Tiede

Kiinalaisluotain Chang'e-4 teki historiaa laskeutumalla Kuun pimeälle puolelle

Julkaistu:

Chang'e-4 on ensimmäinen Kuun pimeälle puolelle laskeutunut luotain.
Kiinalainen Chang'e-4-avaruusluotain laskeutui torstaina Kuun pimeälle puolelle, kertovat Kiinan valtiolliset tiedotusvälineet. Luotain laukaistiin avaruuteen joulukuussa.

Chang'e-4 on ensimmäinen Kuun pimeälle puolelle laskeutunut luotain.

Kiina ehti ilmoittaa historiallisesta laskeutumisesta ensin torstaiaamuna Twitterissä, mutta China Dailyn twiitti poistettiin. Kiinan valtion tv-yhtiö CCTV vahvisti laskeutumisen kaksi tuntia myöhemmin.

Jotta luotain pystyy lähettämään tietoja Kuun pimeältä puolelta Maahan, Kiina laukaisi viime vuonna satelliitin Kuuta kiertävälle radalle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Luotaimen lähettäminen Kuun pimeälle puolelle ei ollut yksinkertainen tehtävä, sillä alue on erittäin vuoristoinen ja laskeutumispaikan löytäminen on vaikeaa.

Myös Kuun äärimmäiset lämpötilat vaikeuttavat operaatiota. Yöllä lämpötila saattaa pudota 173 pakkasasteeseen, ja päivällä se voi nousta 127 lämpöasteeseen. Sekä yö että päivä kestävät Kuussa 14 Maan vuorokautta.

Miehittämätön Chang'e-4 on toinen Kuuhun laskeutunut kiinalainen luotain. Ensimmäinen Yutu-niminen luotain laskeutui Kuuhun vuonna 2013.

Kiina on käyttänyt viime vuosina jättiläismäisiä rahasummia sotilasvetoiseen avaruusohjelmaansa. Kiinan tavoitteena on perustaa miehitetty avaruusasema vuoteen 2022 mennessä ja myöhemmin lähettää ihmisiä Kuun pinnalle.