Tiede

Nasan luotain löysi merkkejä vedestä Bennu-asteroidilta – ratkeaako elämän synnyn mysteeri?

Julkaistu:

Avaruus
Löydön toivotaan auttavan valottamaan elämän alkuperää Maassa.
Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan Osiris Rex -luotain on löytänyt merkkejä vedestä Bennu-asteroidilta, jota tutkimaan alus lähetettiin vuonna 2016. Maanantaina löydöksestä kertoneiden tiedemiesten mukaan tammenterhon muotoisen, suunnilleen pilvenpiirtäjän kokoisen asteroidin kallioiselta pinnalta löydettiin merkkejä vety- ja happimolekyyleista, jotka ovat edellytyksiä veden ja sitä kautta myös elämän esiintymiselle.

– Olemme löytäneet veteen viittaavia mineraaleja aurinkokunnan varhaisilta ajoilta, joka on juuri se mitä suunnittelimme löytävämme ja tuovamme takaisin Maahan, sanoi tutkimusryhmään kuuluva amerikkalaisen Arizonan yliopiston avaruustutkija Dante Lauretta uutistoimisto Reutersille.

Havainto tehtiin viime viikolla Osiris Rexin lennettyä noin 19 kilometrin päästä Bennu-asteroidista. Luotaimen on määrä jatkaa tutkimusmatkaansa ja palata näytteineen Maan kamaralle vuonna 2023.

Bennu-asteroidi valikoitui ryhmän tutkimuskohteeksi, sillä sen kiertorata osuu lähelle Maan reittiä Aurinkoa kiertäessään. Vanhimpiin tunnettuihin asteroideihin lukeutuvan Bennun uskotaan voivan iskeytyä Maahan 2100-luvun loppupuolella.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Asteroidit lukeutuvat niihin pirstaleisiin, jotka syntyivät aurinkokunnan muodostuttua noin 4,5 miljardia vuotta sitten. Tutkijat uskovat Maahan iskeytyneiden asteroidien ja komeettojen tuoneen mukanaan orgaanisia yhdisteitä ja vettä, jotka mahdollistivat elämän syntymisen planeetalla. Bennulta kerättävien näytteiden toivotaan olevan avainasemassa tämän teorian todistamisessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt