Aurinkokunnan ulkopuolelta löytyi uusi planeetta - Tiede - Ilta-Sanomat

Tutkijat löysivät aurinko­kunnan ulkopuolelta uuden planeetan – ”Voi käydä ilmi, että sillä on häntä”

Nasan mukaan on mahdollista, että hiljattain löytyneen TOI-1231 b -planeetan ilmakehästä löydetään jopa vedestä syntyviä pilviä. Planeetan keskilämpötila on 57 celsiusastetta.

Taiteilijan näkemys Maasta 90 valovuoden päässä sijaitsevasta TOI-1231 b -planeetasta.

10.6. 20:27

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa kertoo verkkosivuillaan uuden eksoplaneetan eli aurinkokuntamme ulkopuolella sijaitsevan planeetan löytymisestä. Punaista kääpiötähteä kiertävän TOI-1231 b -planeetan löysivät hiljattain Nasan hallinnoiman avaruustekniikkakeskuksen Jet Propulsion Laboratoryn sekä New Mexicon yliopiston tutkijat.

Nasan mukaan planeetta sijaitsee noin 90 valovuoden päässä Maasta, ja se muistuttaa kooltaan ja ”kummallisella tavalla” ilmakehältään meidän aurinkokuntamme planeettaa Neptunusta.

TOI-1231 b on suunnilleen 3,5 kertaa Maata suurempi. Sen kiertämä kääpiötähti on meidän aurinkoamme pienempi, mutta pitkäikäisempi.

Vuosi kestää TOI-1231 b -planeetalla 24 päivää, jotka siltä kuluvat kääpiötähteä kertaalleen kiertäessä. Vaikka sen etäisyys tähteen on kahdeksan kertaa pienempi kuin Maan ja Auringon välinen matka, sen ilmasto pysyy suhteellisen viileänä, koska myös kääpiötähti on aurinkoa viileämpi.

Ihmiselle planeetalla tulisi kuitenkin jokseenkin hikiset oltavat, sillä sen keskilämpötila on 57 celsiusastetta. Toisaalta tutkijat kertovat, että kyseessä on yksi ”viileimmistä” tiedossa olevista, verrattain pienistä planeetoista.

Nasan mukaan planeetta ei ole asumiskelpoinen kokonsa vuoksi, mutta se tarjoaa tutkijoille mahdollisuuksia ilmakehän tutkimiseen. Tämä puolestaan mahdollistaa muualla galaksissa olevien, vastaavien planeettojen vertailun sekä syvemmän tiedon saamisen eksoplaneettojen ja aurinkokuntien – kuten omamme – rakenteesta ja muodostumisesta.

Nasa kertoo, että TOI-1231 b:n ilmakehää tutkimalla voidaan saada todisteita pilvien, jopa vedestä syntyvien, muodostumisesta planeetan ilmakehään. Planeetan ilmakehästä irtaantuneita vetyatomeja voi olla jo löydettävissä Hubblen kaltaisilla avaruusteleskoopeilla, sillä se etenee tavallista voimakkaammalla nopeudella kauemmas Maasta.

– Toisin sanoen, voi käydä ilmi, että planeetalla on häntä, Nasan tiedotteessa kerrotaan.

Normaalisti planeetan ilmakehästä peräisin olevien vetyatomien jäljittäminen on liki mahdotonta. Planeettalöytö on siis myös tästä syystä merkittävä.

Kansainvälinen astronomien ryhmä löysi TOI-1231 b:n Nasan eksoplaneettoja tutkivan avaruusteleskoopin TESS:in keräämien tietojen avulla. Tutkimus aiheesta julkaistiin torstaina.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?