Oletko nähnyt tätä miestä? Poliisi etsii Turun puukotuksesta epäiltyä henkilöä - Turun seutu - Ilta-Sanomat

Oletko nähnyt tätä miestä? Poliisi etsii Turun puukotuksesta epäiltyä henkilöä

Lounais-Suomen poliisi julkaisi tapon yrityksestä epäillyn henkilön kuvan.

Poliisi kaipaa havaintoja kuvassa olevasta miehestä. Häntä epäillään Turun Tuureporinkadulla tapahtuneesta tapon yrityksestä.­

19.3.2019 16:10

Lounais-Suomen poliisi on julkaissut Turussa tapahtuneesta tapon yrityksestä epäillyn miehen kuvan. Miehen epäillään puukottaneen toista henkilöä Tuureporinkadulla sunnuntaina 24.2.

Poliisi löysi tuolloin noin 30-vuotiaan miespuolisen uhrin makaamassa puistonpenkiltä henkitoreissaan. Poliisi oli saanut hälytyksen noin puoli seitsemän aikaan illalla.

– Uhri oli itse soittanut hätäkeskukseen, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jussi Helesvirta kertoi tuolloin.

Poliisi eristi alueen heti tapahtuman jälkeen.­

Uhrin vammat olivat vakavat. Hänet leikattiin, ja hän jäi henkiin.

– Uhria on päästy puhuttamaan, mutta viimeisten tietojen mukaan hän on edelleen sairaalassa, Helesvirta kertoi Ilta-Sanomille tiistaina.

– Poliisi on suorittanut kiinniottoja mutta ei ole tavoittanut tekijää. Tästä johtuen poliisi julkaisee epäillyn tekijän kuvan ja pyytää yleisöltä tunnistamista.

Poliisi etsii kuvassa olevaa miestä.­

Helesvirran mukaan puukotus tapahtui puistonpenkin välittömässä läheisyydessä, lähellä Tuureporinkadun ja Brahenkadun kulmaa.

Poliisi pyytää ilmoittamaan vihjeet joko vihjepuhelimeen, puh. 0295 417 259, WhatsAppilla puh. 050 411 7655 tai sähköpostilla vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?