Tiede

Tässä ovat Suomi 100 -satelliitin ensimmäiset kuvat – ”On päästy jo näin hienoihin otoksiin”

Julkaistu:

Kolmesta otoksesta koostetussa panoraamakuvassa näkyy Suomea ympäröivää pilviverhoa.
3. joulukuuta avaruuteen lähetetyn Suomi 100 -satelliitin ensimmäinen viikko on sujunut hyvin, kerrotaan Aalto yliopiston tiedotteessa, jonka mukaan tiimi on yhteydessä satelliittiin Otaniemessä olevan maa-aseman kautta useita kertoja päivässä.
Myös satelliitin varsinainen käyttö on alkanut ja sen kameralla on otettu useita kuvia. Ensimmäiset kuvat saatiin jo itsenäisyyspäivänä, mutta ensimmäiset yksityiskohtaiset kuvat otettiin 9. joulukuuta Suomen päällä. Nyt julkistetuissa kuvissa näkyy kaistale Suomea ympäröivää pilviverhoa.

– Tämä on hieno välietappi, iloitsee hankkeen vetäjä, professori Esa Kallio, jonka mukaan opiskelijat ovat työskennelleet maa-asemalla yötä päivää.

– On upeaa, miten ensimmäisistä ylivalottuneista kuvista on päästy jo näin hienoihin otoksiin, Kallio kehuu tiedotteessa.


Koska satelliitti pyörii hitaasti akselinsa ympäri, kuvat ovat hieman lomittain toisiinsa nähden. Näin myös kuvakulma muuttuu koko ajan, minkä ansiosta kameralla voidaan ottaa laajoja panoraamakuvia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tyypillisesti satelliitista lähetetään alas ensin vain pieniä kuvia. Niiden perusteella maa-asemalla työskentelevä tiimi päättää, mitkä kuvat ladataan täysikokoisina, eli käytännössä Maahan saapuvat vain parhaat kuvat.


Myöhemmin satelliitti valitsee kuvia myös itsenäisesti yksinkertaisen tekoälyn avulla. Eräs satelliitin poikkitieteellisistä kokeista on tiedotteen mukaan opettaa satelliitti tekemään valintoja myös esteettisin perustein. Ominaisuuden tärkein sovellus on revontulien automaattinen löytäminen kuvista.

Satavuotiasta Suomea juhlistavan Suomi 100 -satelliitin Falcon 9 -kantoraketti laukaistiin kiertoradalle Kaliforniasta. Tätä ennen raketin lähtöä on jouduttu lykkäämään useita kertoja.

Falcon 9:n mukana matkaa kaikkiaan 64 pienoissatelliittia, joiden takana on 34 eri organisaatiota 17 maasta.


Satelliitin kehitystyö on tapahtunut Aalto-yliopiston johdolla yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen kanssa. Satelliitin on tarkoitus muun muassa mitata lähiavaruuden avaruussääilmiöitä.

Avaruussääilmiöitä havainnoivan radiomittalaitteen, käyttö aloitetaan Aalto yliopiston mukaan vasta tammikuun alussa.