Tiede

Rasismista puhdistettu lintujen nimilista julki – uusia tai muutettuja nimiä kaikkiaan 1 363

Julkaistu:

Kaskaskäpinkäinen tuli ihan puskista, kisaa nyt pisimmästä linnunnimestä.
Maailman pisin suomenkielinen linnunnimi sai haastajan.

Erään pitkänimisen lepinkäismonarkin yllättänyt pitkäniminen kaskaskäpinkäinen tuli sanan mukaisesti ihan trooppisista puskista, tieteelle uutena lintulajina.

Kärkikamppailua käydään nyt Tyynenmeren eri saarten jäsentenvälisenä. Siellä ollaan rinta rinnan, nokka nokassa, pyrstö pyrstössä ja siipi siivessä niin, että höyheniä pöllyää, mutta kirjaintakaan ei anneta periksi.



Lintujärjestö Birdlife Suomi julkaisi viime viikolla nimistötoimikuntansa suurtyön, kaikkien maailman 10 141:n lintulajin nykyaikaan päivitetyt suomenkieliset nimet. Osa pysyi entisellään. Aivan uusia tai muutettuja nimiä on 1 363.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Eniten huomiota etukäteen herätti toimikunnan rasistiseksi katsoman kafferikiitäjän nimen siistiminen häätökiitäjäksi, kuten Ilta-Sanomat uutisoi kuukausi sitten. Nimenmuutos herätti sosiaalisessa mediassa kovaa arvostelua, olkoonkin, että suurin osa keskustelijoista ei ilmeisesti ollut tiennyt ennen nimenmuutosta koko lajista mitään.

Toimikunnan arvion mukaan rasistisia nimiä ei pitäisi enää olla mukana yhtään.


Perinteisesti pisin suomenkielinen linnunnimi on ollut uudenkaledonianlepinkäismonarkki.

Kirjaimia on 32.

Se sai nimiuudistuksessa rinnalleen amiraliteettienkaskaskäpinkäisen, jonka oikeinkirjoittaminen myös vaatii 32 kirjainta.

Amiraliteettisaaret tai Admiraltysaaret on 18 saaresta koostuva ryhmä Bismarckinsaarilla eteläisellä Tyynellämerellä.

– Tämä käpinkäinen oli aiemmin alalaji, joka nyt nostettiin omaksi lajiksi ja samalla sille piti keksiä suomenkielinen nimi, selittää nimistötoimikunnan puheenjohtaja Harri Högmander kilvan kiristymistä.

– Kaskas-liite tulee sen jankuttavasta äänestä, joka muistuttaa kaskaiden ääntelyä.

Uusi-Kaledonia on Ranskalle kuuluva erityisyhteisö Tyynenmeren keskellä.


Kolmannella sijalla, kahden kirjaimen päässä tuulenhalkojista, tulee 30-kirjaiminen uudenkaledonianparatiisipeippo.

Sen jälkeen seuraa liuta 29-kirjaimisia paratiisimonarkkeja, jotka eivät kuitenkaan maantieteellisesti pärjää Uudelle Kaledonialle, nimittäin madagaskarinparatiisimonarkki, maskareenienparatiisimonarkki ja filippiinienparatiisimonarkki.

28-kirjaimisia lintuja on jo runsaasti, ja sieltäkin löytyy yksi uusikaledonialainen, nimittäin uudenkaledoniansammalmesikko. 28-kirjaiminen kuningaskottarainen on kotoisin Celebesiltä, livertäjäkerttuli Saint Lucialta ja silkkikerttunen Bougainvillesta, paratiisikalastaja Australiasta ja on siellä vielä yksi paratiisimonarkkikin, tällä kertaa Seychelleiltä.

Ou on lyhyin linnunnimi

Lyhyin linnunnimi on kaksikirjaiminen lyhyt ja ytimekäs Ou. Kyseessä on Havaijilla elävä, tosin 30 vuotta kateissa ollut peippolintu, josta japanilaiset käytävät pitempää nimeä kigashirahawaimashiko.

Kolmikirjaimista löytyy tuttujakin lajeja: emu, pyy, kea, ani ja tui.

Pyyn sanotaan pienenevän maailmanlopun edellä, nimessä ei ole paljon enää pienenemistä.

Nelikirjaimisissa nimissä kotoisia lajeja on lisää: tavi, käki, liro ja alli, mutta myös eksoottiset kagu, huia, iivi, jora, kaka ja luri.


Paitsi laskeneet kirjaimia, lintuharrastajat ovat etsineet erikoisuuksia, kuten musikaaliset sointumuura, kirkupöllö, rumpaliräikkä, naukusuokana, huilutinami ja huhuilijatinami sekä ulkonäköön viittaavia nimiä, kuten lutunen nykerötinami ja karskit kyhmyhokko ja sarviromisko. Mielenkiitoisia ovat myös flunssahenkinen yskärääkkä, pelottavalta hurjastelijalta kuulostava sokkokiitäjä, pandadieettinen bambupyy, vannoutuneelta kilpauimarilta vaikuttava huppu-uikku ja janoisia oluenystäviä kiinnostava isosaku.

Ulkonäöstä kertovat myös nimet käätyviippa, kyssäkurki, nutturakyyhky, hartiahuivikyyhky, puuhkajalkakyyhky, ryynihedelmäkyyhky ja porukan ehkä runollisin jäsen kaunohedelmäkyyhky.

Pilkkaviuhtoja kuulostaa kiusanhengeltä, klovniseppä kiltimmältä hauskanpitäjältä.

Kaluunakäki kuulostaa onnistuneelta sotilasuralta, korpraalikolibri epäonnistuneelta.

Luutakäki ja säämiskäkolibri viittaavat monikäyttöisyyteen, pihtipyrstökolibri ja naskalivyömesikko samoin, peruntimanttikolibri Tintti-sarjakuvan juoneen ja runokolibri yllättävään lahjakkuuteen.

Mielenkiintoinen materiaalikokoelma syntyy erilajisista metallipyrstöistä: tulimetallipyrstö, suomumetallipyrstö, perunametallipyrstö, rinnemetallipyrstö ja meteorologisesti erikoinen pilvimetallipyrstö.

Juoksukyyhkyistä saisi koottua Väli- ja Etelä-Amerikan mestaruuskisat, joissa omia alueitaan edustaisivat karibianjuoksukyyhky, grenadanjuoksukyyhky, bolivianjuoksukyyhky, panamanjuoksukyyhky ja ecuadorinjuoksukyyhky.

Kulinarismin puolelle menevät veririntatapakulo, kahvipöllönen, kanelitikkanen, kanelipöllönen ja pikkuhunajaopas.

Lähes jakomielitautinen on puuhalaiskurin nimi, samoin maatikka, joka yhä odottaa luontoa ajamaan puuhun.

Märkämarhi on aika epälintumainen nimi, samoin nokileiju ja tuhkaleiju.

Tyrannitanssija on kuin parkettien kauhu, lymykaija, lymyluura ja yökaija ujompia kavereita, paimentyranni, tulisilmä ja naamioväijy vähän pelottavia.

Mielenkiintoisia lintusukuja ovat huiskijat, näpsijät, napsijat, napsut, napparit ja siepparit.

Oman lajinsa ammattilaisiin lukeutuvat penkojat ja kaivajat. Jälkimmäisten laaja tarjonta ulottuu taskukaivajasta järeänokkakaivajaan.

Tikkakipuaja kuulostaa tikalta, joka hakannut liikaa puuta. Kipuajia on muitakin, joka lähtöön.