Näillä Turun alueilla viedään asunnot käsistä – välittäjä: ”Ei näin hyvää tilannetta vuosikymmeniin”

Julkaistu:

Hyvä työtilanne ja taloudellinen kehitys vauhdittavat asuntokauppaa Turussa.
Suomen Kiinteistönvälittäjät ennakoivat asuntokaupan vauhdittuvan tänä vuonna erityisesti pääkaupunkiseudulla ja Turussa.

Soittokierros turkulaisille kiinteistönvälittäjille paljastaa, että Turussa on myyjän kannalta erittäin otollinen tilanne.

– Koko ajan on tehty hyvin kauppaa, mutta helmi–maaliskuun aikana asuntokauppa alkoi vilkastua kovaan vauhtiin, Turun Huoneistomarkkinoiden kiinteistönvälittäjä Arto Koski vahvistaa.

– Kauppa on kiihtyvää, ja tietysti kevätkin tuo tullessaan oman mausteensa. Asuntoja tulee nyt myyntiin, kun on ollut hiukan nihkeämpää puoli vuotta taaksepäin. Etenkin omakoti- ja rivitaloja tulee enemmän myyntiin kuin keskellä talvea, Turun SKV:n myyntijohtaja Marko Satola kertoo.

Turun Kiinteistömaailman toimitusjohtajan Janne Salmisen mukaan taustalla on hyvä yleinen taloustilanne, jonka myötä ihmiset uskaltavat tehdä päätöksiä. Samaa mieltä ovat muutkin välittäjät.

– Työllisyystilanne ja talouden näkymät ovat positiivisia, ja asukasluku tulee kasvamaan seuraavan 10 vuoden aikana. Siinä mielessä tilanne on oikein hyvä, Satola sanoo.

– Näin hyvää tilannetta ei ole ollut vuosikymmeniin Turussa, Koski komppaa.

Suuri tekijä sekä taloudellisessa tilanteessa että muuttovirrassa on Meyerin telakka. Telakan tilauskanta on täynnä vuoteen 2024 asti, ja yritys on ilmoittanut rekrytoivansa jopa 200 uutta työntekijää tänä vuonna. Telakan lisäksi buustia alueen talouteen tuovat Uudenkaupungin autotehdas ja isot lääkeyhtiöt.

– Jossain vaiheessa tuntui, että sijoittajat pyrkivät telakkaa lähellä olevien lähiöiden asunnoista eroon, mutta tällä hetkellä niillä alueilla on lähes 100-prosenttinen vuokraus, Salminen sanoo.

Kysyntä ei koske vain vuokra-asuntoja. Sijoittajat ja yritykset ovat kiinnostuneet ostamaan Pansion ja Pernon alueilta asuntoja, joita he voivat vuokrata esimerkiksi kalustetuiksi kimppakämpiksi ulkomaalaisille työntekijöille.

– Sellainen kauppa puuttui muutama vuosi sitten, ja alueen kerrostalo- ja rivitalokolmiot olivat vaikeita myytäviä, Satola kertoo.

Voimakkain osakehuoneistojen kysyntä kohdistuu edelleen Turun keskustaan. Erityisesti suuret ikäluokat haluavat muuttaa lähelle palveluita. Välittäjien mukaan keskustan lähellä sijaitsevat alueet kuten Raunistula, Martti, Vasaramäki ja Kupittaa vetävät edelleen.

– Vielä vuosi sitten keskustan asuntokauppa oli vähän ylikuumentunut. Kun laittoi pienen asunnon keskustassa nettiin, puhelin soi vartin päästä ja helsinkiläiset varasivat sen näkemättä. Edelleen menee kaikki, mutta tilanne vähän on rauhoittunut, Koski kertoo.

Uusia houkuttelevia alueita ovat esimerkiksi Herttuankulma ja Kakolanmäki, joissa rakennetaan paljon.

– Herttuankulman eräästä uudesta kerrostalosta varattiin muutamassa päivässä kaikki asunnot, Salminen kertoo.


Välittäjät ennustavat asuntojen hintojen nousevan suosituimmilla alueilla. Reuna-alueilla ne pysyvät suurin piirtein samana; laskua ei joka tapauksessa ole luvassa.

– Viime vuonna hintojen nousu oli Turussa poikkeuksellisen voimakasta, taisi olla peräti Suomen kovinta. Nousu on nyt maltillisempaa mutta jatkuu edelleen, Salminen ennustaa.

Sen sijaan huonokuntoiset asunnot eivät enää houkuta entiseen malliin. Muun muassa uusi asbestilaki vaikuttaa remonttien hintoihin ja näin ollen myös ostajien päätökseen.

– Huonokuntoisia asuntoja on vaikea myydä, ja myyjillä on usein täysin väärä käsitys hinnasta, Arto Koski kertoo.

Hänen mukaansa asuntokaupassa on nähtävissä myös muita uusia trendejä. Ekologisuus vaikuttaa enenevässä määrin ostopäätöksiin, eivätkä lapsiperheet ole enää niin valmiita muuttamaan kaupungin laidalle.

– Lapsiperheet haluavat hyvien kulkuyhteyksien varrelle niin, että palvelut ovat lähellä ja lasten harrastuksiin on kohtuullinen matka.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt