole mikään hetkellinen tempaus, vaan kamera on tarkoitus pitää paikallaan aina Toriparkin valmistumiseen asti.

– Se on siinä niin pitkään kuin torilla on jotain mielenkiintoista katsottavaa. Mikseipä sillä voisi kuvata myöhemmin myös torielämää, Huiskala miettii.

Saimaannorppa Pullervon tähdittämää Norppaliveä on katsottu kolmen kauden aikana yhteensä yli kuusi miljoonaa kertaa. Norppalive on avautumassa lähiaikoina, mutta onko Torilivestä haastajaksi pullukoille köllöttelijöille?

– Tässähän on kyseessä vähän erilaiset kohteet, joten en uskalla ottaa asiaan kantaa, Huiskala vastaa.

Lisää aiheesta

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?