Nettihuijaus johti törkeään kavallukseen – omaishoitaja siirsi aviomieheltään tuhansia euroja ”englantilaiselle kenraalille”

Julkaistu:

Turun seudulla asuva 66-vuotias omaishoitaja tuomittiin törkeästä kavalluksesta.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 66-vuotiaan naisen törkeästä kavalluksesta. Miehensä omaishoitajana toiminut nainen kavalsi mieheltään tuhansia euroja. Hänellä oli tapahtuma-aikaan miehensä pankkitilien käyttöoikeus.

Vastaaja teki yli 40 000 euron edestä rahansiirtoja ulkomaille vuonna 2014. Hän kertoi, että oli saanut Facebookissa kaveripyynnön ja viestin, että kyseinen henkilö oli voittanut arpajaisissa rahaa mutta ei pystynyt lunastamaan niitä. Tämä pyysi vastaajalta apua ja lupasi vastineeksi 500 000 euroa.

Aviomiehen tililtä siirrettiin elokuussa 2014 yhteensä 23 000 euroa vaimon tilille. Näistä 18 000 euroa vaimo oli lähettänyt miehensä tietämättä ulkomaille. Vaimo oli uskonut, että rahojen saaja oli englantilainen armeijan kenraali. Vastaajan mukaan hän oli rahoittanut siirtoja ulkomaille myös ottamalla 20 000 euron lainan ja myymällä asunto-osakkeensa.

Vaimo kertoi oikeudessa olleensa tapahtumahetkellä sekaisin, sillä hänen isänsä oli kuollut edellisessä kuussa. Vastaaja vietti neljä viikkoa psykiatrisella osastolla. Käsittelyssä esitetyn potilaskertomuksen mukaan hänellä oli ollut unettomuutta ja hän oli ollut sekava ja ahdistunut. Syyksi epäiltiin nettihuijauksen uhriksi joutumista.

Vastaaja oli tehnyt tutkintapyynnön petoksesta 31.12.2016. Tapahtuma-ajaksi kirjattu ajanjakso täsmäsi rahalähetysten ajankohtiin.

Syyttäjän todistajana toimineen keskusrikospoliisin rikostarkastajan mukaan vastaaja ei olisi pystynyt rahoittamaan ulkomaille lähetettyjä varainsiirtoja ilman aviomiehensä varoja. Syyttäjän mukaan vastaaja oli nostanut miehensä tileiltä yli 50 000 euroa omiin tarkoituksiinsa, pääosin ulkomaille menneisiin rahalähetyksiin.

Vastaaja myönsi kavaltaneensa 23 109 euroa, josta asianomistajalle oli palautettu lokakuussa 2014 yhteensä 4 594 euroa. Puolustuksen mukaan muut aviomiehen tileiltä tulleet tilisiirrot olivat menneet pariskunnan yhteisiin menoihin ja hankintoihin. Niitä olivat muun muassa auton kulut ja polttoaine, ulkona syöminen ja kahden talon ylläpito.

Käräjäoikeus piti vastaajan kertomusta pariskunnan yhteisistä menoista uskottavana. Käräjäoikeus katsoi, että käsittelyssä ei esitetty riittävällä varmuudella vastaajan tarkoitusta anastaa miehensä rahoja ennen ulkomaille tehtyjä rahansiirtoja kesällä 2014.

Vastaaja tuomittiin kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Aviomies ei vaatinut korvausta kavalletuista varoista, joten vastaaja tuomittiin menettämään rikoshyötynä valtiolle kavaltamansa määrän 18 515 euroa.

Tuomio ei ole lainvoimainen, ja siihen voi hakea muutosta hovioikeudesta.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.