Tiede

Nasan aurinkoluotain lähti onnistuneesti matkaan

Julkaistu:

Laukaisua lykättiin eiliseltä teknisten ongelmien takia.
Yhdysvaltojen avaruushallinnon Nasan Parker Solar Probe -luotain laukaistiin onnistuneesti kohti Aurinkoa. Nasa näyttää laukaisun suorana verkkolähetyksenä.

Luotaimen laukaisu tapahtui tarkalleen aikataulussa puoli yhdeltätoista Suomen aikaa.

Alun perin luotain piti lähettää avaruuteen jo eilen. Lähtölaskennan aloittaminen viivästyi ensin puolella tunnilla. Kun lähtölaskentaa oli jäljellä alle kaksi minuuttia, heliumkaasun säätölaite antoi hälytyksen, ja lähtölaskenta keskeytettiin.

Luotaimen on tarkoitus tutkia Auringon koronaa, eli ulompaa kaasukehää. Koska korona on satoja kertoja Auringon pintaa kuumempi, luotaimeen on rakennettu vahvoja lämpösuojia, jotta se voisi selviytyä Auringon ohittamisesta. Tarvittava suojaustekniikka on kehittynyt vasta viime vuosina riittävälle tasolle tämän mahdollistamiseksi.