”7 minuutin kauhu” päättyi onnellisesti – Nasan luotain laskeutui ehjänä Marsin pinnalle - Tiede - Ilta-Sanomat

”7 minuutin kauhu” päättyi onnellisesti – Nasan luotain laskeutui ehjänä Marsin pinnalle

Nasan 2,7 miljardia maksanut Mars-mönkijä saapuu perille myöhään illalla.

18.2. 15:11 | Päivitetty 18.2. 22:57

Kun Nasan tähän saakka edistynein Mars-luotain saapuu punaisen planeetan kaasukehään myöhään torstaina illalla Suomen aikaa, lähettää se signaalin kohti Maata.

  • Yllä olevalla videolla Nasan luotaintiimin reaktio, kun laskeutuminen onnistui.

Kun signaali 11 minuuttia myöhemmin vastaanotetaan 204 miljoonan kilometrin päässä Nasan lennonjohdossa Los Angelesissa, on ennalta ohjelmoitu luotain jo laskeutunut Marsin pinnalle. Tai epäonnistunut siinä – mutta Maassa lopputulosta ei vielä voida tietää moneen minuuttiin.

Luotain saapuu Marsin kaasukehään noin 20 000 km/h nopeudella kello 22.48. Seitsemän minuuttia myöhemmin sen on määrä laskeutua rakettimoottorien varassa Marsin pinnalle.

Nasa julkaisi hahmotelman luotaimen laskusta Marsiin.

Nasan insinöörit kutsuvat piinaavaa odotusta ”seitsemäksi minuutiksi kauhua”. Siihen on aihettakin, sillä vain noin puolet yrityksistä laskeutua Marsiin ovat onnistuneet vuosikymmenten aikana.

Nasan laskeutumistiimin johtaja Al Chen sanoo saapumisen olevan 2,7 miljardia dollaria maksaneen Mars-luotaimen tehtävän kriittisin ja vaarallisin vaihe.

– Onnistuminen ei ole koskaan taattua. Ja se on erityisen totta nyt, kun yritämme saada suurimman, raskaimman ja edistyneimmän mönkijän laskeutumaan hankalimpaan paikkaan, johon koskaan on yritetty.

Taiteilijan näkemys mönkijän laskusta Marsin pinnalle.

Kuusipyöräinen mönkijä laukaistiin matkalle heinäkuun lopussa. Mönkijän on määrä laskeutua 250 metriä syvään Jezero-nimiseen kraatteriin. Kraatteri oli 3,5 miljardia vuotta sitten vielä järvi, ja tiedemiehet uskovatkin sen kätkevän sisälleen mahdollisia merkkejä menneestä mikrobien elämästä Marsissa.

Perseverancen tehtävänä on etsiä jälkiä elämästä Marsissa tekemällä esimerkiksi mikrobihavaintoja. Seitsemän kuukauden aikana robotti testaa myös erilaisia laitteita tulevia ihmisoperaatioita varten.

Mönkijä on myös varustettu mikrofoneilla, joiden avulla voidaan nyt ensimmäistä kertaa kuulla ääniä laskeutumisesta, Marsin pinnan tutkimisesta sekä Marsin ohuen kaasukehän tuulten huminaa.

Mönkijän matkassa Marsiin päätyy myös suomalaisosaamista, sillä mukana on Ilmatieteen laitoksen mittauslaitteistoa ja Vaisalan anturiteknologiaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?