Ennennäkemätön hyökkäys: simpanssilauma tappoi kaksi gorillaa Afrikassa - Tiede - Ilta-Sanomat

Ennennäkemätön hyökkäys: simpanssilauma tappoi kaksi gorillaa Afrikassa

Tutkijat todistivat kahta hyökkäystä.

Simpanssi kuvattuna Ruandassa.

22.7. 5:31

Saksalaiset tutkijat todistivat Gabonissa simpanssilauman hyökkäystä gorilloja kohtaan. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun simpanssien on havaittu tappavan luonnossa gorilloja.

– Vuorovaikutusta simpanssien ja gorillojen välillä on tähän saakka pidetty suhteellisen rentona, Osnabrückin yliopiston tutkija Simone Pika sanoi tiedotteessa.

– Olemme säännöllisesti nähneet lajien olleen rauhallisesti tekemisessä toistensa kanssa etsimässä ravintoa puissa. Kongolaiset kollegamme ovat jopa todistaneet leikkisää vuorovaikutusta näiden isojen ihmisapinalajien välillä.

Ensimmäinen hyökkäys nähtiin 2019.

– Aluksi havaitsimme vain simpanssien huutoja ja luulimme todistavamme tyypillistä kohtaamista kahden simpanssiyhteisön välillä. Sitten kuulimme gorilloille tyypillistä rinnan paukutusta ja tajusimme, että simpanssit olivat kohdanneet viiden gorillan ryhmän, tutkija Lara M. Southern kertoi.

Kohtaamiset kestivät 52 ja 79 minuuttia. Simpanssit muodostivat liittoumia ja hyökkäsivät kohti gorilloja. Laumoja johtaneet harmaaselät ja aikuiset naaraat yrittivät puolustaa itseään ja poikasiaan mutta pakenivat lopulta. Kaksi gorillanpoikasta jäi erilleen ja kuoli hyökkäyksissä.

Tutkijat esittävät useita selityksiä väkivallalle. Heidän mukaan se saattaa johtua metsästyksen tai ravintokilpailun vaikutuksesta. Ravinnon niukkuuden takana voi olla ilmastonmuutos, joka on johtanut hedelmävarojen romahdukseen.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?