Tutkija kertoo, miksi koronan uusi mutaatio vaatii FFP2-suojaimen – kirurgisessa maskissa on yksi ongelma - Tiede - Ilta-Sanomat

Tutkija kertoo, miksi koronan uusi mutaatio vaatii FFP2-suojaimen – kirurgisessa maskissa on yksi ongelma

Riskiryhmäläisten olisi hyödyllistä käyttää FFP2-maskia, sanoo tutkija. Baijerin osavaltio Saksassa määräsi FFP2-maskit pakollisiksi kaupoissa ja joukkoliikenteessä.

Vasemmalla tavallisia kirurgisia maskeja, oikealla FFP2-maski.­

21.1. 20:56 | Päivitetty 21.1. 23:47

Aalto-yliopiston apulaisprofessori Ville Vuorinen tutkii ilmassa liikkuvia pisaroita ja aerosoleja.

Hän ymmärtää Saksassa tehdyn päätöksen määrätä FFP2-hengityssuojaimet pakollisiksi kaupoissa ja joukkoliikenteessä. Kyseinen määräys otettiin käyttöön Baijerin osavaltiossa. Saksan terveysviranomainen ei kuitenkaan ole suositellut FFP2-maskien laajaa käyttöä, eikä niitä välttämättä kaikille riittäisikään.

– Nyt, kun koronasta tulee tarttuvampi muunnos, ilmavälitteisyyden rooli korostuu.

Vuorisen mukaan Saksan päätös perustuu tieteellisen tutkimukseen.

Uusien tutkimusten mukaan FFP2-hengityssuojaimilla tiedetään olevan parempi suodatuskyky ilmassa olevia pieniä aerosolihiukkasia kohtaan kuin kirurgisilla maskeilla.

Pitkään on tiedetty, että koronavirus leviää ilmateitse aerosolina.

– On viimeaikaista tutkimusnäyttöä siitä, että siellä, missä on mitattu koronavirusta ilmassa, nimenomaan pienissä aerosoleissa on havaintoja merkittävistä määristä tartuttamiskykyistä virusta.

Aerosolista syntyy Vuorisen mukaan tupakansavumainen ilmiö. Virukset leijuvat ilmassa kuten savuhiukkaset tai hengityshöyry pakkasella.

Jos huoneessa tupakoitaisiin, hajun voisi haistaa kaikkialla huoneessa. Samoin virukset voivat liikkua muutamien metrien päähän samassa sisätilassa.

Laajalti käytössä olevat kirurgiset maskit on Vuorisen mukaan tehty lähinnä roiskeita varten.

Kirurginen maski suojaa muita ihmisiä aerosoleilta ja pisaroilta ulospäin hengitettäessä. Sisäänpäin hengitettäessä maski ei suojaa riittävästi.

– Ongelma on se, että maski vuotaa reunoista. Senhän tuntee siitä, että sormen pystyy laittamaan sivusta reunan läpi.

Vuorinen kertoo, että kirurgisen maskin tehoa voidaan joidenkin tutkimusten mukaan mahdollisesti parantaa, jos sitä käyttäisi yhdessä kangasmaskin kanssa, joka tiivistäisi maskia. Asia sisältää kuitenkin epävarmuuksia ja vaatisi vielä lisätutkimuksia.

FFP2-hengityssuojaimen etu on siinä, että se on tiivis ja se suodattaa ilmaa tehokkaammin.

Venttiilitön FFP2-suojain suodattaa ilmaa molempiin suuntiin. Venttiilillä varustettu FFP2-hengityssuojain sen sijaan suodattaa vain sisäänhengitettyä ilmaa.

Vuorisen mielestä FFP2-hengityssuojaimiin siirtymistä pitäisi miettiä Suomessa. Erityisesti riskiryhmäläisten suojaamiseksi FFP2-maski saattaisi olla Vuorisen mielestä hyödyllinen.

– Ja niitä pitäisi mielestäni käyttää sairaaloissa ja vanhustenhuollossa.

Aerosoleissa on Vuorisen mukaan suurin ongelma lähietäisyys. Korona leviää ylipäätään silloin, kun ihmiset ovat samoissa sisätiloissa.

Yksi ongelmapaikka on auto.

– Äskettäin ilmestyneessä, vielä vertaisarvioimattomassa tutkimuksessa oli mitattu auton ilmasta suuria viruspitoisuuksia. Tartuttamiskykyistä virusta oli pienissä aerosoleissa. Jos jakaa auton toisten kanssa, pitäisi miettiä sitä, että käyttää maskia, tuulettaa autoa eikä käytä ilmankierrätystä autossa.

Pisaratartuntoja suurin osa

Virologian professori Olli Vapalahti sanoo, että suurin osa tähänastisista koronatartunnoista on syntynyt niin sanotulla pisaratartunnalla.

Hänen mukaansa on myös tilanteita, joissa tartuntoja on selkeästi syntynyt, kun pienempiä pisaroita on ollut pidempään ilmassa.

– Ne ovat vähemmistöä, vaikea on sanoa mitään prosenttia.

Vapalahti lisää, että puhe aerosoleista ja koronaviruksen leviämisestä ilmateitse on osittain semanttinen kysymys.

– Ihminen kun yskii ja pärskii, tulee erikokoisia pisaroita. Osa on isompia ja ne laskeutuvat nopeasti. Pienemmät pisarat jäävät leijumaan pidemmäksi aikaa.

Aerosolia saattaa syntyä enemmän esimerkiksi laulaessa ja huutaessa.

Onko uutta virusmutaatiota enemmän pienemmissä pisaroissa?

– Tällä hetkellä käsitys on, että mutaatiota on enemmän tarjolla. Sellaista dataa ei ole, että sitä olisi suhteessa enemmän pienemmissä pisaroissa.

Uutista korjattu klo 22.01: Saksassa FFP2-maskeja koskeva määräys otettiin käyttöön Baijerin osavaltiossa, ei koko Saksassa.

Korjaus kello 23:31: Täsmennetty kohtaa, jossa kerrotaan kirurgisen maskin ja kangasmaskin yhteiskäytöstä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?