Ensimmäinen vettä sisältävä elinkelpoinen planeetta havaittiin kaukana Maasta

Julkaistu:

Planeetat
Tiedemiehet uskovat löytäneensä ensimmäisen eksoplaneetan, jonka ilmakehässä on vettä.
Veden olemassa oloa pidetään nykytieteen valossa edellytyksenä elävien organismien esiintymiselle, koska vesi sisältää happea. Nyt astronomit ovat varmistaneet, että noin 110 valovuoden päässä sijaitsevan kiviplaneetan ilmakehässä on vettä.

Planeetta myös sijaitsee niin sanotulla ”elämänvyöhykkeellä”, jossa lämpötila on sopiva nestemäisen veden esiintymiseen.

– Tämä on ensimmäinen havaittu mahdollisesti elinkelpoinen planeetta, jossa on sopiva lämpötila ja jossa tiedämme olevan vettä, kertoi astronomi Angelos Tsiaras Guardianille.

– Emme voi olettaa siellä olevan meriä, mutta se voi olla todella mahdollista, lisäsi astronomi Giovanna Tinetti AFP:lle.

Tulokset julkisti keskiviikkona University College London -yliopiston tutkijaryhmä.

K2-18b -nimellä tunnetun planeetan massa on kahdeksan kertaa Maan massa ja se on kooltaan kaksi kertaa isompi.

Aurinkokuntamme ulkopuolelta on toistaiseksi löydetty yli 4 000 eksoplaneettaa. Suurin osa näistä aurinkokuntamme ulkopuolisia tähtiä kiertävistä planeetoista on kaasujättiläisiä ja vain pieni osa on varmistunut Maan kaltaisiksi kiviplaneetoiksi. Niillä ei ole havaittu ilmakehää.

Lisäksi useimmat Maan-kaltaiset planeetat kiertävät joko liian kaukana tai liian lähellä emotähteään, jotta niissä voisi esiintyä nestemäistä vettä.

K2-18b havaittiin ensimmäisen kerran avaruusteleskooppi Keplerillä 2015. Se kiertää punaiseksi kääpiöksi luokiteltavaa tähteä noin kuudesosan etäisyydellä siitä miten Maa kiertää Aurinkoa. Punainen kääpiö on paljon Aurinkoa viileämpi, mutta tarpeeksi tuottamaan K2-18b:lle noin 10 asteen lämpötilan.

Planeetan kulkiessa ohi aurinkonsa, pystyivät tutkijat havaitsemaan planeetan kaasukehän sisältävän vettä.

– Suureksi yllätykseksi saimme hyvin vahvan merkin vesihöyryn esiintymisestä. Ensinnäkin se merkitsi, että planeetalla on ilmakehä ja toiseksi siinä on merkittävä määrä vettä, Tinetti kertoo.

Ihmisen asutettavaksi K2-18b on kuitenkin varsin haasteellinen paikka. Sen painovoima on kahdeksan kertaa suurempi kuin Maassa, joten tavallinen ihminen painaisi sen pinnalla noin puoli tonnia. Lisäksi emotähden voimakas UV-säteily on ihmiselle vaarallista.

Mutta jos nämä haittatekijät lasketaan pois, niin näkymä planeetan pinnalla tarjoaisi siellä kävijälle pilviharsoja, jättimäisen punaisen auringon sekä Venuksen lailla horisontissa nousevan lähiplaneetan.

– Ei se ehkä varsinainen lomakohde olisi silti, huomautti Ingo Waldmann tutkijaryhmästä.

Tutkimustulos nostaa kuitenkin toiveita siitä, että jatkossa myös muilta eksoplaneetoilta voidaan saada havaintoja vedestä.

Lisää tietoa tulee tarjoamaan vuonna 2021 avaruuteen lähetettävä uusi James Webb -avaruusteleskooppi.

– K2-18b ei ole ”Maa 2.0”, mutta se vie meidät lähemmäs löytää vastaus perimmäiseen kysymykseen: Onko Maa ainoa laatuaan? Tsiaras täsmentää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt